Nyt se iski mun tajuntaan !

Joskus facebookkailuni alkuaikana lisäsin mun yhden entisen kaverin joka on mulle nuoruudessa ja aikuisempanakin ollut hyvin hyvin läheinen. Tänään tajusin mitä yks hänen kommenttinsa mulle tarkoitti, sillon kun hän sen mulle kirjotti, luulin, että se tarkotti sitä että uskon Jumalaan, mutta nyt vasta ymmärsin, että se tarkottikin sitä, että oon hänen silmissä vasikka.

Hän kirjotti mulle kun kysyin kuulumisia, että "etkös sä oo vähän niinkun vaihtanut puolta?" Se taitaa tarkottaa sitä kun menin oikeuteen eksäni takia ja nostin syytteen häntä vastaan siitä pahoinpitelystä.. Ilmeisesti kaikkien mielestä se ois pitänyt hoitaa ite eikä sotkea poliisia ja oikeuslaitoista sihen.

Nyt ehkä oisinkin riittävän vahva hoitamaan tollasenkin itse tai laittaa jonkun muun hoitamaan, mutta sillon se oli ainoo vaihtoehto. Sillon siinä oli lastensuojelu painostamassa ja hyvä, että olikin, en oiskaan yksin jaksanut sitä prosessia. Ja tietenkin se on ja oli lasten ja munkin etu, että laitoin asian virallista tietä loppuun asti. Muutoin eläisin siinä oravanpyörässä vieläkin ja melko varmaan jompi kumpi, minä tai eksä oltas varmaan kuoltu tai ainakin linnassa.. Ehkä tää on se hinta jonka joudun maksamaan siitä, että pääsin pois siitä elämästä.

Nyt kun eksänikin on elänyt pari vuotta selvänä ja ilman vanhoja kavereitaan toisessa päässä Suomea, niin hänkin näyttää aika onnelliselta ja terveeltä ja käytöskin on erittäin mukavaa, uskon, että hänkin on tyytyväinen lopputulokseen vaikka vaikeaa reittiä sinne pääsikin ;)

...joskus mä ikävöin mun vanhaa elämää niin että sydämeen sattuu monta päivää ja itkettää. Elämä nyt on liian tylsää. Oon pelkkä äiti, en mitään muuta.
Ennen mä olin mitä halusin. Nyt on vaan muistot..

Sillon joskus Lapissa.. Ai että oli ihanaa. Se oli elämäni seikkailu. Monta viikkoa reissussa.. Olin jotain 16 17 sillon. Lihapullia pilttiä ja muumilimsaa ruuaksi. Joka päivä ! Yötä päivää ajeltiin, nukuttiin millon missäkin. Voi kiesus, kyl se oli aikaa <3

Kristiinankaupungissa kerran, tais olla just sillä kuuluisalla reilun kuukauden reissulla, jotkut jäbät näytti keskaria meille autosta keskustassa. Seurattiin niitä niiden himaan asti ja siellä tuli jommankumman äiti kotiovesta pelastamaan poikaparkoja kun me hakattiin niiden auto paskaks sihen niiden silmien eteen ja pojat juoksi äidin helmoihin sisälle piiloon ! 

Sorkkarauta oli mun lempi ase sillon nuorena. Ai että sillä oli kiva lyödä. Kyllä sitä on saanut moni maistaa. Mun sorkkarautaa.

Sillä on hakattu ihmisiä ja esineitä, täysin tunteetta, kas ettei kukaan kuollut, onneksi! Lähellä oli kyl varmaan kerran. Sen kerran kun se äijä hakattiin, silläkin kertaa suutuin ihan pienestä, joku puoilijuoppo tuli pummaan röökiä tai mitä lie ja jätkät ei antanut ni se äijä alko kovistella ja veti mun jätkäkamua letistä, sillon kipasin autosta jerkun ja aloin mätkimään hulluna! Sihen se paska jäi makaamaan. Lehdestä luettiin myöhemmin että 7 tyyppiä oli hakannut sen, äijä oli nähnyt vähän harhoja..

Henki pois?

Se on aika hassu tunne, kun tajuaa ettei oma henki ole päivänselvä asia.
Sillon aiemmin kun kirjoitin, että olin uhkaillut jotakuta ja saanut sillä ja erinäisillä valheilla silloisen poikaystäväni ja erään alamaailman suht merkittävän hekilön välit sekasin niin tää henkilö tuli kotimme oven taa tarkoituksenaan ampua multa pää irti, mun silloinen poikakaveri ajoi tän tyypin pois pesismailalla, mutta sillon tää tyyppi sanoi mun jätkäkamulle, että joko mää tai hän. Mun jätkäkamu oli tän tyypin oikee käsi melkein, luottohenkilö, mut hän valkkas mut ja heidän välit katkes siihen ja on katki varmaan viel tänäpäivänäkin.
Sillonhan mä en sitä oikein tajunnut samalla tavalla kun tänäpäivänä miten pienestä ja tyhmästä asiasta noissa piireissa voi olle henki tai terveys kiinni. Mä kun olen vielä hullunrohkea, jos mua uhkaillaan tai kiristetään edes hitusen niin mä en peräänny milliäkään.

Toinen kerta oli sitten meidän erotessa, kun oli se pahoinpitelykin, siinä jälkimainingeissa mulle soitteli jotkut jotka väittivät olevansa eräästä motskakerhosta ja uhkailivat mua udeaan otteeseen, sillon mä en uskonut että olivat muita kun exän juoppokavereita ja auoin päätä puhelimessa ihan täysillä ja kehotin tyyppejä tulemaan mun kodin parkkipaikalle niin katotaan kuka tappaa ja kenet. Tyyppejä ei koskaan näkynyt eikä kuulunut, mutta nyt ihan viimepäivinä sain exältäni kuulla, että henkikulta oli ilmeisesti hyvin lähellä lähteä tuona päivänä. Nuo tyyppit kuulemma oisivat enemmän kun mielellään hoidellut mut, koska olin laittanut pahoinpitelyn oikeuteen enkä hoitanut asiaa "heidän tavallaan".

Totta vai tarua, tiedä sitten, en exääni luota edelleenkään enkä usko kaikkia hänen juttujaan, mutta toisaalta hän kyllä tuntee niitä tyyppejä ja on liikkunut paljon heidän kanssaan, joten saattaa tuossa olla perääkin..

Onhan niitä kadonneita ihmisiä. Ei kai kukaan kerro, että hei me tapettiin se rivitalon Lotta tms. Ihmisiä katoaa, joitakin ei löydetä ikinä, jotkut löydetään jostakin metsästä..