Vaikeiden asioiden parissa painiskelua

Taas ajankohtaisena aihe liittyen nuorimmaiseeni ja hänen isovanhempaansa. Tarkemmin ottaen vierailujen jälkeisiin vakaviin käytösongelmiin ja pohdintaan onko lapsen edun mukaista antaa näiden vierailujen jatkua.

Nuorimmaiseni on nyt 10 vuotias, diagnosoitu ADHD ja masennustakin. Koko elämänsä asunut minun ja sisarensa kanssa isän huidellessa milloin huumeissa milloin asunnottomana. 

Isän selvien kausien koittaessa on tapaamisia sovittu oikeusteitse siitä syystä, että 10 vuotta sitten sattunut pahoinpitely jätti minuun niin syvät arvet ja pelon, ettemme ole pahoinpitelyoikeudenkäynnin jälkeen nähneet saatikka puhuneet. 

Oikeuden käyntejä on mahtunut tähän kymmeneen vuoteen viisi ja jokainen niistä on kestänyt erittäin kauan ja ollut henkisesti äärimmäisen raskas. 

Lapsi onkin oirehtinut pahasti näiden oikeudenkäyntien aiheuttaman stressin takia. 

Nyt isä onkin taas ollut tapaamatta reilun vuoden, mutta isovanhempansa luona lapsi käy noin 6 kertaa vuodessa.

Lapsi kuitenkin kokee, että minä valehtelen hänelle hänen isästään, koska isovanhempi kertoo isän olevan kunnossa, mikä todennäköisesti ei pidä paikkaansa, koska tapaamisiakaan ei ole toteutunut, mitkä aina selvällä jaksolla toteutuvat.

Kahden viime vierailun jälkeen lapsi on ollut pois tolaltaan, ensin itki joka ilta 2 viikon ajan, pelkäsi, että kaikki kuolee, itki sitä miksi hän on niin huono ja miksi hänellä on ADHD ja, että kaikki hylkäävät hänet. 

En saanut tolkkua mistä tällaset puheet ja pelot tuli ja lohdutteluun ennen nukkumaan menoa meni pitkiäkin aikoja joka ilta. 

Toisen kerran jälkeen alkoi varastella koulussa ja tukihenkilön toimistosta.

Kerroin tämän huoleni lastensuojelutyöntekijälle, jonka tapaamisessa oli myös lastenpsykiatrisen henkilökuntaa sekä ammatillinen tukihenkilö. LStyöntekijä oli sitä mieltä, että tapaamiset pitäis toistaiseksi jäädyttää ja samaa mieltä oon itsekin. Tukihenkilökin tais enemmän kallistua sille kannalla. Ainoot jotka ois puoltaneet tapaamisten jatkuvuutta olivat lastenpsykiatrisen hoitajat.

Itse mietin, että kun meillä nyt tulee tämän aisan tiimoilta aika lastenpsykiatriselle, että jos ne sieltä puoltavat, että tapaamisten pitäis jatkua isovanhemman luona, niin noudatanko mä tätä vai laitanko tapaamiset jäihin oman arvostelukykyni perusteella. 

LAPSI ON NYT SIINÄ IÄSSÄ, ETTÄ EDESSÄ ON RISTEYS, JOKO HÄN LÄHTEE SIIHEN SUUNTAAN MINNE MINÄ JA ISNSÄKIN, ELI HUUMEET, VANKILA, MAHDOLLISESTI ENNENAIKAINEN KUOLEMAKIN TAI JATKAA TÄLLÄ TIELLÄ MINNE NYT SUJAHTI, ELI KILTIN HYVÄN POJAN TIELLÄ.

Nyt tapaamisia ei ole ollut ja lapsi on saanut koulustakin melkein päivittäin kehuja, kotona kaikki sujuu mallikkaasti, lapsi on iloinen, reipas, pirteä, oikein elämäniloinen herkkä suloinen kaveri.

Otanko mä riskin, että kaikki lähtee taas huonompaan suuntaan ja annan lasta sinne isovanhemmalle vai pistänkö ne vierailut nyt tauolle vähäksi aikaa ja annan lapsen kasvaa rauhassa tähän ihanaan hyvään suuntaan minne ollaan nyt päästy vihdoin lähtemään ja annako hänen pääraukkansa parantua sisältä ilman että joku sekottaa ajatuksia ja murentaa luottamusta omaan perheeseen ja äitiin?

Kurja päivä eilen

Eilen oli hirvittävä päivä, palaveerattiin auttavien ammattilaistahojen kanssa kymmenvuotiaani asioiden tiimoilta. Sanoma oli murskaava.
Lapseni oirehtii koulussa ja vapaa-aikana pahoilla käytösongelmilla ja vaikuttaa, kuin lapsi olisi päästään sekaisin, syykin ilmeni, lapsi kokee ettei voi luottaa lähellään oleviin aikuisiinsa.
Toisen puoleiset sukulaiset kaunistelevat totuutta erään lapsen läheisen kunnosta ja lapsi on ymmällään miksi tämä läheinen ei tapaa häntä, lapsi kokee olevansa huono ja tulleensa hylätyksi.

Läheisen manipulointi on uponnut syvälle lapseen ja lapsi uskoo äidin ilkeyttään estävän tapaamiset ja valehtelevan läheisen olevan huonossa kunnossa, läheinen mm soittelee lapselle ja sanoo, että lapsi voi tulla luokseen milloin vaan, unohtaen mainita oikeuden tapaamispäätöksistä ja ehdoista, joissa määrätään tapaamisten tapahtuvan vain erään lähisukulaisen valvonnassa, tämä läheinen myös on unohtanut koko tapaamiset taas reilun vuoden ajaksi, puhelinyhteyttä myöten.

Ammattilaistahoista yksi oli sen kannalla, että yhteys toisenpuoleisiin sukulaisiinkin tulee säilyttää, kun taas toinen oli sitä mieltä että tapaamiset sinne tulisi toistaiseksi rauhoittaa ja lapsen mieli hoitaa kuntoon, asia jäi pöydälle ja jäämme odottelemaan auttaako ammattilaisen juttelu toisen puolen sukulaisten kanssa vai jatkuuko homma samaan tyyliin.

Itse olin eilisen päivän sydän murtuneena. Tuntuu kamalalta, ettei oma lapsi koe voivansa luottaa äitiinsä. 

Lapsen tullessa kotiin, päätin, että näytän hänelle muutamia dokumentteja isäänsä liittyen mm oikeuden tuomiot minun ja vanhemman lapseni pahoinpitelystä sekä huumausainetuomiot. 

Kerroin lapselle, että joskus alkoholi tai huumeet voivat viedä ihmisen pahoille teille, ja, ettei lähisukulainen ole hylännyt lasta, eikä lapsi ole huono, ja, että häntä rakastetaan kyllä, mutta joskus pahat päihteet voivat viedä ihmisen ja muuttaa sen käytöstä eikä se ole lapsesta kiinni, eikä rakkaus lapseen ole kadonnut taikka hävinnyt vaikka hänen elämässään on paljon näitä pitkiä aikoja kun lähisukulainen ei ota mitään yhteyttä, tai vaikka ottaisi niin he eivät voi tavata johtuen lähisukulaisen välinpitämättömyydestä lapsen etua ja turvallisuutta kohtaan. 

Minua vihastuttaa se, että joku voi soittaa lapselle, kuin itsessä ei olisi mitään vikaa, ja vakuuttaa lapselle että lapsi saisi tulla luokseen jos äiti vain päästäisi, jättäen mainitsematta taikka ymmärtämättä että oikeuden päätöksessä sanotaan, ettei lähisukulainen saa tavata luonaan vaan vain erään toisen sukulaisen valvonnassa, ja on määrätty, että yhteyttä täytyy pitää säännöllisesti, ja on määrätty tapaamisten aikataulu kerran kuukaudessa, jotka kaikki tämä läheinen on taas jättänyt noudattamatta, tapaamista ja yhteydenpitoa on ollut yli vuosi sitten viimeksi, ei edes puhelin soittoa lapselle, ja yhtäkkiä lapsi voisi taas tulla milloin lapsi haluaa! 

Tämän 10v aikana nämä tapaamattomuuskaudet on tähän asti johtuneet repsahduskausista päihteisiin, miksi toisen puolen sukulaiset väittävät läheisen olevan kunnossa?? 

Jos tämä olisi kunnossa, niin miksi tapaamiset oman lapsen kanssa ei kiinnosta, vaikka näistä tapaamisista on tämän 10v aikana tapeltu oikeudessa 5 kertaa?? Eikös se osoita tapaamishalukkuutta kuitenkin??

Mitäs mä sanoin, että yks sai "narsukohtauksen" kun lapsella oli partioleiri

Jooh, paikka jossa lapsen vaihto pitäisi tapahtua viikonloppu tapaamisilla tavoitteli tapaavaa vanhempaa pyynnöstäni ja hänet saatiinkin vihdoin kiinni ja hän sanoi seuraavaa "en ota elo- enkä syyskuussa, antaa nyt olla kun ei kerran kiinnosta"...
WHAT!!??

...ja kaikki alkoi siitä kun tapaavalle vanhemmalle ei sopinut vaihtaa lapsen partsaleiriviikonloppua muuhun viikonloppuun joten tapaaminen sillä kerralla peruuntui jos muistatte kun kirjoittelinkin siitä täällä aiemmin http://melankoliaajavaloisiakuvia.blogspot.fi/2013/06/terkkuja-isa-rintamalta-grrrrr.html

Mä sillon jo sanoin että täysi oppikirjaesimerkki narsistisesta käytöksestä, koska lapsi ei asettanut häntä tärkeän, kerran vuodessa olevan leirin edelle niin tapaava vanhempi kostaa lapselleen olemalla vastaamatta puheluihin sekä olematta tapaamatta lastaan, näin meillä...

Vieläkö joku ihmettelee miksi mulla on pinna kireällä tuohon ihmiseen liittyen??

Add-aikuinen ja aloittamisen vaikeus

Noniin, nyt on suihkittu ja siivousta aloittelisin, ensin mietin, että otan ton makuualkovin, siellä on viikattuja pyykkejä odottamassa kaappiin laittoa ja lakanat pitäis vaihtaa ja pestä ja työhylly pitäs järjestää ja huoh, siinä tuli jo ADDilla liikaa ja aloitus tökkii :/
Eli palataanpa takas alkuun: aloitan viikatuista vaatteista ja suljen silmäni muilta...
5 min päästä... eih se on niin vaikeaa, koska ne viikatut vaatteet on sängyllä, mistä pitäs ne lakanat vaihtaa, ja vaikka otan viikatun vaatteen käteen ni se kaappi pitäs ens järjestää, ottaa pienet pois ja laittaa kirppiskassiin, eihhhh, tästä ei taaskaan tuu mitään

(kuva lainattu netistä)

Argghhh ja nyt mua rupes vielä ärsyttään se pojan isä, kuten noista hänen lähettämistä viesteistä selvästi kävi ilmi, että elokuunkin tapaamisen hän perui, niin miten hän sinne vaihtopaikkaan sanoo "harkitsevansa elokuuta" ughhh, että me ollaan taas niinkun täysin hänen armoillaan, että suvaitseeko hän tavata poikaas vai ei, että kun hän ei muilla tavoin mua pysty enää pompottamaan ja kontrolloimaan ni tolla tavalla sitten, säälittävää! Ja niin läpinäkyvää, eiköhän kohta alan sossujen ja muidenkin tahojen silmät aueta tolle isän touhulle, laitoin mun sossulle viestiä, että soittelee tonne vaihtopaikkaan ja kuulee ihan omin korvin mitä se isä sinne on sekoillut..

..ja muuten, tuli vaan mieleen, että mitäpä ne huumeseulatkaan autaa, kun exällähän on lääkitys ADHD:hen eli amfetamiinit näkyy varmaan sen takia, ja amfetamiini on se hänen huumeensa myös mitä hän vetää jos jotakin vetää.
ADHD-aikuisen oireisiin ei muuten todellakaan kuulu yltiöpäinen siivousintoilu ja järjestelmällisyys, millainen mun exä oli meidän yhdessäoloaikana ja ollut nuoresta asti, lieneekö hän hakenut sieltä samasta hoitopaikasta missä hänen naisystävänsä on töissä, diagnoosin ja reseptin ADHD:hen mitä hänellä tuskin todellisuudessa on edes? Jännää...

Siinä isän ja sen naisen suhde ja työkuviossa on niin paljon ristiriitoja, etten pitäis lainkaan mahdottomana, että ois saanut sieltä diagnoosin "tutulta" lääkäriltä vähän koristelemalla omin jutuin oireitaan, mikäpä se kätevämpää pirinistille kun hankkia laillinen keino vetää piriä koko loppuelämänsä. No jossakin vaiheessa se tole kasvaa yli sen lääkärin määräämän ja sitten alkaa luistaa lujaa, ehkä se on nyt tapahtunut, kun noi tapaamisetkin perui, mun kokemuksen mukaan hän ei peru tapaamisia muuten kun sillon kun menee "lujaa" ja vielä toi, että mulle perui koko kesän mutta vaihtopaikkaan sanoi miettivänsä, huh heijaa, hälytyskellot kilkattaa kyllä ihan täysillä nyt, toivottavasti se sossu oli tosissaan sen huumeseulan kanssa ja tälläkertaa myös määräis sen sitten joskus kun isää taas kiinnostaa lastaan tavata!

...mutta, vaatekasa taklattu, kaapista siivosin samalla paitahyllyn joka oli pahin! Tiettekö mikä on kyllä vaikein vaatehommissa?! Parittomien sukkien parittaminen, se on vaan niiiiiin vaikeaa :D
Mutta, seuraavaksi ne petivaatteet pyykkiin ja ehkä käyn viemäs yhen koneellisen märkää jo ulos kuivumaan tai sitten taklaan ton mun työhyllyn?

Pyykit ripustettu, olipa niitä vähän, mulla ja pojalla ei paljoo pyykkiä tuu, tytöllä sit senkin edestä :D
Nyt ollaan pojan kans keittiön kimpussa, hän saa vähäsen auttaa myös, koska on auttanut myös sotkemisessa ;)

Petivaatteet pesussa ja tuulettumassa, hella pesty, tiskit laitettu ja tiskipöytä pesty, oompas mä tehokas tänään!

Nyt kun oon alkanut tajuumaan, mitä tää ADD oikeen aiheuttaa, niin on jotenkin helpompi tunnistaa ne oireet ja koittaa tehdä asiat paremmin, esim tää asiasta toiseen harhailu siivotessa, koitan koko aika tehdä asiat niin, että teen sen yhden jutun loppuun vaikka ne silmät näkis tuhat muuta ja kädet haluis mennä ne hoitamaan, nyt oon alkanut tunnistaa näitä ja koitan selvitä niistä niinkun "normaalit".
Mä oisin silti kyllä niin sen nepsyvalmennuksen tarpeessa, mut eihän tääl Salossa mitään saa :(

Phuuh! Melkeen siivottu työhylly huh !

..ja nyt tuli taas se normaali vireystilan ylläpito ongelma, eli vauhti hyytys tähän. No sain mä siivottua vessan melkein, osan keittiöstä, makuualkovin kokonaan, sohvan, pyykättyä ja ripusteltua, eiköhän se riitäkkin sit täl kertaa, illalla ehkä se aktiivisuuspiikki taas tulee, ainakin jos on vanhoihin kuvioihin uskominen, jatkan siivousta siis illalla, nyt teen muita juttuja :)

Psykopaattien ynnä muiden kategorioiminen vankilatutkimuksilla

Mun on ihan pakko blogata tällasesta asiasta, oon paljon lukenut kaiken maailman tutkimuksia esim psykopaateista ja miten vankilassa istuvista on niin ja niin monta prosenttia psykopaatteja kun taas normi kanasalaista huomattavasti vähemmän.
Ensinnäkin, vankila on ihan oma maailmansa, samaten se porukka missä ihminen pyörii ennen kun joutuu sinne vankilaan, siellä ajatusmaailma ja luonne muovautuu ihan erilaiseksi, on esitettävä ehkä kovempaa kun on ja brutaalimpaa jne.
Kun joku toimittaja tai tutkija tulee kyseleämään tuollaseen tutkimukseen asioita niin niitä ehkä jopa vielä liiotellaan, koska sä oot kovis, oot KOVIN mitä maa päällään kantaa, oot vankilassa, on pidettävä yllä imagoa joka näkyy sinne siviiliin asti, on oltava PELOTTAVA, et sä sillon vastaa totuudenmukaisesti, että joo kyllä mä tunnen empatiaa ja sen sellasta.
Mun mielestä psykopaatiksi tai muuksi luokittelu tuollasten tutkimusten perusteella on ihan huuhaata, tai ainakin väittää ettei psykopatiasta voi parantua.
Kuka sen tietää voiko vai eikö voi? Onko arvoisa tutkija ollut itse joskus psykopaatti? Vähän samalla tavalla vois mennä teurastamoon ja tehdä tutkimuksen, että kaikki eläimet kuolee ennenaikaisesti,hmm, kyllä, kun ovat sinne joutuneet, mutta kuolisiko ne ennen aikoijaan vapaava, ei varmasti edes murto-osa! ;) Onko tutkittu montakin sellasta henkilöä joka on ollut aiemmassa elämässään esim väkivaltarikollinen ja sitten muuttanut elämäänsä ja sitten on tutkittu paljonko se vielä omaa psykopaattisia piirteitä? En oo yhteenkään tuollaseen tutkimukseen törmännyt, miksi, koska ne ei ole kiinnostavia, niillä ei voi lokeroida ihmistä, ja sitten tutkijoiden väitteet että psykopatiasta ei voi parantua kumoutuis. Samaten ihmetyttää muoti-ilmiö narsismiin liittyvä väite, että narsisti ei koskaan parane. Olen lukenut artikkelin entisestä narsistista joka parantui.

Mä kyllä väitän, että kaikesta voi parantua jos vaan haluaa ja jos saa siihen ympäristöltään mahdollisuuden. Vankilassa muuttuu vangiksi, sitä on taviksen vähän vaikeaa ymmärtää, siellä eletään rooleissa, ei siellä voi näyttää tunteellisia puoliaan, siellä tulee "syödyksi"