Aina laivalla

Sillon 90-luvulla meil oli aina tapana mennä laivalle jos ei ollu yöpaikkaa. Se oli helppoa; joko hiippailla autokannen kautta tai sit vaan kävellä lähtöselvityksen läpi sen näkösenä kun ois lippu!
Me oltiin niin vakio reissaajia et loppujen lopuks meidän kuvat oli kaikis Eteläsuomen terminaaleis.

Meil oli tapana hengailla hotelleissa, eritoten Ariadnes ja Suomen puolella Scandicis ym. Ratsattiin aina siivoojien koppeja, sielt sai suklaata ym, joskus päästiin huoneisiinkin livahtaan jos siivooja meni käymään jossain ja jätti oven auki siks aikaa, silloin sai viinaa.

Yks kerta oltiin sellases vanhas hienos hotellis Tukholmassa ja satuttiin herättään portsareiden huomio ja jouduttiin juokseen niit karkuun ja mentiin sellasen varauloskäytävän kautta ulos jonka lukon avaaminen tietty aiheutti palohälyytyksen ja sitten saatiinkin juosta hiukan lujaa ja onnex ei jääty kiinni koska se turhan hälytyksen aiheuttaminen ois tullu vanhemmille hiukan kalliiks ;)

Joskus Ruåtsista pääs kotiin kun meni sikäläiseen sossuun ja kerto olevas karkumatkal eikä pääs kotiin, ne sit otti yhteytä Suomeen ja järjesti kyydin kotiin. Tietty siitä tuli kotona ja sossus hiukan seuraamuksia, mut jos ei päässy laivaan eikä muuta mahista ollut ni se oli vimppa keino.

Yhellä kertaa liftattiin Kappelskäristä Tukholmaan kun oltiin menty Naantalista laivaan ja tultiin sit Tukholman kautta kotiin. Sillä kerralla käveltiinkin pitkä matka ja heiluttiin jonkun ostarin pihalla, siel oli paljon tölkkejä roskiksessa ja mehän viisaana palautettiin ne sinne kauppaan, taidettiin saada jotai 100 kruunuu niistä!

Monta reissuu on tullut laivoilla tehtyy, sillon Europa oli uusin ja komein laiva, sinne oli tosi vaikee päästä, niinku Siljoille yleensäkin.

Ålands färjan tais olla pienin ja vanhin paatti mil oon mennyt. Rosella on tullut enemmän kun tutuksi, niinkun Diana 2, Kalypso, Amorella ja Cinderellakin. Isabellallakin ja Mariellalla on tullut kuljettua. Muistelen et myös Silja Festival ja Kapella on tullut käytyä sekä Sea Wind. Finnjet, ehkä Sally Albatrossikin. Alöbatrossillahan oli joskus se tuhoisa tulipalo, karillekin se ajoi. Samoin Amorella meni kerran karille (1.2.1993) kun oltiin kyydissä, se oli vähän ennen Tukholmaa kun laiva pysähty pohjakallioon. Päästiin siitä kuitenkin omin neuvoin Tukholmaan joten mitään sen kummempaa ei siinä sit ollut..

En mä aina ole ollut narkki!

Mä kokeilin ekan kerran huumeita tosiaan vasta erottuani ekan lapseni isästä eli joskus 23 vuotiaana, se on aika vanhana verrattuna että liikuin kyl huume porukois. Tosin sen ole saanut tietää vast aikuisena :)

Kerran, mä olin sillo jotain 16-17 vee, kytät ratsas mun huoneen mun vanhempien kotoa, siis mun kotoa. Ne etti huumei, jotai pillerei kait tai piriä. No eihän sieltä mitää löytynyt, enkä tajunnu mitks ne sellasii meiltä etti!
Vasta nyt aikuisena olen kuullut mun tokan muksun isältä, joka sillon sihen aikaan kun olin se 17vee, oli mun bestis, se kerto et se jonka kaa seukkasin sillo, oli tosiaan narkki ja välitti huumeita. Kaikki oli vaan pitänyt tollaset seikat multa salassa. Ja hyvin ne onnistuikin.

Emmä tiedä onko jätkät suojellu mua vaiko muuten vaan halunnu salata kaikki tollaset, mut emmä koskaan nähny niitä tietääkseni sekasin eikä kukaan mun nähden tai seurassa mitää vetänyt.
Ja hyvä niin.. tosin ei mua sihen aikaan huumeet kiinnostanutkaan, en ollu usein ees kännissä.
Äiti joskus sano, et toivoo sydämensä pohjasta, että sillon kun kapiksella hakattiin ihmisiä kun olin 17, et mä oisin ollut käönnis tai pillereis tai ihan mis vaan, mutten selvänä. No mä sit valehtelin äidille, et olin pillereis, mut emmä ollut. Ehkä humalas tai kännis tai jopa selvänä.
Vittu mikä häpeä! Mä en mitään muuta elämässäni kadu kun sitä, et hakattii siel niit meit nuorempii. Jos jotakin vois pyyhkii pois niin se ois toi asia. Mä häpeen, kadun ja inhoon itteeni ton takia niin paljon, ettei kukaan voi tajuta kuin paljon!

En tiedä syytä miks me se tehtiin? Siihen ei ole mitään syytä, ei mitään. Me ei tarvittu mitään, me ei hyödytty mitään, sille ei ollut kertakaikkiaan mitään syytä, ei pieniintäkään syytä miks me tehtiin niin! Ei ees huvinvuoksi, ei se ollut ees huvia. Kai me jotain ruokarahaa saatiin, muutama markka. Muistan et ois päästy syömään kerran niil rahoilla, siis jotain hesepaskaa tai muuta vastaavaa, mut ei me muuta hyödytty.

Sitten poliisit tuli yks päivä sinne ostarille, ne oli kait saartanut koko paskan ja rynni sisään. Mun kaveri jäi ens kii ja yks jätkä hyökkäs sen kytän kimppuun, mäkin menin potkiin sitä, se kyttä oli jo maassa kun yks toinen kyttä juoksi ja taklas mut maahan. Sit mentiin raudois autoon niin ettei jalat ottanu maahan.
Sumpussa yks kyttä tuli ja potkas mua kostoks. Ei se sattunut.

Kuulin jälkeenpäin et mun sillonen jätkäkamu ois vasikoinut kytil mut, tai siis, sopinut kyttien kaa et tuo mut sinne ostarille. En tiä pitääkö paikkaansa eikä kiinnostakaan, jätin tyypin kun olin lääninvankilan matkasellis odottamas siirtoa Hämeenlinnaan.

Mä sain vajaan vuoden tuomion pahoinpitelyistä, ryöstöistä ynnämuista, istuin alaikäsenä ja ekakertalaisena 1/3 siitä. Olin sillä hetkellä Hämeenlinnan naisvankilan nuorin vanki.

Istuin vielä toisenkin kerran. Olin sillon karvan vajaa 20 vuotias ja raskaana viimesellä kolmanneksella. Synnytin kaks kk vapautumisen jälkeen, pari viikkoa sen jälkeen mun mun rakas äidin äitini oli kuollut.
Hän ei ehtinyt koskaan tapaamaan lapsenlastaan ja joskus musta tuntuu, että mun villi elämä ja vankilaan joutuminen edesautto hänen poismenoaan. Silloin kun hän kuoli, mä istuin hänen sairaalavuoteensa vierellä ja katsoin miten hän makas halvaantuneena sängyllä. Avuttomana.
Ja sitten hän veti hennosti henkeä, kolme viimeistä kertaa. Niin ohuesti ja hennosti, että mä tiesin heti, että hän lähti sillä hetkellä taivaaseen. Mun äidin äitini luovutti, hän tiesi, ettei tulis enää takaisin kuntoon halvauksen jälkeen ja hän luovutti ja meni taivaaseen.

Mun äidin äitini oli pirteä mummeli, hän asui yksinään isoa omakotitaloa ja teki niin lumityöt kun nurmikot ja muutkin itse. Hänellä oli itseään nuorempi poikaystävä ja hän oli reipas teräsmummo. Ehkä siks hän ei halunnu jäädä halvaantuneeks vaan halus sitten kokonaan pois.
Ei hän ois suvainnut kenenkään vaihdella hänelle vaippaa tai syöttävän hänelle velliä!
Mä ikävöin häntä vieläkin, 13 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Kumpa mä oisin saanut näyttää hänelle, että tuli mustakin ihminen. rehellinen ja aikaansaava. Kunnollinen ja tunnollinen!
Mä tiedän että olin hänelle rakas. Ehkä jopa rakkain kaikista lapsenlapsista. Mä olisin niin halunnut että hän ois saanut nähdä, että mun elämässä on muutakin kun törkeä käytös, varkaudet ja tuhovietti.
Mun "Muorini", mä rakastan sua yli kaiken, vieläkin, ja tulen aina rakastamaan!!
Anteeksi kaikki kärsimys mitä sulle aiheutin!
Kumpa mä oisin sillon tajunnut!!!
Jos me joskus vielä tavataan, mä haluan halata sua enkä koskaan päästää irti. Mä haluan näyttää miten rakas oot mulle ja miten mä kadun kaikkea pahaa mitä aiheutin sulle ja muille ympärilläni. Kumpa mä voisin saada anteeksi kaiken mitä oon tehnyt.

Takaisin uneen..

Joskus, kun elämä oikein potkii päähän, mulle tulee fiilis, että haluun takasin sinne uneen.
Uneen missä ongelmat ei vaivaa mieltä,
missä ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta.
On vaan se hetki sumun keskellä,
kelluessa vaahtokarkkipilvessä makeassa vaaleanpunaisessa taivaassa.
Odottaen pudostusta sirpaleiselle terävälle asfaltille,
minkä jälkeen jaloille nouseminen on mahdotonta
ja sama kierre kaman saamiseen alkaa taas kunnes nollavitonen neula uppoaa suoneen
ja terumon viiden metrin pumppu työntää veteen sekoitetun makean ja leijailevan heroiinin mun verenkiertoon
ja mä vaivun uuvuttavan hyväolon tunteeseen taas.

Muistoja muistoja

Aika kultaa muistot, huonotkin sellaiset <3
Ystäväni kanssa jutusteltiin niitä näitä tänään, kun oltiin kekaroiden kanssa siellä leikkipuistossa ja muisteltiin niitä narkkiaikojakin ja kivoja muistojahan ne on, jos ei lasketa miten paha mieli tuli siitä, et miten muksut on voinut sen ajanjakson ja miten niitä on tullut laiminlyötyä silloin.

Me oltiin aikamoinen parivaljakko, kunnes mä aloin vetää heroiinia ja se jäi amfetamiini linjalle. Kaipa se maailma on niin erilainen, ettei enää jaksettu hengailla toistemme seurassa taikka paremminkin sillähetkellä ei enää hyödytty toistemme seurasta.
Huumeillessa kaikki kaverisuhteet perustuu lähinnä hyötyyn, jos jostakusta ei ole mitään hyötyä aineen saannin kannalta niin ei se ole kaveeramisen arvoinen.

Se on kaamea tosiasia miten aineet muuttaa ihmistä, ei sitä voi edes kuvitella kuinka ahneeksi, kieroksi ja salakavalaksi ne ihmisen tekee!

Muistui mieleeni yks kerta, kun mun poikakaveri oli mennyt jotain kamaa ostamaan ja sillä oli yhden kapulan verran rahaa (kapula=1/10g herskaa =noin 2-6 annosta, riippuen toleranssista ja kaman laadusta), mutta paikassa jonne se meni olikin joku jolle se oli velkaa ja se tyyppi olikin joku hiukan pelottavampi kaveri, ei siis mikään mist ois selvinnyt puhumalla tai rahalla, ei vaan ne otti mun poikakaverin panttivangiksi ja vaati kahden kapulan verran rahaa tai kamaa.
No, ei mulla ollu rahaa, eikä kavereillakaan, mut lähettiin sit kerjään ja säätään sitä jostakin.
En muista tarkalleen miten homma meni ja mistä ja missäkohtaa mä sain haltuuni kapulan verran konia (heroiinia), mutta joka tapauksessa, vaikka mun rakas oli sidottuna tosi vaarallisten kavereiden panttivankina ja sitä hakattiin siellä, niin mä salasin sen kapulan, enkä antanut sitä, vaan pidin itselläni ja odotin et saatiin säädettyä muuta kautta vaadittu määrä, et saatiin mun kundikamu vapaaksi sieltä!

Niin paljon heroiini koukuttaa, että on valmis riskeeraamaan rakkaidensa hengen sen eteen!

Nyt jälkeenpäin asia järkyttää, mutta silloin se oli luonnollinen eloonjäämisreaktio, ilman kamaa ei voi elää, enkä usko, että tuo juttu on mitään verrattuna mitä muut heroinistit ovat tehneet aineensa eteen.

Mä olen peri rehellinen ihminen nykyään ja rehellinen olin ennen kuin aloin käyttää, siitä voi kuvitella miten kieroksi se ihmisen tekee..

Vanhan ystävän tapaaminen

Tänään tapaan vanhan ystäväni eräässä lasten leikkipuistossa.

Oltiin molemmat eroamassa joskus reilu kymmenen vuotta sitten ja päätettiin että ystäväni muuttaa mun tykö rivitaloneliööni. Hänellä oli silloin kaksi kissaa, koira ja kaksi lasta.
Eihän siitä yhdessä asumisesta juuri mitään tullut ja muutettiinkin sitten kohta yhteen lähiöön naapureiksi.

Sihen aikaan mulla oli jo uus poikakaveri, yks vanha kamuni nuoruudestani ja tää tyyppi esitteli mut Extaasille.
Oikeestaan oltiin ryyppäämään menossa joihinkin autotallibileisiin ja yks toinen extuttu laittoi jotakin mun suuhuni ja sano et pidä kielen alla vaik maistuis pahalle. Se oli puolikas Extaasipilleri jonka kuuliaisena pidin kielen alla. Kai mä siinä kohtaa tajusin ettei mistään buranasta ollut kyse, mutten ymmärtänyt sanoa tai tehdä muutakaan.
Oon aina ollut kokeilunhaluinen ihminen ja uhkarohkea myöskin.



Hetkisen päästä alkokin tanssijalka vipattaa ja tuli niin perkeleen seksikäs olo. Siinä sit tanssiessa vähän kenen tahansa kanssa ja kiehnatessa ja suudellessa oli niin pirun hieno olo!
Ystäväni sanoi ettei hän ottais koskaan ja miks suutelen naisen kaa jne, mutta seuraavana viikonloppuna hän kokeili ensi kerran ja oli samantien koukussa siihen niinkun mäkin!

Pari viikonloppua menni Essujen kanssa ja sitten kohta niitä tarvittiin jo keskellä viikkoakin. Kohta essut ei enää toimineet ja jollakin sillosella tutulla olikin taskussa piriä ja sain siitä viivan. Se nousi hattuun kuin salama ja siitä tulikin seuraava lempiaine.

Poikakaveri vaihtui ja jossakin vaiheessa aineet myös. Kaiken bailaamisen keskellä kaipasin kait lepoa ja heroiinin astuessa kuvioihin olin löytänyt sen. Joskus oltiin päiväkausia sillosen kihlattuni kanssa sängyssä, yöpöydällä tuhkis ja "pakkipullo" (vesi pullo minne pruutattiin ruiskusta veripakit sen jälkeen kun oltiin töötätty kama suoneen) suihkussa tai syömässä ei jaksanut käydä, "notkui" vaan sängyssä ja harrasti seksiä.

Heroiini tekee olon NIIN rennoksi. Silmät menee väkisin umpeen ja olo on ku jossakin pumpulitaivaassa.
Mikään ei tunnu miltään, on vaan rento ja puolinukuksissa, ihan ku rakastunut uneen. Uneen mistä ei ois koskaan halunnut herätä!

Heroiinissa on se paska puoli, että sitä tarvii aina vaan lisää ja lisää ja hyvän olon saa ainoastaan sillon kun vetää melkein överit, eli yliannostuksen. Jos vetää vajarit, tarttee ottaa lisää, muutoin se ei tunnu miltään.


Mutta tänään. Tapaan siis ystäväni joka on pääsyt kans kuiville vuosia sitten. Tapasin hänet ekaa kertaa tänä kesänä sen jälkeen kun tiemme oli jostain syystä eronnut ja vierotushoidot käyty ja kaikki muu elämä siinä välillä.
Kumpikin oltiin huolissamme toisistamme ja siitä et oltiinko selvitty ja oltiinko selvinä kans. Onneks ollaan molemmat päästy siitä helvetistä pois!

Ystävälläni on nyt neljä lasta ja mulla kaks. Hänen vanhimmalla lapsellaan, joka on saman ikäinen kun munkin vanhimmainen, on aivoissa kasvain, jota ei voida poistaa. En pysty kuvailemaan kuin surulliseksi tuo tieto teki mut!
Mutta ei mulla ole oikeutta olla surullinen tai näyttää sitä ystävälleni. Hänen takiaan mun on oltava vahva ja tukea häntä, mun surulle ei ole tilaa eikä aikaa tässä! Se vielä puuttuis että hän joutuis oman surunsa keskellä lohduttamaan muitakin..

Tänään vietetään mukavaa ja aurinkoista päivää lastemme kanssa ja rupatellaan niitänäitä :)

Ensimmäinen kirjoitus

Joskus kauan kauan sitten, olin tähän aikaan illasta vielä kaupungilla. Ehkä kerjäämässä bussirahaa kotiin, taikka kolikoita hampurilaiseen. Nyt istun kotona, koneella, ja mietin; miten alottaisin tän blogin kirjottamisen?

