Joskus, kun elämä oikein potkii päähän, mulle tulee fiilis, että haluun takasin sinne uneen.
Uneen missä ongelmat ei vaivaa mieltä,
missä ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta.
On vaan se hetki sumun keskellä,
kelluessa vaahtokarkkipilvessä makeassa vaaleanpunaisessa taivaassa.
Odottaen pudostusta sirpaleiselle terävälle asfaltille,
minkä jälkeen jaloille nouseminen on mahdotonta
ja sama kierre kaman saamiseen alkaa taas kunnes nollavitonen neula uppoaa suoneen
ja terumon viiden metrin pumppu työntää veteen sekoitetun makean ja leijailevan heroiinin mun verenkiertoon
ja mä vaivun uuvuttavan hyväolon tunteeseen taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti