Pakkanen paukkuu kirjaimellisesti ja valokuvaamisen uudet tuulet

Piti tulla tänne alakertaan miehen koneelle kirjottamaan kun on niin kylymä, että pitää jo aamusta alkaa lämmittään puuhellaa ja takkaa, että tarkenee pyykätä yms.
Työ teko on tällä miehen iän ikusen vanhalla läppärillä senverran työlästä, että työt saa nyt odottaa sen aikaa että mökki lämpee.

Valokuvaamisessa mä huomaan muuttuneeni entistä kriittisemmäks, mikä on hyvä oikeestaan vaan, turha sitä kameran suljinta on kuluttaa kuvaan mitä ei sit loppujen lopuks voi myydä esim sisustustauluksi.

Sähköjohto maisemassa, vanhan rakennuksen takaa näkyvä kerrostalo ja sen sellaset on tässä viimeaikoina ollut syy muutoin kivan kuvan kuvaamatta jättämiseen. Mua ei huvita enää räpsästä sitä kuvaa ees omaksi muistoksi kun nään kuvan enää vain ja ainoastaan myytävänä objektina ja jos se ei kelpaa myyntiin syystä tai toisesta mun mielestä niin se ei ole valokuvaamisen arvoinen. Tähän tietty vaikuttaa varmasti sekin, että tallennustila on rajallinen, samaten aika, jokainen ylimääräinen kuva kuluttaa multa kumpaakin.

Haluun myös tehdä suunnitellumpaa kuvaa, ei kiinnostaa enää maisemakuvat tai muut mitä voi olosuhteiden ollessa suotuisat kuvata milloin vaan, haluun tehdä kuvaa jossa vaaditaan enemmän aikaa ja suunnittelua sekä enemmän jälkikäsittelyä, nyt uusimpana ns pakkomielteenä on linnunradan kuvaus, mutta mun nykysillä vehkeillä en oo saanut sitä onnistumaan, hankintalistalla onkin Canon eos M 22mm pannukakkuobjektiivilla pika-avuksi ja myöhemmin Canon eos 6D kuhan rahavarat antavat periksi moiseen monen tonnin hankintaan taas.

Kuten ylläolevasta kuvasta näkee kun sitä katsoo isommassa koossa, että tää nykyinen kamera tekee rakeista kuvaa jo ISO800:ssa joten sillä ei kauheesti valoteta tota etualaa pilaamatta taas koko kuvaa :(

Ja mä haluan muutenkin kehittyä kuvaajana, tehdä vaativampia kuvia eikä vaan tollasta random räpsyttelyä ja vaikkei tää nyt mitään välineurheilua sinällään olekkaan niin kyllä uudemmat vehkeet vaan tekee parempaa kuvaa ja onhan täyskenno kuitenkin täyskenno.

Aika toivotella hyvät Joulut ja jäädä odottelemaan uutta vuotta

Jouluaatto on huomenna ja nyt on aika hiljentyä viettämään aikaa perheen kanssa, kiitos kaikille lukijoille kuluneesta vuodesta, toivottavasti jaksat lueskella mun juttuja vielä ensikin vuonna :)

Hyvää Joulua lukijat!

Runo joka syntyi

Jos onnellisuus ois Rukatunturin kokoinen, meijän onni tuntuu Himalajalta
Jos rakkaus ois Itämeren kokoinen, meijän rakkaus tuntuu Atlantilta
Jos kaipuu ois Inariin ja takas, meijän kaipuu tuntuu avaruusmatkalta
Jos yhteenkuuluvuus ois kaks sormusta, meijän yhteenkuuluvuus tuntuu kulta-aarteelta
Jos ikävä vois musertaa kiven, meijän ikävä musertavaa koko pohjakallion
J.A.

Parisuhde parantaa

Parisuhteen monesti sanotaan pilaavan ihmisen, ainakin sen vapauden tai jotakin, mutta mun tän hetkisessä parisuhteessa koen kasvavani koko ajan paremmaksi ihmisenä.

Oon oppinut mun mieheltä paljon sellasia käyttäytymismalleja missä mulla itsellä on aiemmin ollut ongelmia, esim reagointi eritavalla asioita tekeviin tai eritavalla asioihin suhtautuviin ihmisiin, missä mun mies osaa reagoida kauheen diplomaattisesti ja kannustavasti, kun mun reagointini on aina aikaisemmin ollut tuomitsevaa, halveksuvaa tai lyttäävää, oonhan mä ollut ainoo joka on aina oikeessa ;)

Ollaan myös koettu muutamia parisuhteen kriisikohtia, jotkin niistä on puhuttu kuntoon, joitakin vasta opetellaan tunnistamaan ja hoitamaan.

Parisuhteen toimimaan saaminen ei olekaan niin yksinkertainen juttu, kun vois ajatella.
Ihminen helposti laittaa suuret odotukset suhteelle ja yhteiselle elämälle ja odottaa että joku prinssi tai prinsessa tulee ja vie jalat alta ja nostaa elämän kokonaan uudelle ulottuvuudelle ja saa sen myös pysymään siellä, tämä vieläpä ilman mitään vaivaa, kasvukipuja taikka keskustelua ja sitten kun homma ei toimikaan niin heitetään suhde romukoppaan ja etitään seuraava, harmi vaan, että ihmisen pitää itse ottaa se vastuu hyvinvoinnistaan eikä siirtyä ongelmineen seuraavaan suhteeseen.

Ystävä kerran sanoi mulle, että mun mies ei ole mun ajatusten lukija. Ei ole ei, niinkuin ei ole kukaan ihminen. Toisen toiveita ja odotuksia ei voi arvailla eikä ennustaa, ne pitää kertoa, ei saa olettaa, pitää kysyy.

Me opetellaan tällä hetkellä puhumaan odotuksistamme.

Puhuminenhan ei oo mulle se helpoin juttu. Mä voin kirjottaa kyllä vaikka kuin kipeitä asioita koko Suomen luettavaks mutta kun pitäis jollekin läheiselle puhuu jostakin vaikeesta ni se ei vaan tuu mun suusta ulos.

Jotkut asiat on sellasia, etten oo ihan varma mitä mun pääni sisällä tapahtuu ja onko reaktio tai tunne liittyväinen  hormooneihin ja jos on ni meneekö se ohi kun nukkuu yön yli?
Onko reaktioni tai tunne liittyväinen ADD:hen ja meneekö se ohi kun nukun yön yli?
Ja joskus yön yli nukkuminen ei vaan poista asiaa, sillon alan pyöritellä sitä päässäni ja toivon, että mulla ois rohkeus sanoa se. Useimmiten ei ole, sitten mä ahdistun, tuun kireeksi, tuun surulliseks.

Sit ku mä lopulta pystyn sanomaan mua vaivanneen asian niin oon tosi helpottunut ja onnellinen, että mulla on sellanen mies kelle voi turvallisesti kertoo ihan mitä vaan ja joka ei tuomitse tai reagoi siihen tyyliin, että oon huono jotenkin kun tunnen nyt noin. Ja oon itekin koittanut oppia sen reagointitaidon, että kuuntelen ja tuen ennnemmin kun sanon oman mielipiteeni asiassa.

Mä oon ihan suunnattoman onnellinen siitä, että mulla on sellanen mies jolle uskaltaa turvallisesti puhuu lähes mistä vaan ja joka ei oo ikinä tuominnut mua mistään mitä oon kertonut vaan aina ollut tukena ja turvana, kuunnellut ja lohduttanut.

Mulla on elämäni ekan kerran turvallinen olla ja kun hän kietoo kädet mun ympärille tunnen sellasta hyvän olon tunnetta mitä en oo koskaan aikasemmin kokenut elämässäni.

Mä toivon, että mäkin voisin antaa hänelle yhtä paljon hyvää, kun mitä hän antaa mulle.

Parisuhteessa ongelmia tulee ja menee. Tulee vanhoja ongelmia, tulee uusia ongelmia, tulee hassuja ongelmia, tulee vaikeita ongelmia, homman ydin on siinä, että ottaako ongelmat ratkaistavakseen vai lakaiseeko maton alle, jos lakaisee maton alle, niin ne tulee isompana myöhemmin uudelleen, jos ne ottaa käsittelyyn, suhde paranee, syvenee ja vahvistuu. 

Mä oon päättänyt rohkeesti ottaa käsittelyyn kaikki ongelmat mitä ikinä tulee, koska syypää parisuhteessa harvoin on vaan toinen ja harvoin vaan toinen yksistään voi olla myöskään ratkaisu, siks pitää käsitellä asiat ja laittaa ne toimimaan eikä häippästä ongelmineen seuraavaa suhdetta pilaamaan :D

PS tykkää mun sivusta https://www.facebook.com/melancholic.photos ja tsekkaa mun valokuvia http://www.melancholic.photos, siellä uutuutena upeita mattapaperille painettuja taidejulisteita muuten, nää on ollut suosittuja ja ennenäkemättömän kauniita, sen voin luvata =)

Itsetunto ongelmat

Jooh, eilen "jouduin" bloggaamaan hätäpäissänä mun fb profiiliin kun mies nukku yövuorouniaan tietokoneen kans samassa huoneessa enkä halunnut häiritä, mutta lupasin kopioida bloggauksen  myöhemmin tänne, joten tässä se tulee:

Mun tekis mieli kirjottaa mun blogiin... No tietenkin just sillon kun mies nukkuu yövuoron jälkeisiä unia.. No mä kirjotan tähän sit ja kopsaan myöhemmin blogiin...
Tiättex mitä on itsetunto ongelmat? Ne on sellasia kun joku jatkuvasti kokee olevansa huonompi, tyhmempi ja rumempi ku muut, silleen ku mä koen jatkuvasti. Kyl mä oon kuullut kamuilta ja muilta etten oo ruma tai tyhmä tai kauheen huonokaan, mut tiedän myös et kamut ja muut vaan sanoo niin koska niiden "kuuluu". Mulla on taas joku huonommuuskausi menossa ja haluisin jollakin tavalla saada tietää etten oo tyhmä, huono ja ruma, niimpä mä kuluttelin aikaa todella typerällä tavalla, eli kävin kyttäämäs mun miehen exien profiileissa. No mitä se muka auttaa? En tiä. Huonommaksi vaan tunsin itteni. Kai mä aattelin et jos ne ois rumempia kun mä ni mulle tulis itelle parempi mieli? Sen sijaan tuli kurjempi  Mä haluisin niin kovin olla niinkun muutkin. Fiksu ja nätti ja hoikka ja sosiaalinen ja rohkee ja kaikkee ihanaa. Mä oon aina ollut jotenkin erilainen, mä en oo ikinä kuulunut niihin suosittuihin tai älykkäisiin tai menestyviin, mulla ei oo ikinä ollut mitään ihmeellisiä lahjoja, mä oon kaikessa ollut vähän keskivertoa surkeempi, mulla on aina ollut heikko itsetunto ja mä oon onnistunut periyttämään sen myös mun molemmille lapsille. Mä tajusin just viikonloppuna miksi mä oon ollut aikasemmin niin huono pelaamaan ja leikkimään mun lasten kanssa, munkaan kanssa ei oo oikein kukaan koskaan pelannut tai leikkinyt. Muutaman kerran oon saanut äitin kanssa pelata Monopolia mut muita pelejä en muista. Enkä muista, että mun kans ois käyty pulkkamäes tai luistelees tai marjametsäs tai sienes tai telttailees tai retkel tai missään mis muut vanhemmat käy lapsineen. Mun lapsilla on kummallakin todella heikko itsetunto, se luo paljon ongelmia jokapäiväseen elämään ja kanssakäymiseen ikätovereiden kanssa, oon tajunnut, että se voi johtua siitä, että vanhempi tavallaan torjuu lapsen sillä, ettei puuhastele lapsen kanssa yhdessä. Mä oon nyt koittanut opetella tätä mulle lähes vierasta toimintatapaa, nuoremman kohdalla vielä ehtii vähän korjata tekemiään virheitä mut vanhemman kohdalla on hankalampaa koska hän asuu jo omillaan, mä oon huomannut nuoremman kohdalla ihan silmissä miten yhdessä pelaaminen vaikuttaa positiivisesti häneen ja oon itekkin iloinen yhdessä vietetystä ajasta. Mutta millä mä voisin korjata omat itsetunto ongelmani? Kai ne seuraa aina mukana, putkahtaen epäterveillä tavoilla pintaan aika ajoin...

Kurja päivä eilen

Eilen oli hirvittävä päivä, palaveerattiin auttavien ammattilaistahojen kanssa kymmenvuotiaani asioiden tiimoilta. Sanoma oli murskaava.
Lapseni oirehtii koulussa ja vapaa-aikana pahoilla käytösongelmilla ja vaikuttaa, kuin lapsi olisi päästään sekaisin, syykin ilmeni, lapsi kokee ettei voi luottaa lähellään oleviin aikuisiinsa.
Toisen puoleiset sukulaiset kaunistelevat totuutta erään lapsen läheisen kunnosta ja lapsi on ymmällään miksi tämä läheinen ei tapaa häntä, lapsi kokee olevansa huono ja tulleensa hylätyksi.

