keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Ensimmäinen kirjoitus

Joskus kauan kauan sitten, olin tähän aikaan illasta vielä kaupungilla. Ehkä kerjäämässä bussirahaa kotiin, taikka kolikoita hampurilaiseen. Nyt istun kotona, koneella, ja mietin; miten alottaisin tän blogin kirjottamisen?

Mä taisin olla jotain 14 vuotias, kun olin ekan kerran yötä pois kotoa, karkuteillä, sitten siitä tuli tapa, joka jatku aina kakskymppiseks asti.
Mun koti ei ollu huono, pikemminkin hyvä, en vaan tiedä miks mun oli siellä muka niin huono olla?!
Mun vanhemmat on edelleen aviossa, ei ne juonu, ei hakannu, mut silti mun oli paha olla. Nyt kun mietin, niin en keksi mitää syytä miks niin oli, niin vaan oli.



En muista mun ekaa karkumatkaa, enkä muista kuinka monta kertaa mun vanhemmat ja sukulaiset etti mua päivä- tai viikkokausia poliisien kera. Pisimmillään taisin olla toista kuukautta kateissa, liehuin sillon jossakin lapissa ja Ruotsissa. Kauimmasta paikasta mist vanhemmat tuli mut hakemaan kyttikseltä oli Kuusamosta. Se ei ollut kun parin kolmen päivän reissu, mut ehittiin siinäkin ajassa vaikka mitä!

Me kekattiin lähtee sinne kun sattumalta ajeltiin mun sillosen jätkäkaverin kaa pöllityllä autolla ja törmättiin meidän kaveriin. Otettiin se kyytiin ja mentiin kääntään joku kauppa tai huoltis. Sen jälkeen päätettiin et ajetaan Lappiin.



Meil oli alla joku 80-luvun Carina kakkonen ja mä ajoin koko meno matkan, tais mennä jotain 23 tuntii ylös Utsjoelle. Käytiin Kalajoen hiekkasärkillä ja varmastio mones muussakin paikas, mut ne on jo unohtunut mielestä.
Eteläs oli jo kesä alkamas ja kesärenkaat alla siin autossa, mut Lapis oli viel täys talvi. Juututtiin jonnekin poropolulle tunturiin, kun ajettiin karkuun bensikseltä. Mut ei me jääty siinä viel kiinni.
Jossain vaihees mentiin jonkun mökkiin ja koitettiin siel peseytyy ja tehä jotai ruokaa, taidettii rikkoo lopuks kaikki paikatkin. Sellasta se sillon oli. Oltiin nuorii tyhmii ja olevinaan niin koviksii.

Jossakin päin jäätiin sit kiinni ja jouduttiin kyttikselle Kuusamoon. Siellä vietettiin vissiin yö ja aamulla oli vanhemmat hakemassa. Se tais olla pitkä ajo takas kotiin.


Mä oppisin pöllimään autoja joskus siinä 14-15 vuotiaana. Liikuin aina jätkäporukassa ja osasin melkein kaiken mitä nekin. Ei mua taidettu muijana ees pitää, olin yks jätkistä niille.

Helpoiten sillon lähti Toyotat ja Datsunit, niit ei tarvinnu ees rikkoo et pääs sisään ja sai käyntiin. Opelit oli helppoja mut ne piti melkeen aina käynnistää virtalukon pohjasta, sitä mä en osannut alussa.

Jossakin vaiheessa yks tyyppi keksi miten Saabit lähtee ja niistä tulikin kaikkein helpoin kohde sen jälkeen!

Se oli vauhdikasta aikaa. Mäkin tiesin autojen merkin jo pelkästään valoista, vaikka pimeällä, niin paljon oli autojen kanssa pelattu. Tiedettiin kuin kovaa mikäkin kulkee ja onko etu- vaiko takavetonen.


Mä halusin alkaa pitään tätä blogia siks, että joskus tuntuu kun ne asiat tahtois tulla ulos mun mielestä. Mulla ei kuitenkaan enää ole ketään sellasta kaveria jolle voisin näitä kertoa. Koko mun ystäväpiiri koostuu nykyään kunnollisista, perheellisistä, työssäkäyvistä veronmaksajista, joilla ei ole mitään aavistusta siitä, että yks niiden kaveri on nuorena ollut rikollinen. Enkä puhu mistään parista jutusta vaan niin paljosta että ne jutut vei kaks kertaa linnaanki ja vielä alaikäsenä.

Mä en kerro ihmisten oikeita nimiä tässä, enkä oikeita paikkojakaan, vaikkakin kaikki jutut on jo komiasti vanhentunut, mutten silti halua paljastaa mitään minkä voi pitää itselläkin ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti