Mä haluan hetkisen pohtia rehellisyyttä..

Mä aloin eilen miettimään, että miks eräs lähisukulainen ei ole yhtä kertaa lukuunottamatta ottanut yhteyttä sen Tammikuisen oikeudenkäynnin jälkeen.. Sitten tajusin, että en mäkään kehtais ottaa yhteyttä jos olisin kirkkain silmin valehdellut Tuomarille. Oman lausuntonsa jälkeen ei kehdannut katsoa mua päinkään oikeus-salissa eikä kehdannut sano hei mun äidille salin ulkopuolella..

Sitten aloin pohtimaan rehellisyyttä. Mitä se on? Onko se sitä, että aina puhuu totta? Tietenkin on, mutta jos ei puhu totta, niin mitä siitä seuraa? Mä olisin halunnut tehdä rikosilmoituksen väärästä valasta, mutta poliisista sanottiin mulle, että jos se on sana sanaa vastaan asia niin se katsotaan aina vastaajan eduksi. Vaikka nulla on ollut todistaja läsnä nykyisin aina missä tilanteessa vaan oonkin joutunut tapaamaan näitä ihmisiä, oon oppinut läksyni, valhetta tulee suut ja silmät täyteen, siks otan aina mukaan todistajan, joka voi todistaa mitä oikeasti on sanottu tai tapahtunut. Mutta ei se tässä kuulemma auta. Eli valehdella saa, jopa oikeudessa, eikä kukaan mahda sille asialle mitään :(

No, tää meni näin. Mutta mitä siitä seuraa itselle kun valehtelee? En tiedä näiden kyseisten henkilöiden omastatunnosta tai muustakaan, mutta tiedän itsestäni, että jos valehtelisin, niin en nukkuisi kovin hyvin. Tuntisin pistoksia omassatunnossa ja miettisin koko ajan että tein jotakin väärin. Mun mielestä jos pelaa ni pelaa rehellisesti, silläkin uhalla, että häviää. Ompahan omatunto puhdas! Näiltä on valheita sadellut ympäri valtakuntaa, on valehdeltu sossuille, on valehdeltu oikeudelle, on valehdeltu lapsia hoitaville tahoille jne, tähän mennessä oon aina pystynyt osoittamaan valheet koska mä oon nykyään niin varovainen noiden kanssa, että järjestän asiani aina niin, että mitä ikinä onkaan puhuttu tai sovittu tai jätetty tekemättä tai miten vaan niin mulla on siitä aina mustaa valkosella tai todistaja. Vaikkakaan se ei oikeudessa menis läpi, mutta oon pystynyt osoittamaan valheet ja vaikkei heille siitä seuraamuksia tulekaan on se aina heille miinuspiste viranomaisten silmissä ja mitä enemmän näitä valheita tulee sen vähemmän heitä enää uskotaankaan. Ikävää, mutta oon joutunut asennuttamaan puhelun-nauhoituksen mun kumpaakin kännykkään ja tietenkin tekstiviestit ja sähköpostit yms myös kuvaan heti siltä varalta, jos tekniikka pettäis ja ne katoais ja kasvotusten tapahtuviin kontakteihin otan aina todistajan mukaan. Jotenkin kamalaa, että asiat pitää tehdä noin, mutta Siperia on opettanut, yksinkertaisestakin ja päivänselvästä asiasta väännetään valhe ja koitetaan saada mua näyttämään joltakin kelmiltä äidiltä joka koittaa estää tapaamisia ja valehtelee ynnämuuta. Ainuttakaan tapaamista en ole estänyt, muuta kuin lastensuojelun kehoituksesta. Tänä vuonna poika on jättänyt menemättä kahteen tapaamiseen, toisella kertaa ei vaan halunnut mennä ja toisella kertaa sattui partioleiri samaan aikaan.