Läheisen manipulointi on uponnut syvälle lapseen ja lapsi uskoo äidin ilkeyttään estävän tapaamiset ja valehtelevan läheisen olevan huonossa kunnossa, läheinen mm soittelee lapselle ja sanoo, että lapsi voi tulla luokseen milloin vaan, unohtaen mainita oikeuden tapaamispäätöksistä ja ehdoista, joissa määrätään tapaamisten tapahtuvan vain erään lähisukulaisen valvonnassa, tämä läheinen myös on unohtanut koko tapaamiset taas reilun vuoden ajaksi, puhelinyhteyttä myöten.

Ammattilaistahoista yksi oli sen kannalla, että yhteys toisenpuoleisiin sukulaisiinkin tulee säilyttää, kun taas toinen oli sitä mieltä että tapaamiset sinne tulisi toistaiseksi rauhoittaa ja lapsen mieli hoitaa kuntoon, asia jäi pöydälle ja jäämme odottelemaan auttaako ammattilaisen juttelu toisen puolen sukulaisten kanssa vai jatkuuko homma samaan tyyliin.

Itse olin eilisen päivän sydän murtuneena. Tuntuu kamalalta, ettei oma lapsi koe voivansa luottaa äitiinsä. 

Lapsen tullessa kotiin, päätin, että näytän hänelle muutamia dokumentteja isäänsä liittyen mm oikeuden tuomiot minun ja vanhemman lapseni pahoinpitelystä sekä huumausainetuomiot. 

Kerroin lapselle, että joskus alkoholi tai huumeet voivat viedä ihmisen pahoille teille, ja, ettei lähisukulainen ole hylännyt lasta, eikä lapsi ole huono, ja, että häntä rakastetaan kyllä, mutta joskus pahat päihteet voivat viedä ihmisen ja muuttaa sen käytöstä eikä se ole lapsesta kiinni, eikä rakkaus lapseen ole kadonnut taikka hävinnyt vaikka hänen elämässään on paljon näitä pitkiä aikoja kun lähisukulainen ei ota mitään yhteyttä, tai vaikka ottaisi niin he eivät voi tavata johtuen lähisukulaisen välinpitämättömyydestä lapsen etua ja turvallisuutta kohtaan. 

Minua vihastuttaa se, että joku voi soittaa lapselle, kuin itsessä ei olisi mitään vikaa, ja vakuuttaa lapselle että lapsi saisi tulla luokseen jos äiti vain päästäisi, jättäen mainitsematta taikka ymmärtämättä että oikeuden päätöksessä sanotaan, ettei lähisukulainen saa tavata luonaan vaan vain erään toisen sukulaisen valvonnassa, ja on määrätty, että yhteyttä täytyy pitää säännöllisesti, ja on määrätty tapaamisten aikataulu kerran kuukaudessa, jotka kaikki tämä läheinen on taas jättänyt noudattamatta, tapaamista ja yhteydenpitoa on ollut yli vuosi sitten viimeksi, ei edes puhelin soittoa lapselle, ja yhtäkkiä lapsi voisi taas tulla milloin lapsi haluaa! 

Tämän 10v aikana nämä tapaamattomuuskaudet on tähän asti johtuneet repsahduskausista päihteisiin, miksi toisen puolen sukulaiset väittävät läheisen olevan kunnossa?? 

Jos tämä olisi kunnossa, niin miksi tapaamiset oman lapsen kanssa ei kiinnosta, vaikka näistä tapaamisista on tämän 10v aikana tapeltu oikeudessa 5 kertaa?? Eikös se osoita tapaamishalukkuutta kuitenkin??

Liityin 500px valokuvayhteisöön

Liityin ihan vaan ajankuluksi eilen sellaiseen kuin 500px yhteisö jonne voi tehdä oman sivun minne ladata kuvia, niitä voi kai myydäkin tuota kautta, mutta mulla oli ajatuksena vaan saada kuvilleni lisää näkyvyyttä.

https://500px.com/melancholicphotos

Tapani mukaan en ehtinyt/jaksanut/keskittynyt lukemaan sivun ohjeita ja sääntöjä edes, joten en mitään erityisen hienoja kuvia sinne vielä ole ladannut, tämän hetkiset kuvat, jotka siellä näkyy on kaikki kännykkäkameralla otettu, ei siks, että ne ois huonoja, mutta siks, että mä ite pidän niitä arvottomampina kuin oikeella kameralla otettuja, hassua, koska nämä samat kuvat mulla on taidejulisteina mitä on nyt myyty asiakkaille ihan hyvään tahtiin :D Ne on myös mun itseni tän hetkisiä lempppareita ja hienoja vaikka ite sanonkin!

Sveitsin näyttelyyn päivitystä. Näyttelyn järjestäjä Kunstkontor  painii rahoitusongelmien kanssa ja ensivuoden näyttelyt kaikki siirtyy vuodelle 2016, se sattuikin hyvin mun kohdalla, koska Suomi-Sveitsiseura, joka sai 8 apuraha hakemusta ja hyväksyi kolme niin hylkäs mun hakemuksen, eli rahoitusta kuvien vedostukselle ei tullut sieltä, Konesäätiö sai 5800 hakemusta enkä ollut onnekkaiden joukossa sielläkään, pahasti alkaa näyttää siltä että parin tonnin vedostus pitää itse saada maksettua, mutta nyt on onneksi vuosi kauemmin aikaa säästää kun aluperin, joten ei hätää, kyllä mä sen saan hoidettua :)

Marttilassa on Lähialueiden vesistöjä -näyttelyn toiseksi viimeinen esiintyminen parhaillaan käynnissä, eli kuvat on joulukuun ajan siellä ja tammikuussa ne menee vielä Pasilaan ja sitten kotiutuvat, eli jos joku tahtoo omakseen ostaa näyttelyn kuvia, 1/2 painos, niin emailia mulle ja helmikuun aikana kuva on sulla!

Kuvat nähtävillä tuolla http://www.melancholic.photos/Other-albums-Muut-albumit/Current-and-past-exhibitions/L%C3%A4hialueiden-vesist%C3%B6j%C3%A4 hiiren vieminen kuvan päälle kertoo onko kuva vapaa vai varattu.

Ja nyt pitää taas kiirehtiä, tänään pitää juosta Salossa asioilla ja nyt pitää mennä herättelemään poikaa kouluun, mukavaa päivää kaikille :)

Verkkokaupan pitäminen on todella mukavaa :)

Huomenta!

Mitäs teille tänään kuuluu? Mulla on vipinää tänäänkin tiedossa, pitää käydä Salossa vaihtamassa yks viallinen kehys toiseen ja ajaa Kaarinaan hakemaan pari taidejulistetta painosta. Nää on niitä mun ihania uusia juttuja mistä oon hypettänyt tässä lähipäivät, ne on aika suosittuja myös tuolla mun uudessa verkkokaupassa.

Verkkokaupan pitäminen on oikeestaan aika hauskaa.

Aijuu, eilen tuli sit eka päätös apurahoihin liittyen, en ollut sattunut apurahan saajaksi ainakaan ekaan paikkaan mistä hain :( Harmi juttu. Se apuraha auttais aika tavalla siinä Sveitsin näyttelyssä mihin mut on kutsuttu, tai 18 mun työtäni oikeestaan :D

Mut voi hitsi, nyt pitää kiirehtiä, tänään pojalla lähtee koulutaksi klo 7

Jee jee, uus kaupparekisteriote tuli eilen

Huomenta!

Nyt mulla on toiminimenä ihan virallisesti Ateljee Amnelin kun aiemmin toimin toiminimellä Jannah Johanna Maria Amnelin syystä jota en itsekään tiedä, no nyt se on virallisesti muutettu kaupparekisteriinkin ja myös asiaankuuluvat toimialat lisätty, eli taiteellinen luominen, muu metallituotteiden valmistus, muiden puutuotteiden valmistus, valokuvaamot ja muu kuvaustoiminta ja laaja-alainen verkkokauppa, johan siinä on toimialoja huh, taiteellinen luominen nyt pääalana, alkoikin jo kyllästyttää ne yhteydenotot passikuvista jne :P

Mä eilenkin taiteellisesti loin aamulenkin saldosta muutamat ihanat taidejulisteet taas, ne on muuten toooodella upeita livenä, ei verrattavissa kauppojen julisteisiin laisinkaan, se paperi on sellasta satiinisen mattaista, ei mitään liukasta kiiltävää vaan sellasta todella kaunista mikä sopii näille kuville just eikä melkeen, kiiltävä paperi ei tekis oikeutta näille yhtään näin hyvin kun tää paperi.

Kuvan ympärille on jätetty Fine Art -tyylinen valkoinen reunus ja alareunassa lukee kuvan nimi sekä taiteilijan, eli mun nimi, ja vuosluku, ne on todella kauniita vaikka itte kehunkin ja sopivat suoraan sellasiin julisteille tarkotettuihin Snap-kehyksiin. Mulla on itellä hirvee hinku käydä hakemassa niitä kehyksiä ja laittaa ainakin 4 tollasta omaankin olkkariin!

Alla on mallikuva mille sellanen juliste näyttäs olohuoneessa ja oi että kun on upee, tosin mulla ei ole noin siistiä olkkaria eikä sohvaakaan ollenkaan, mut kummiskin, idea ja upeus käy selväksi vaikka mallikuvassa ei kehyksiä viel ookkaan.

Mä näppäsin eilenkin aivan todella upean kuvan, just julisteeseen sopivan ja mm. sen haluisin omallekin seinälle!

Jos jotakuta kiinnostaa niin Salon Sydämestä niitä saa tilattua netin kautta ja jos tahtoo nähdä livenä niin tervetuloa Salon Raatalaan katsomaan :D

Eilen yks tuttu kysyi saako ylläolevaa kuvaa mustavalkoisena ja aamun puhteeksi sellasen hänelle väänsin:

Eli jos valokuvistani joku kiinnostaa etkä halua originaalina ostaa niin tehdään siitä Sulle taidejuliste hintaan 45 euroa ja kaikki on tyytyväisiä :D

Lähialueiden vesistöjä -näyttely on muuten toiseksi viimeisessä paikassaan eli Marttilan kirjastossa, heillä onkin upea kirjasto siellä, ihan uus, todella kaunis, kannattaa käydä katsomassa, sekä näyttely, että kirjasto :D 

Tammikuussa näyttely menee Pasilaan ja sitten kotiutuu ja alan toimittaa kuvia niitä ostaneille henkilöille, muutama teos on vielä myymättä, kaksi aijon varata itselleni, kuten joka näyttelystä, niin tästäkin otan itselleni kotini seinälle muistoksi jotakin :) 

Tuolta voi käydä katsomassa millasia näyttelykuvia mulla on ollut ja millasissa paikoissa näyttelyitä http://www.melancholic.photos/Other-albums-Muut-albumit/Current-and-past-exhibitions

Lähialueet-kuvat löytyvät täältä http://www.melancholic.photos/Other-albums-Muut-albumit/Current-and-past-exhibitions/L%C3%A4hialueiden-vesist%C3%B6j%C3%A4/ ja kun vie hiiren kuvan päälle näkee onko se myyty vai vapaana, tervetuloa ostamaan jos kiinnostaa :)

Salon Sydän -verkkokaupasta saa muuten myös postikortit mun kuvista, ne on kummaltakin puolelta neliväripainettu ja osa on tehty Vintage tyyliin, nekin on todella upeita, kannattaa käydä katsomassa jos lähettelee postikortteja!

Saas nähdä pääseekö meijän sormukset viikonloppuna ekaan seikkailuunsa, päätettiin, ettei tehdä niin kamalasti suunnitelmia vapaaviikonlopun varalle, kun monesti jos kovin suunnittelee niin kaikki epäonnistuu, ainoo mitä suunniteltiin, että käydään tsekkaa yks autiotalo ja tehdään hyvää ruokaa, muut suunnitelmat on avoinna ja sen mukaan mennään mitä mieleen tulee!

Ja jos joku ihmettelee mikä tää sormusjuttu on niin mä oon päättänyt tehdä kuvasarjan meijän sormuksista, että aina kun seikkailaan jossakin niin otetaankin selfien sijaan sormuskuva ja mä teen siitä kuvasarjaa, alku on nähtävillä täällä http://www.melancholic.photos/Gallery/The-journey-of-our/ ja toivotaan että loppu tulee vasta kun kuolema kuittaa univelat, eikun... ;)

Mut nyt pitää kiiruhtaa aamutoimiin, kurkatkaa mun valokuvia, siel on about 25 000 kuvaa http://www.melancholic.photos/

ja kurkatkaa Salon Sydämeen, ostakaa sieltä, autetaan salolaisia käsityöntekijöitä ja annetaan hyvää mieltä Saloon http://www.salonsydan.fi/

LG G3 kännykkä otti voiton järkkäristä

Mä oon kyllä nyt niin nöyrä kun kerron tän asian ääneen, että mä oon monet kerrat nyt lähiaikoina ottanut paremmat kuvat mun uudella LG G3 kännykällä kun mun järkkärillä, en ees kanna järkkäriä mukana enää kaikkialla missä kuljen.

Tänäkin aamuna aamulenkillä koiran kanssa räpsäsin kännykällä muutaman kuvan ja niistä tuli niin kauniita, että ne(kin) päätyivät tuonne Salon Sydän -verkkokaupan sivuille taidejulisteina.

Mielettömän upeita kuvia ottaa toi luuri, alla pari aikasempaa kännyräpsyä joista kans tehty taidejulisteet

ja tässä juliste livenä

Ne on UPEITA!! kerrassaan SAIRAAN UPEITA!! Ja kaikki kännykällä kuvattu ja editoitu, tietokoneella sitten tehty julisteiksi, ja kuvanlaatu on ihan superia, ei moitteen sanaa!!!

Oi miten jännää

Huomenta jokainen!

Tänään juhlitaan pojan synttäriä, mun valmistumista tuotehittäjän erikoisammattitutkintoon ja kihlajaistakin siinä samalla jos tuo ukonketale vihdoin ja viimein kosii mua tänään ;)

Sormukset tilattiin USA:sta, koska Suomesta ei löytynyt tekijää sellaselle joka mä halusin, mulla oli vaatimuksena musta timantti sekä käsityönä tehty sormus, sellaselle ei löytynyt tekijää siinä aikataulussa kun ois tarvittu, joten internetin ihmeellinen maailma pelasti meidät ja posteljooni toi yks päivä paketin sieltä jostakin kaukaa kaukaa..

Se olikin nopee toimitus, noin 2 viikkoa meni sormusten valmistamisessa, matka Suomeen kesti 5 päivää, pari päivää tullissa ja sitten sois ovikello ja sinetöity paketti oli mun kädessä!

..ja siinä ne nyt on, miehelle valkokultaa ja kuvio mukailee hiukan kevyttä aallokkoa, mies kun rakastaa vettä ja veden äärellä olemista. Mulle valkokultaa ja musta timantti mitä ympäröi värittömät timantit, yhteensä yhden karaatin verran, kaiverruksia ei laitettu kun me ei tavallaan haluttu erikseen mitään päivämäärää vaikka jäähän se mieleen tietty se päivä jolloin kositaan, mutta meille tärkee päivämäärä on 22.5.2014 millon ekan kerran tavattiin, sillä siitä kaikki alkoi ja loksahti vaan paikoilleen hyvin helposti, selkeesti ja nopeesti.

Mulla on ideana sormuksiin liittyen tehdä kuvasarja missä me seikkaillaan paikoissa ja selfietyylisesti otetaan jokasessa paikassa kuva, mut ei naamoistamme, vaan käsistämme, niin, että sormukset on kuvassa. The journeys of our... tulee sarjan nimeks ja toiveena ois tietty, että sarjan kuvailu jatkuis elämämme loppuun asti <3

Mä oon siivonnut ja leiponut ihan hulluna ja hikihatussa, päätin tehdä itse kakkupohjatkin, enkä ostaa valmispohjia. Nyt ulkoeteisessä on 3 kakkupohjaa ja yks voileipäkakku oottamassa että aamulla koristelen ne.

Sieltä on tulos yks iso mansikkakakku, kahest pikkupohjast tulee lumihiutalekakku joka on amerikkalaisella ohjeella ja meinaskin käydä kalpaten kun oletin, että 1 cup on 1 desi, mut onneks tarkistin asian ja se onkin 2,4 desiä, voileipäkakkuun tuli punasta pestoo, tomaattituorejuustoo, aurajuustoo, naudanleikattä, metwurstii tomaattii yms, lisäks sitten pakasteesta Karjalanpiirakkaa, pasteijaa, sit eilen tein valmiiks vaniljakastikkeen jolle leipasen tänään mustikkapiiraan, eikä mikään tavallinen, vaan superherkku, tälle ei löydykään ohjetta mistään netistä, ohje on yhden maatalon emännän herkkuohje ja jos olet joskus maistanut aivan sitä normaalia mustikkapiirakkaa ni voin sanoa, ettei sulla ole hajukaan miten herkullinen tää piirakka on, tätä ei todellakaan voi verrata mihkään perus mustikkapiirakkaan vaan tää pitää itse kokea ja maistaa ja sen jälkeen anella josko joku antais reseptin ;) 

Ja onneksi alotin siivoomiset ajoissa jo, huone päivässä tahtiin, näin ei paljoo mennyt hermo siivotessa ja onneks on tuo ihana mies joka autto kun tehtiin 660-litrasen akvaarion täys siivous ja on hän auttanut kaikes muussakin <3

Mä tykkään poltella kynttilöitä kotona ja eilen mies tuli viemästä poikaansa takaisin kotiinsa ja käväsi kaupan kautta, hän tuli keittiöön halaamaan ja sano, et hänel on mulle valmistujaislahja. Sit hän kaivo kassista aidon öljykynttilän, tää on sellanen turvallinen joka sammuu heti jos se kaatuu jne.

Kynttilän valossa me eilen sit tunnelmoitiin ja kahviteltiin illalla, niin ja tietty kuvattiin :)

Hauskaa kun on mies joka haluu kuvata samoja asioita kun määkin, eikä hoputtele tai mulkoile kun sanon, et sammutetaan valot ja kuvaillaan noit ruusuja kynttilöiden valos vaan hän rupes itekkin kuvaamaan sit :)

Mut nyt pitää kiiruhtaa suihkuun ja koristeleen kaakut ja siivoon viel viimeset ja laittaan meikkii ja tukkaan ja vaattei jne jne jne ja tietty olla valmiina sit kun toi ukkeli kosii :P

Ahdistus ja paniikki

Mulla on ollut paniikki ja ahdistus tässä päällä suunnilleen yli viikon jo.
Ensinkin perustin tuossa joku aika sitten, no tarkalleen 4 viikkoa sitten ihanan verkkokaupan (Salon Sydän) ja se on pitänyt kiireisenä kivasti, mutta mun ois pitänyt mennä lasten kanssa, tai no toinen on jo aikuinenkin, mutta kuiteskin, täksi viikoksi perhekuntoutukseen joka oli määrä siis olla adhd sopeutumisvalmennuskurssi pojan takia, muttei sellasta ollut tänä vuonna pojan ikäsille ni meijät laitettiin johkin vaikeevammasten juttuun, no mulla on myös nyt sununtaina pojan 10v juhlat ja omat valmistujaiset ja alkaa näyttämään siltä et samaan syssyyn juhlitaan kihlajaisetkin  plus että miehen kehitysvammainen poika tulee myös viikonloppukylään, verkkokaupalle tuli tilauksia just viime viikon lopulla ja tällä viikolla, yks sellanen jonka jouduin hakee ite painosta keskellä viikkoo ja ne piti hoitaa ja postitella ja paniikkikohtaus oli ihan ovella ja päällä koko viime viikonlopun jo pelkästä ajatuksesta et pitäs mennä a) vieraaseen paikkaan nukkumaan, b) olla pois työn äärestä kun olen tehnyt sopimuksen tuottajien kanssa joiden tavaroita myyn, että ne päivitetään kauppaan ja toimitenaan max 3 päivän kuluessa, c) osallistua johkin joka ei meihin liity minne meijät vaa tyrkättiin paremman puutteessa, d) kun tyttökään ei päässyt kun koulusta kiellettiin poissaolot erottamisen uhalla, että kyllä siinä oli kuormitusta paniikkihäiriöiselle plus että ois pitänyt koko omakotitalon siivous ja 4:n kakun leipomiset hoitaa sit yhden päivän aikana, ei vaa onnistunut.

Pystykse te aistimaann mun ahdistuksen kattomalla tota kuvaa? Se on suunnilleen se tunne mikä mun sisällä oli koko viikonlopun ja viikon, plus, että nyt on vielä sellanen tunne kun ois sata eriväristä lankarullaa sotkussa sisällä joista millään ei ole alkua eikä loppua, ne on ne tekemättömät asiat jotka mua oottaa tuolla alakerrassa mutten saa mintään lankakerän päästä kiinni, et mistä alottaisin niiden selvittämisen :(

Mua itkettää, ja stressaa, pelkään et mikään ei onnistu, en saa mitään aikaseks, kaikki menee pieleen, sydän hakkaa jo taas kovaa tahtia, koht alkaa kädet täristä, mä tiedän tän tunteen, millä se alkaa, mihin se loppuu, voi mennä monta tuntia et pääsen tästä jaloilleni taas :(

Tajusin jotakin

Tiedäks te mikä on siisti tunne..?

Kun vihdoin ja viimein tajuaa, että meit on tässä kaks aikuista, kaks ketä on vastuussa, kaks ketä hoitaa asiat, kaks kaikessa.
Ei tartte enää olla yksin vastuussa, yksin hoitaa, yksin ajatella, yksin suunnitella.

Näköjään melkein puoli vuotta mulla meni, ennen kun tajusin tai ehkä uskalsin antaa itteni luovuttaa puolet vastuuhenkilön paikasta toiselle. Se on ollut ajoittain hiukan vaikeaakin, oon niin kovin takertunut siihen "mä pärjään yksin" -asenteeseen, etten ois halunnut siitä hevillä luopua.

9 vuotta mä hoidin tän kaiken sekamelskan yksin, 2 lasta, ens alkuun 2 koiraakin, sit oli 2 kissaakin, akvaario, koti, elämä, exän jättämät pelot ja sotkut ja oikeudenkäynnit, sitten opiskelu jne.

Mä en ollut ikinä elämässäni ollut yksin, en ees kun oon muuttanut omilleni 17vuotiaana. Mulla on aina ollut joku kenestä oon ollut riippuvainen. On kai aika turvallista sanoa, että mä oon ollut läheisriippuvainen.
Sitten tuli exä ja ero ja oli pakko pärjätä yksin, ja kun mä vihdoin pärjäsin, niin en halunnut enää olla riippuvainen kenestäkään toisesta.

9 vuotta mä selvisin ja pärjäsin hienosti ja elin siinä uskossa etten mä enää ikinä jaa kotiani enkä varsinkaan vastuutani kenenkään toisen kanssa, vaan toisin kävi. Joku tuli ja mullisti kaikki mun suuret päätökset ja suunnitelmat ja mä pidin kynsin hampain kiinni niistä pienistä yksinään pärjäämisen rippeistä, kunnes huomasin, että ompas elämä helppoo ja kevyttä kun jakaa vähän vastuuta :D

Kyllä mä sanon, että elämä on kummallisen helppoo nyt kun voi turvallisin mielin jättää jotkut päätökset tai ajattelun tai komentamisen tai murehtimisen tai kotityöt toiselle ja sanon että mä oon kyllä aikamoinen sissi kun oon pystynyt tän kaiken yksinäni handlaamaan 9 vuotta!

Hyvä minä ja ihanaa, että ei tartte enää hoitaa kaikkea yksin <3

Kaikki on ollut jotenkin niin kiireistä ettei oo ehtinyt muka kirjottaa

Paljon taas on ehtinyt tapahtua sitten viime bloggauksen; mun auto hajos lopullisesti, mä läpäisin kakkos- ja kolmosvaiheen mun tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnossa ja muuta.

Syksy on alkamassa vaikka ilmat paikoin onkin vielä kesälukemissa päivällä ni aamusin ja öisin on jo kiva syksyinen sumu ja lehdet on alkaneet kellastumaan, sain sienireissulla kivoja kuviakin usvaisesta metsästä, mahtoko tää ollakin just se sama aamu kun se autokin sit lopulta hajos?? (Jaahas, kuvan liittäminen suoraan kotisivuilta ei taaskaan onnistu, joudutte siis mennä katsomaan kuvia mun kotisivuille, kurkatkaa kansioon Mystical Mist) www.melancholic.photos/Gallery

Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon näyttökokeessa sain taas näyttömestareilta niin paljon arvokasta tietoa ja ideoita joita oon tässä aivosolmujen stressin jälkeen hiukan auetessa laittanut jo täytäntöön, oon päivittänyt Ateljeen kotisivuille tarinaa tuotteiden takana-sivun jossa kerrotaan hiukan minusta ja hiukan tuotteissa olevista kuvista sekä miten niitä tuotteita valmistan.

Miehekkeen kanssa menee ihanasti. Oon edelleen ihan hirmu rakastunut ja kaikki tuntuu niin oikeelle sen kaa. Kun mun auto hajos ja oli ihan pakko ostaa joku-mikä-tahansa-roppelo millä pääsee kulkemaan täällä ni ostettiin se roppelo puoliks, sitten avattiin yhteinen tili pankkiin ja muutenkin ollaan jotenkin mun mielestä lähennytty entisestään ja nivouduttu enemmän yhteen, sellasella tavalla mitä en oo koskaan aikasemmin kenekään kans ollut tai tehnyt. Ollaan kerrottu toisillemme entistä kipeempiä salaisuuksia itseistämme ja ollaan tuettu toisiamme vaikeissa asioissa.

Mä oon hirmu ylpee mun miehestä, että se on ottanut sellasia askeleita eteenpäin ja asioita hoitaakseen mitkä liittyy vahvasti meijän yhteiseen elämään ja tulevaisuuteen ja oon ylpee itsestäni, että mä oon kasvanut tän suhteen aikana ihan hirveesti aikuisemmaks ja myös muuttanut niitä mun käyttäytymismalleja paremmaksi. Mä olin jo aika hyvin aikuistunut raha-asioiden hoidossa, mut nyt vielä enemmän, osaan katto kauemmaks paremmin kun ennen ja tehdä pidemmällä tähtäyksellä suunnitelmia paremmin kun ennen, oon opetellut puhumaan ystävällisemmin ja esim puhekielessä mulla on vittu-sana jäänyt oikeestaan kokonaan pois ja sen tilalle tullut ihan "mummokelpoinen" sana ;D 

Oon pystynyt useimmiten pidättelemään sen tulisen tiuskauksen päästämistä suustani kiperällä hetkellä, toki tässä on viel harjoteltavaa, mutta paremmin sujuu jo ja oon opetellut näkemään positiivista negatiivisissa tilanteissa ja negatiivisissa ihmisissä ja ymmärtämään paremmin, että me oomme kaikki erilaisia ja jotkut vaan käyttäytyy toisella tavalla ku mää eikä se ole mikään virhe tai rikos jne. Tää on ollut mulle vaikein pala, koska mähän oon ainoo joka on oikeessa ja osaa mitään ja sitä rataa ja nyt oon opetellut nielemään sen koska tiedänhän mä toki ettei asian näin ole, oon aina tiennyt, mutta oon oppinut ton dissailun kotoota ja nyt opettelen sen tilalle hyväksynnän :)

Mun miehessä on se äärettömän hyvä puoli mistä oon ikionnellinen; mun ei tartte sanoo, kehottaa, käskee tms sitä lainkaan, se huomaa heti jos oon tyytymätön ja koittaa korjata asiaa, se ei oota, että tulee riita jostakin asiasta ja sitten väännetään ja käännetään ja luvataan tyhjiä ja taas kohta riidellään, se näkee jos mua vaivaa jokin ja monesti se on sit jo vaivannut hänt itseäänkin ja hän laittaa muutoksen asiaan heti käyntiin, esim tupakan poltto, häntä se on vaivannut ja hän on halunnut lopettaa jo aikasemminkin, ei vaan ole laittanut asiaa ns vireille, nyt sitten keskusteltiin rahasta ja sen riittämisestä elämiseen yms ja hän ilmotti että nyt hän lopettaa sen tupakan polton sitten, ja hyvin hän alko vähentääkin, aikasemmin on mennyt päivässä n. 1,5 askia, eilen meni enää vajaa aski, hän aikataulutti röökillä käymiset ja huomas ettei sitä tartte niin paljoo ees polttaa. Oon ihan äärettömän ylpee hänestä!!!!!!

Mitä mun Sveitsin näyttelyn apurahahakemuksiin tulee, ne on täytetty, mutta odottaa vielä viime tsekkausta ja lähettämistä, en oo tehnyt asiaa vielä koska oli toi näyttökoe ja se vei kaiken energian ja ajattelukyvyn, tänään tai viimeistään huomenna hoidan sen asian loppuun ja alan jännäämään saanko apurahaa vai pitääkö mun repii ruokarahoista se pari tonnii mikä yhteesä kuviin ja niiden lähettämiseen menee huohh...

Kaikenkaikkiaan, mä oon hyvin onnellinen nyt, elämä on ihanaa, mun yritystoiminta on jotenkin paremmalla hantilla vaikka tän vuoden myynti onkin jäänyt jälkeen tavoitteista, mun valokuva-asiat on loistavasti ja mun perhe-elämä kukoistaa kauniimmin kun mitä mä oisin koskaan salaa ees voinut kuvitella <3

Hehhhh, mullahan oli facessa se lista, harmi etten löydä sitä sieltä enää, siinä oli listattu about 60 asiaa mitä mun tulevassa unelmien miehessä pitää olla, että kelpuutan sellasen elämääni, tärkeimpiä oli varmaan väkivallattomuus, kotona alkoholittomuus, ei roiku exissään, tykkää autoista, käy töissä, ei kaljottele ja muuta, isoja ja pieniä asioita.
No, koko lista oli alunperinkin tarkotettu lähinnä vitsiksi enkä todellakaan ajatellut että joku mies vois täyttää kaikki mun oudotkin vaatimukset, mut kas kummaa, mulla makaa mun sängyssäni nyt sellanen mies joka täyttää niistä jokaisen :O Se jos joku on ihme....

Aijuu, ne rumat, värittömät ja liian vinjettiset (erään valokuvaajan mielestä) Auto Saloon kuvat koristaakin Auto Saloon messujen etusivua, kattokaas www.autosaloon.fi :)

Olen luonnevikainen ääliö

Mulla on polttava tarve kirjoittaa tää asia tänne blogiin, jotta saisin itsellenikin hiukan selvyyttä ajatuksiini.

Tänään mies ilmoitti aamutuimaan, että joku tuttavansa tulee aamupäivän aikana meillä käymään, hän ei ollut oikeastaan itse sopinut asiaa vaan tää tuttu oli itse kutsunut itsensä..

Siinä hetkessä kun mies sanoi nuo sanat mulle nous kauhea paniikki, sydän alkoi lyödä tosi lujaa ja kädet täristä, laitoin äkkiä tiskit koneesta ja menin ylös sänkyyn peiton alle odottelemaan, että olo rauhottuis.
Se oli mun sosiaalistentilanteidenpelko joka löi paniikkikohtauksen päälle.
Kerroin miehelle mun tuntemuksista ja, etten mä pysty yllätysvierailuihin mun sairauden takia. Asia oli hoidossa, mutta mä en taaskaan päässyt sieltä syvästä pahan olon kuilusta ylös.

Itkua riitti koko loppu aamupäivälle vähän millon mistäkin syystä.
Mä kerroin myös mun tukiryhmässä mun tuntemuksista ja koin yhdestä vastauksesta, että mä en ois saanut saada paniikkikohtausta koska tää on myös mun miehenkin koti.

Mulla tuli heti flashbackinä tilanteet mun aikasemmista suhteista, jolloin mä en olllut vielä tiennyt sairastavani sosiaalistentilanteidenpelkoa enkä ollut moisesta sairaudesta koskaan kuullutkaan.