Mä taisin olla jotain 14 vuotias, kun olin ekan kerran yötä pois kotoa, karkuteillä, sitten siitä tuli tapa, joka jatku aina kakskymppiseks asti.
Mun koti ei ollu huono, pikemminkin hyvä, en vaan tiedä miks mun oli siellä muka niin huono olla?!
Mun vanhemmat on edelleen aviossa, ei ne juonu, ei hakannu, mut silti mun oli paha olla. Nyt kun mietin, niin en keksi mitää syytä miks niin oli, niin vaan oli.



En muista mun ekaa karkumatkaa, enkä muista kuinka monta kertaa mun vanhemmat ja sukulaiset etti mua päivä- tai viikkokausia poliisien kera. Pisimmillään taisin olla toista kuukautta kateissa, liehuin sillon jossakin lapissa ja Ruotsissa. Kauimmasta paikasta mist vanhemmat tuli mut hakemaan kyttikseltä oli Kuusamosta. Se ei ollut kun parin kolmen päivän reissu, mut ehittiin siinäkin ajassa vaikka mitä!

Me kekattiin lähtee sinne kun sattumalta ajeltiin mun sillosen jätkäkaverin kaa pöllityllä autolla ja törmättiin meidän kaveriin. Otettiin se kyytiin ja mentiin kääntään joku kauppa tai huoltis. Sen jälkeen päätettiin et ajetaan Lappiin.



Meil oli alla joku 80-luvun Carina kakkonen ja mä ajoin koko meno matkan, tais mennä jotain 23 tuntii ylös Utsjoelle. Käytiin Kalajoen hiekkasärkillä ja varmastio mones muussakin paikas, mut ne on jo unohtunut mielestä.
Eteläs oli jo kesä alkamas ja kesärenkaat alla siin autossa, mut Lapis oli viel täys talvi. Juututtiin jonnekin poropolulle tunturiin, kun ajettiin karkuun bensikseltä. Mut ei me jääty siinä viel kiinni.
Jossain vaihees mentiin jonkun mökkiin ja koitettiin siel peseytyy ja tehä jotai ruokaa, taidettii rikkoo lopuks kaikki paikatkin. Sellasta se sillon oli. Oltiin nuorii tyhmii ja olevinaan niin koviksii.

Jossakin päin jäätiin sit kiinni ja jouduttiin kyttikselle Kuusamoon. Siellä vietettiin vissiin yö ja aamulla oli vanhemmat hakemassa. Se tais olla pitkä ajo takas kotiin.


Mä oppisin pöllimään autoja joskus siinä 14-15 vuotiaana. Liikuin aina jätkäporukassa ja osasin melkein kaiken mitä nekin. Ei mua taidettu muijana ees pitää, olin yks jätkistä niille.

Helpoiten sillon lähti Toyotat ja Datsunit, niit ei tarvinnu ees rikkoo et pääs sisään ja sai käyntiin. Opelit oli helppoja mut ne piti melkeen aina käynnistää virtalukon pohjasta, sitä mä en osannut alussa.

Jossakin vaiheessa yks tyyppi keksi miten Saabit lähtee ja niistä tulikin kaikkein helpoin kohde sen jälkeen!

Se oli vauhdikasta aikaa. Mäkin tiesin autojen merkin jo pelkästään valoista, vaikka pimeällä, niin paljon oli autojen kanssa pelattu. Tiedettiin kuin kovaa mikäkin kulkee ja onko etu- vaiko takavetonen.


Mä halusin alkaa pitään tätä blogia siks, että joskus tuntuu kun ne asiat tahtois tulla ulos mun mielestä. Mulla ei kuitenkaan enää ole ketään sellasta kaveria jolle voisin näitä kertoa. Koko mun ystäväpiiri koostuu nykyään kunnollisista, perheellisistä, työssäkäyvistä veronmaksajista, joilla ei ole mitään aavistusta siitä, että yks niiden kaveri on nuorena ollut rikollinen. Enkä puhu mistään parista jutusta vaan niin paljosta että ne jutut vei kaks kertaa linnaanki ja vielä alaikäsenä.

Mä en kerro ihmisten oikeita nimiä tässä, enkä oikeita paikkojakaan, vaikkakin kaikki jutut on jo komiasti vanhentunut, mutten silti halua paljastaa mitään minkä voi pitää itselläkin ;)