sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Oi miten jännää

Huomenta jokainen!

Tänään juhlitaan pojan synttäriä, mun valmistumista tuotehittäjän erikoisammattitutkintoon ja kihlajaistakin siinä samalla jos tuo ukonketale vihdoin ja viimein kosii mua tänään ;)

Sormukset tilattiin USA:sta, koska Suomesta ei löytynyt tekijää sellaselle joka mä halusin, mulla oli vaatimuksena musta timantti sekä käsityönä tehty sormus, sellaselle ei löytynyt tekijää siinä aikataulussa kun ois tarvittu, joten internetin ihmeellinen maailma pelasti meidät ja posteljooni toi yks päivä paketin sieltä jostakin kaukaa kaukaa..

Se olikin nopee toimitus, noin 2 viikkoa meni sormusten valmistamisessa, matka Suomeen kesti 5 päivää, pari päivää tullissa ja sitten sois ovikello ja sinetöity paketti oli mun kädessä!



..ja siinä ne nyt on, miehelle valkokultaa ja kuvio mukailee hiukan kevyttä aallokkoa, mies kun rakastaa vettä ja veden äärellä olemista. Mulle valkokultaa ja musta timantti mitä ympäröi värittömät timantit, yhteensä yhden karaatin verran, kaiverruksia ei laitettu kun me ei tavallaan haluttu erikseen mitään päivämäärää vaikka jäähän se mieleen tietty se päivä jolloin kositaan, mutta meille tärkee päivämäärä on 22.5.2014 millon ekan kerran tavattiin, sillä siitä kaikki alkoi ja loksahti vaan paikoilleen hyvin helposti, selkeesti ja nopeesti.


Mulla on ideana sormuksiin liittyen tehdä kuvasarja missä me seikkaillaan paikoissa ja selfietyylisesti otetaan jokasessa paikassa kuva, mut ei naamoistamme, vaan käsistämme, niin, että sormukset on kuvassa. The journeys of our... tulee sarjan nimeks ja toiveena ois tietty, että sarjan kuvailu jatkuis elämämme loppuun asti <3


Mä oon siivonnut ja leiponut ihan hulluna ja hikihatussa, päätin tehdä itse kakkupohjatkin, enkä ostaa valmispohjia. Nyt ulkoeteisessä on 3 kakkupohjaa ja yks voileipäkakku oottamassa että aamulla koristelen ne.


Sieltä on tulos yks iso mansikkakakku, kahest pikkupohjast tulee lumihiutalekakku joka on amerikkalaisella ohjeella ja meinaskin käydä kalpaten kun oletin, että 1 cup on 1 desi, mut onneks tarkistin asian ja se onkin 2,4 desiä, voileipäkakkuun tuli punasta pestoo, tomaattituorejuustoo, aurajuustoo, naudanleikattä, metwurstii tomaattii yms, lisäks sitten pakasteesta Karjalanpiirakkaa, pasteijaa, sit eilen tein valmiiks vaniljakastikkeen jolle leipasen tänään mustikkapiiraan, eikä mikään tavallinen, vaan superherkku, tälle ei löydykään ohjetta mistään netistä, ohje on yhden maatalon emännän herkkuohje ja jos olet joskus maistanut aivan sitä normaalia mustikkapiirakkaa ni voin sanoa, ettei sulla ole hajukaan miten herkullinen tää piirakka on, tätä ei todellakaan voi verrata mihkään perus mustikkapiirakkaan vaan tää pitää itse kokea ja maistaa ja sen jälkeen anella josko joku antais reseptin ;) 

Ja onneksi alotin siivoomiset ajoissa jo, huone päivässä tahtiin, näin ei paljoo mennyt hermo siivotessa ja onneks on tuo ihana mies joka autto kun tehtiin 660-litrasen akvaarion täys siivous ja on hän auttanut kaikes muussakin <3

Mä tykkään poltella kynttilöitä kotona ja eilen mies tuli viemästä poikaansa takaisin kotiinsa ja käväsi kaupan kautta, hän tuli keittiöön halaamaan ja sano, et hänel on mulle valmistujaislahja. Sit hän kaivo kassista aidon öljykynttilän, tää on sellanen turvallinen joka sammuu heti jos se kaatuu jne.


Kynttilän valossa me eilen sit tunnelmoitiin ja kahviteltiin illalla, niin ja tietty kuvattiin :)
Hauskaa kun on mies joka haluu kuvata samoja asioita kun määkin, eikä hoputtele tai mulkoile kun sanon, et sammutetaan valot ja kuvaillaan noit ruusuja kynttilöiden valos vaan hän rupes itekkin kuvaamaan sit :)