Silloin kun tunsin pahaa oloa ja paniikkia se hetkisten kumppaneiden yllätysvieraista ja sain itse näiltä vierailta sitten syyt niskoilleni, olinhan kauhee pirttihirmu ja muutenkin luonnevikainen hullu kun en tykännyt yllätysvieraista ja kun en osannut käyttäytyä hyväntuulisesti heidän tullessaan yllätysvisiitille jne ja aloin itekin uskoa, että olin pirttihirmu ja hullu koska eihän normaalit ihmiset niin reagoi ja käyttäydy.

Aloin sitte kelaamaan päässäni, että oon todella pahasti luonnevikainen kun en kykene tuollasiin, mitä mä pidän normaalina kanssakäymisenä muiden ihmisten kanssa, ja koin, että oon hirvee omistushalunen  narsisti ja pirttihirmu kun käytökselläni tavallaan estän mun miestä ottamasta vastaan yllätysvieraita tolleen ja koin, ettei mulla ole oikeutta kertoa mille musta tuntuu, eikä mulla ole oikeutta sairastaa sosiaalistentilanteidenpelkoa eikä varsinkaan oikeutta näyttää sitä kenellekään, että sairastan ja se syvä pahan olon kuilu jonne jo alussa vajosin kasvoi syvemmäksi ja pimeemmäksi minuutti minuutilta, ne itsesyytöksen tunteet ja huonommuuden tunteet lisäänty ja lisäänty mun mielessä ja mieskin oli sit jo aika pahoillaan ja surullisin mielin, että oli aiheuttanut mulle niin pahaa mieltä, ja mulle tuli siitä entistä kurjempi mieli, aattelin, että oon tooooodella huono tyttöystävä kun aiheutan tolleen pahaa mieltä mun miehelle ja vajosin entistä syvemmälle sinne pimeeseen pahan olon kuiluun :(

Ehkä tää paha olo ois kaikki jäänyt kokematta jos oisin sillon nuorempana jo saanut diagnoosin ja oisin ymmärtänyt kalenterin ja aikatauluttamisenn tärkeyden, vaikka tuskin sillosten kumppaneiden juoppo- ja rikolliskaverit ois välittänyt tuon taivaallista antaa parin päivän valmistautumisaikaa vierailuilleen.

Mun pitää henkisesti saada valmistautua ainakin päivä tai kaks ja vakavampiin tilanteisiin viikkokin.

Mutta jotakin muutakin mun pään sisässä on menossa. Mun reaktiot moneen asiaan täs lähiaikoina on ollut todella kummallisia. En tiedä nosteleeko masennus sieltä taas päätään vai mistä tää johtuu. Yleisestikin oon ollut väsyneempi kun normaalisti vaikka oon onnellinen enkä koe että oisin masentunut. Mä ootan jo kovasti, että pääsen psykologille purkamaan mun mietteitä ja saamaan jotakin vastauksia asioihin. Tuntuu, ja näin ulkopuolisetkin on arvelleet, että ihan kun joku persoonallisuushäiriö koittais alitajusesti tuhota tän kauniin asian mikä mulla on menossa eli mun parisuhteen. Että ihan kun mä tiedostamattani ajattelisin, etten oo ansainnut mitään hyvää ja tajuamattani koittaisin tuhota sen.

Meillä oli todella huono viikonloppukin.
Mä koin, että mun sisässä ois sata pikajunaa jotka kaikki on eksyneet kurssiltaan ja ne kiitää mun sisällä törmäillen toisiinsa eikä mikään juna tiedä mikä on sen päämäärä ja millä raiteella sen kuuluis kulkea.

Mun pään sisässä on tällä hetkellä todella sekavaa. Mä en itse tunnista ajatuksiani enkä tunteitani omikseni ollenkaan ja ne reaktiot mitä saan joihinkin tiettyihin asioihin suututtaa mua ihan äärettömästi, tekis mieli leikata pää irti kun ei se kerran käyttäydy niinkun mä toivoisin.

Jotenkin mulle alkaa täs valkenee, et mun mieli on enemmän rikki kun mä oon ymmärtänykkään Siellä on jotakin tosi pahasti pielessä ja koska en saa selkoa että mikä niin ehkä sitä ei voi kukaan koskaan ees korjata? Mä oon oman itseni tuho ja se surettaa ja suututtaa mua syvästi :(

Toisenlainen luottamus

Mä oon tässä uudessa parisuhteessa ollut nyt noin 3 kuukautta ja meidän yhteensopivuus jaksaa ihmetyttää mua joka päivä.
Tunnen kun meillä ois täysin toisiimme sopivat palaset, arvot, ajatukset, virheet, kaikki.
Koen, että oon löytänyt kumppanin joka on samalla mun paras ystävä, tukipylväs, rakastaja.
Kaikki ihmisen tarvitsemat asiat yhdessä.
Mä koen voivani luottaa enemmän kun kehenkään ennen, koen että voin kertoa synkimmätkin pelot ja salaisuudet.
Tunnen että mut hyväksytään näin eikä mun tartte olla yhtään mitään muuta.
Se on hieno tunne.
Tuntuu kuin olisimme täydellinen pari.
Ei ainuttakaan ristiriitaa, ei kompromisseja, ei hälytyskelloja, ei mitään ongelmia, kaikki soljuu yhteen niinkuin meidät ois toisiamme varten tehty.

Kolme kuukautta on lyhyt aika, mutta ollaan oltu sitäkin tiiviimmin yhdessä. Oikeastaan käytännössähän me muutettiin yhteen jo ennen kun oltiin tapailtu edes kahtaa viikkoa ja se kaksi ekaakin viikkoa oltiin päivittäin yhdessä paria työstä johtuvaa välipäivää lukuunottamatta.

Mä oon ostanut uuden domainin. www.melancholic.photos . Se on näitä uusia kolmannen sukupolven domaineja ja ajattelin, että se soveltuu hyvin mun uuteen tyyliin tuoda kuvia mun sivuilla esille. Sen sijaan, että näyttäisin kaikista kategorioista kaikki kuvani oon nyt rajannut tiukemmin mitä katsoja näkee ja loput on piilossa. Mullahan on paljon ihan vaan lähiympäristön dokumentointitarkoituksissa kuvattuja kuvia siellä, mitkä ei ole todellakaan mitään näyttelykamaa ja sen takia miksi niitä pitäisi pitää niin selvästi esillä?

Nyt iski väsymys, jatketaan myöhemmin, moi.