Mutta paluu alkuperäiseen aiheeseen. Eli mitä valehtelija tuntee tai miksi hän valehtelee? Mun mielestä jos kykenee valehtelemaan pienistä, kykenee valehtelemaan myös suurista. Jos kerran valehtelee, on helpompi valehdella toisenkin kerran. Jos ei tunne sisällään, sydämessään tai aivoissaan, että tekee mitään väärä kun valehtelee, niin tunteeko tekevänsä väärää myös muissakaan asioissa kuten rikoksissa tms? Mä olen itse elänyt siinä maailmassa 14 vuotiaasta lähtien aina eroon asti ja tiedän miten se homma toimii. Se oikeuden taju todellakin hämärtyy ja ihminen voi tulla jopa psykopaattisen kovaksi ja tunteettomaksi päästään. Eletään minä-minä-minä maailmassa, koetaan, että on oikeutettu mihin vaan ja muut eivät ole mitään, kenenkään tunteilla ei ole väliä eikä tunneta empatiaa eikä sääliä. Mä oon elänyt minä-minä-minä-maailmassa. Hyvin pitkään. Onneksi oon päässyt sieltä pois ja mun silmät on auennut maailmalle ja kaikelle kauniille asioille maailmassa ja ihmisille, erilaisillekin, ja tunteille ja rakkaudelle jne. Taas pitää kiittää exää "siitä viimesestä", ilman sitä en ois ehkä koskaan lähtenyt, en ois koskaan saanut mun lapsille näin hyvää elämää, saanut itselleni näin hyvää elämää, elämää missä onnellisuus on kantava voima <3 Mun exä elää edelleen minä-minä-minä-maailmassa, sen huomaa lähes kaikesta hänen toiminnastaan, ikävä kyllä.

Hän on oman itsensä vanki. Ja hyvä niin, siinä riittävästi tuomiota hänelle teoistaan! Elämä on ahdistavaa ja kurjaa kun koko maailma  on itseä vastaan ja näkee syypäitä kaikkialla minne päänsä kääntää. On hitsin vapauttava ja ihana tunne kun tajuaa, että minä olen syypää kaikkeen kurjuuteen mitä mulla on ja minä voin sen asian muuttaa! Hän ei tule tätä koskaan tajuamaan eikä pääse oikeasta täyteläisestä ja onnellisesta elämästä ikinä nauttimaan. Mä kannan mun ristini itse, se mitä oon tehnyt väärin, olen tunnustanut ja alkanut korjaamaan. Eihän se helpoa ole, tunnustaa itselle, että oot käyttäytynyt näin ja aiheuttanut tällaiset seuraukset, mutta mä ajattelen, että hyvä, että huomasin asian nyt, niin voin ees osan niistä korjata, jos en ois huomannut, niin en pystyis kasvamaan enkä muuttumaan vaan jumittaisin samassa lopun ikääni ja aiheuttaisin lisää vahinkoa ympärilläni. Kaikkea ei voi korjata, sekin on pakko tunnustaa, mutta ne mitkä voi niin korjaan ja ne mitä en voi niin yritän korjata, ehkä ihmeitä tapahtuu, ehkä ei, en ainakaan aijo syyllistyä luovuttamiseen tai yrittämättä jättämiseen!

Tää viimeinen vuosi mun elämässä on ollut niin mahtavaa henkisen kasvun aikaa,  että mä ihan kuulen mun korvissa kun mä kasvan henkisesti, kohina oikein kuuluu, ei aina meinaa itekkään pysyä mukana ja päivittäin tulee ahaa-elämyksiä, et hei, tuossa voisit viel hiukan parantaa. Onnex yöllä mun aivot työskentelee kun mun ruumis nukkuu, unissa nään paljon ratkaisuja ja vastauksia asioihin ja aamulla hommat on selkeessä järjestyksessä mun päässä. Ainakin joskus ;)

Mä oon myös kiitollinen, että asun Salossa. Vaikka mua kiukuttaa välillä niin äärettömän paljon, että täällä asiat ei ota sujuakseen ja kaikessa kestää niin tuhottoman kauan, mutta täällä mun silmät on auennut, vaikkakin kantapään kautta niinkun ADD-ihmisille on tapana, ni on auennut, sitä ei ois Turussa tapahtunut kuitenkaan, vaikka Turku oli tavallaan monessa suhteessa parempi paikka.

Täällä asioiden hitailun takia oon joutunut olemaan itse oman onneni seppä ja se on kantanu niin paljon hedelmää niin monella eri tasolla, se on ollut mulle todella suureksi hyödyksi vaikka ensin kiukuttikin!

Ja vaikka Salo on yritysmielessäkin ehkä Suomen huonoin paikka tällä hetkellä, niin mietin silti, että tää on nyt mun koti, siis se paikka missä mun sydämeni ja sieluni haluaa asua ja kutsua kodiksi, että vaikka täällä ei menestykään, tällä hetkellä, yritysmielessä, niin en lähtis rahan perässä poiskaan.

Tää on koti, asioiden takkuilusta huolimatta, täällä mä haluun elää ja kuolla, täällä mä haluun kasvattaa mun lapseni.