Mut nyt pitää kiiruhtaa suihkuun ja koristeleen kaakut ja siivoon viel viimeset ja laittaan meikkii ja tukkaan ja vaattei jne jne jne ja tietty olla valmiina sit kun toi ukkeli kosii :P


perjantai 28. marraskuuta 2014

Ahdistus ja paniikki

Mulla on ollut paniikki ja ahdistus tässä päällä suunnilleen yli viikon jo.
Ensinkin perustin tuossa joku aika sitten, no tarkalleen 4 viikkoa sitten ihanan verkkokaupan (Salon Sydän) ja se on pitänyt kiireisenä kivasti, mutta mun ois pitänyt mennä lasten kanssa, tai no toinen on jo aikuinenkin, mutta kuiteskin, täksi viikoksi perhekuntoutukseen joka oli määrä siis olla adhd sopeutumisvalmennuskurssi pojan takia, muttei sellasta ollut tänä vuonna pojan ikäsille ni meijät laitettiin johkin vaikeevammasten juttuun, no mulla on myös nyt sununtaina pojan 10v juhlat ja omat valmistujaiset ja alkaa näyttämään siltä et samaan syssyyn juhlitaan kihlajaisetkin  plus että miehen kehitysvammainen poika tulee myös viikonloppukylään, verkkokaupalle tuli tilauksia just viime viikon lopulla ja tällä viikolla, yks sellanen jonka jouduin hakee ite painosta keskellä viikkoo ja ne piti hoitaa ja postitella ja paniikkikohtaus oli ihan ovella ja päällä koko viime viikonlopun jo pelkästä ajatuksesta et pitäs mennä a) vieraaseen paikkaan nukkumaan, b) olla pois työn äärestä kun olen tehnyt sopimuksen tuottajien kanssa joiden tavaroita myyn, että ne päivitetään kauppaan ja toimitenaan max 3 päivän kuluessa, c) osallistua johkin joka ei meihin liity minne meijät vaa tyrkättiin paremman puutteessa, d) kun tyttökään ei päässyt kun koulusta kiellettiin poissaolot erottamisen uhalla, että kyllä siinä oli kuormitusta paniikkihäiriöiselle plus että ois pitänyt koko omakotitalon siivous ja 4:n kakun leipomiset hoitaa sit yhden päivän aikana, ei vaa onnistunut.


Pystykse te aistimaann mun ahdistuksen kattomalla tota kuvaa? Se on suunnilleen se tunne mikä mun sisällä oli koko viikonlopun ja viikon, plus, että nyt on vielä sellanen tunne kun ois sata eriväristä lankarullaa sotkussa sisällä joista millään ei ole alkua eikä loppua, ne on ne tekemättömät asiat jotka mua oottaa tuolla alakerrassa mutten saa mintään lankakerän päästä kiinni, et mistä alottaisin niiden selvittämisen :(

Mua itkettää, ja stressaa, pelkään et mikään ei onnistu, en saa mitään aikaseks, kaikki menee pieleen, sydän hakkaa jo taas kovaa tahtia, koht alkaa kädet täristä, mä tiedän tän tunteen, millä se alkaa, mihin se loppuu, voi mennä monta tuntia et pääsen tästä jaloilleni taas :(



lauantai 8. marraskuuta 2014

Tajusin jotakin

Tiedäks te mikä on siisti tunne..?

Kun vihdoin ja viimein tajuaa, että meit on tässä kaks aikuista, kaks ketä on vastuussa, kaks ketä hoitaa asiat, kaks kaikessa.
Ei tartte enää olla yksin vastuussa, yksin hoitaa, yksin ajatella, yksin suunnitella.


Näköjään melkein puoli vuotta mulla meni, ennen kun tajusin tai ehkä uskalsin antaa itteni luovuttaa puolet vastuuhenkilön paikasta toiselle. Se on ollut ajoittain hiukan vaikeaakin, oon niin kovin takertunut siihen "mä pärjään yksin" -asenteeseen, etten ois halunnut siitä hevillä luopua.

9 vuotta mä hoidin tän kaiken sekamelskan yksin, 2 lasta, ens alkuun 2 koiraakin, sit oli 2 kissaakin, akvaario, koti, elämä, exän jättämät pelot ja sotkut ja oikeudenkäynnit, sitten opiskelu jne.

Mä en ollut ikinä elämässäni ollut yksin, en ees kun oon muuttanut omilleni 17vuotiaana. Mulla on aina ollut joku kenestä oon ollut riippuvainen. On kai aika turvallista sanoa, että mä oon ollut läheisriippuvainen.
Sitten tuli exä ja ero ja oli pakko pärjätä yksin, ja kun mä vihdoin pärjäsin, niin en halunnut enää olla riippuvainen kenestäkään toisesta.

9 vuotta mä selvisin ja pärjäsin hienosti ja elin siinä uskossa etten mä enää ikinä jaa kotiani enkä varsinkaan vastuutani kenenkään toisen kanssa, vaan toisin kävi. Joku tuli ja mullisti kaikki mun suuret päätökset ja suunnitelmat ja mä pidin kynsin hampain kiinni niistä pienistä yksinään pärjäämisen rippeistä, kunnes huomasin, että ompas elämä helppoo ja kevyttä kun jakaa vähän vastuuta :D


Kyllä mä sanon, että elämä on kummallisen helppoo nyt kun voi turvallisin mielin jättää jotkut päätökset tai ajattelun tai komentamisen tai murehtimisen tai kotityöt toiselle ja sanon että mä oon kyllä aikamoinen sissi kun oon pystynyt tän kaiken yksinäni handlaamaan 9 vuotta!
Hyvä minä ja ihanaa, että ei tartte enää hoitaa kaikkea yksin <3