Siitä ihmisestä tuli mulle jotenkin tärkee vaikkei me seurusteltu sillon alku vuosina lainkaan, mutta vaikka oisin seukannut kenen kanssa hyvänsä niin aina kun tuo tyyppi pääs linnasta se etti mut käsiinsä ja mä lähin sen mukaan vaikka ois ollut jätkäkaveri vieressä. Tuon tyypin kanssa oon viettänyt elämäni ihanimmat hetket, eikä romanttisessa mielessä vaan muuten vaan. Se ei koskaan painostanut mua mitenkään suhteeseen sen kaa eikä ees mitään tekemään, oltiin vaan ja ajeltiin, juteltiin, sekoiltiin. SE oli ihana herrasmies, jos mulla oli nälkä niin se murtautui kauppaan ja kysyi mitä mulle sais olla. Jos olin väsynyt lähtemään jonnekin niin ei se itsekään sit lähtenyt. Mä olin aina etusijalla ja se kysyi multa mielipidettä joka asiassa. Jos mä sanoin etten halunnut sitä ja sitä kyytiin, niin sitten sitä ei otettu kyytiin. Jos mä sanoin et mee kotiis nukkumaan niin se meni. Jos mä halusin ajaa Lappiin niin sinne lähettiin siltä istumalta.
Mä seukkasin sellasen ihana jäbän kaa kun olin 16. Se oli hyvä laulamaan ja soitti ihanasti kitaraa, olin tosi rakastunut. Oltiin meillä yks päivä ja tää linnaheebo ajoi autolla pihaan. Käväsin huoneessani sanomassa sille mun ihanalle jätkäkaverille, että heippa mä meen ajelulle eikä se sen koommin nähnyt mua. Vaikken mä alkanut seukkaan sen linnaheebon kaa, mut meillä oli joku kumma magneetti meidän välissä, etten mä voinut vastustaa sen seuraa enkä halunnutkaan.
Se ei ollut millään lailla komee, pikemminkin ruma ja monet ihmettelikin, et miks olin sen kaa, mut se vaan oli niin kiva ja osas käsitellä mua just niinkun mua piti, eli antaa mulle kaikki vapaus ja päätösvalta niin mä pysyin tyytyväisenä ;)
Me ei koko aikana kun tunnettiin harrastettu seksiä eikä edetty ees lähellekään et ois meinattu, vaikka mentiin me kihloihinkin kerran kun se oli linnas, mä ostin oikeen paksut kultasormuksetkin meille sen rahoilla.
Se kirjotteli ja soitteli mulle aina sielt vankilast ja se oli mulle aina iso juttu kun siltä tuli kirje, sitä sitten ihmeteltiin tyttö ja poikaporukassa ja yleensä mun kulloinenkin jätkäkaveri oli vihanen ja mustasukkanen siitä et se kirjotteli ja soitteli ja että se oli mulle niin tärkeetä.
Vasta nyt kun oon monet rakkaudet nähnyt ja kokenut oon ymmärtänyt et kukaan ei oo koskaan rakastanut mua samalla lailla kun tuo tyyppi, ja en usko että kukaan koskaan tulee rakastamaankaan.
Se oli jotakin ihmeellistä ja moni likkakaverini oli kade siitä kuin tää tyyppi teki kaiken mitä käskin eikä koskaan sanonut mitään vastaan.
Kaikki jotenkin ihaili sitä kun se oli niin villi ja kova nuorisorikollinen. Mä en nähnyt sitä sellasena. Mulle se oli vaan kauheen rakas, en osaa selittää mitä sana rakas tässä yhteydessä tarkottaa koska en ollut koskaan mitenkään palavasti rakastunut häneen vaikka hän meni yli mun kaikkein suurimmistakin rakkauksista ja sai mut aina iutselleen vaikka oisin ollut elämäni suurimman rakkauden kanssa sillä hetkellä.
Moni mies väittää kohtelevansa rakastaan kuin Kuningatarta, mut väitämpä et niil ei ole hajuakaan siitä mitä on todella olla Kuningatar jollekin miehelle, nimittäin sellanen mä olin hänelle ja mun yli ei mennyt mikään eikä kukaan.
Aina kun ajeltiin niin mulla oli tapana kosketella hänen hiuksia, hänellä oli pitkät hiukset. Josistuin takapenkillä mulla oli aina kädet kiedottu hänen ympärille ja joskus peitin hänen silmät kesken autoilun :D
Hänen kanssaan oon kyl ollut jännimmissä ja onnistuneimmissa taka-ajoissa :D
