Taiteilijat Naistenlinjan puolesta-tilaisuus Helsingissä

Eilen se sitten oli, jännä juttu mihin ajattelemattomuuttani taas lähdin sen kummimmin miettimättä ja onneksi lähdin sillä kokemus oli mahtava, mutta täytyy sanoa, että jos mulle ei olisi ADD:ta, niin en olisi lähtenyt, sen verran jännä matka oli maalaisella Helsinkiin ja sieltä takaisin :D

Olin ekaa kertaa junassa sitten vuoden 1994 jälkeen, enkä mä sillonkaan ole tavallisena matkustajana ollut, joten ei sitä lasketa.

No junamatka oli helppo ja nopea, vähän kyllä ihmetytti miksi menomatkalla istuin selkä menosuuntaan, ei tullut lukemisesta mitään kun alkoi oksettaa, onneksi asemalla oli kulta vastassa, jännät paikat tuli vasta itse tilaisuudessa kun aloin jo heti alkumetreillä jännittää miten löydän ratikan ja missä pitää jäädä pois ja mistä löydän mun junan kotiin :D

Ja itse tilaisuudessa tietenkin keskittyminen meni oikeastaan kokonaan siihen, että jankkasin itselleni mielessäni, älä itke, älä itke, mieti jotain muuta, mieti jotain muuta..
Ihmispaljous ja ajatus siitä, että pitää nousta kaikkien niiden ihmisten eteen seisomaan ja kertomaan millaisessa parisuhteessa minä elin silloin 8,5 vuotta sitten kun se viimeinen väkivallanteko ajoi meidät eroon, ajatus siitä ääneen kertomisesta oli aivan kamala, tunsin kun kurkku puristui umpeen ja hengittäminen muuttui vaikeaksi, päässä alkoi heittää, ihmisten hälinä tunkeutui korviin sellaisella volyymilla joka puolelta, että tuli paha olo.

Taideteokset olivat hienoja, niitä esitettiin valkokankaalla ja tapahtuman pointti oli hieno, itsekin ajattelen liittyä Naistenlinjan jäseneksi, vaikka mulla ei oikeastaan ole siihen varaa, jäsenyys kuitenkin edistää Naistenlinjan auttamiskykyä, sillä tällä hetkellä auttavaa puhelinta ei pystytä pitämään auki esim viikonloppuisin, jolloin varmasti tarve on suuri, jäsenmäärä on suoraan verrannollinen esim RAY:n antamaan rahalliseen tukeen, joka taas mahdollistaa suuremmat resurssit toiminnalle. Naistenlinjalla on toiveena kasvattaa jäsenmääräänsä 200:lla jäsenellä tämän vuoden loppuun mennessä. Minä aijon olla yksi uusi jäsen, ole sinäkin yksi ja autetaan Naistenlinjaa auttamaan paremmin hädässä olevia naisia!

Itse tilaisuus oli hyvin lämminhenkinen niinkuin Naistenlinjan tilaisuudet aina ja olen onnekas päästessäni mukaan näin tärkeään kampanjaan, toivon, että mun tarinani auttaa jotakuta tai mahdollisesti monia oman tilanteensa kartoittamisessa ja että mun ja tyttäreni taideteos tuo lohtua jollakin samassa tilanteessa elävälle.

Kuvia tilaisuudesta ilmestyy Naistenlinjan Facebook-sivulle ja siellä myös jaataan salaisuuksia, eli naisten kertomia tarinoita, seuratkaa sivua , tykätkää, liittykää Naistenlinjan kannatusjäseneksi ja jaatkaa salaisuuksia!

Mua jännittää jo huominen..

Huomenna meen Helsinkiin Naisten Linjan Taiteilijat Naisten Linjan puolesta - tilaisuuteen:

Milloin: Torstaina 21.11. klo 18 - 22 

Missä: Cafe Fanny, Bulevardi 40 (Sinerbrychoffin puiston kyljessä, Bulevardin puolelta sisään)

Mitä: Ohjelmallinen ilta vain kutsutuille vieraille: Naisten Linjan ystäville, tukijoille ja uusille jäsenille – eli sinulle! Illan aikana on harvinainen tilaisuus kuulla kolmea persoonallista ja vaikuttavaa muusikkoa: Mirel Wagner, Aino Venna ja Katja Lampela esiintyvät – vain meille. Paikalla on myös muita taiteilijoita, jotka ovat toteuttaneet teoksia Naisten Linjan Jaa salaisuus –kampanjaan.

Mua jo jännittää, eilen soitti Naisten Linjan uusi PJ ja kysyi voiko kysyä multa tilausuudessa pari kysymysta haastattelutyylisesti ja hän myös kertoi mitä aikoo kysyä ja mun piti niihin valmistautua, mutta oon jo unohtanut mitä ne kysymykset olikaan :D Kai mä sitten taas jotain änkytän siellä :D

Mä haluun viedä Naisten Linjalle myös pienen lahjan, musta on ihanaa miten he ottivat mut mukaan tähän kampanjaan ja oon kokenut, että mukanaolosta on ollut mulle itsellekin toipumisessa hirmu paljon hyötyä. 

Oon saanut perspektiiviä tapahtumiin ja ymmärtänyt, ettei kaikkeen aina voi tai jaksa itse vaikuttaa olosuhteiden vuoksi. Oon myös oppinut olemaan kantamatta päälläni niin painavaa syyllisyyden viittaa. Tajuan, että myöhäinenkin lähtö väkivaltaisesta parisuhteesta on parempi kuin ettei lähtisi milloinkaan. 

Toipumisen tie on pitkä tie, vieläkin vanhin lapseni näkee painajaisia, nuorimmainen oirehtii monilla eri tavoilla vaikka tapahtuneesta on 8 ja puoli vuotta aikaa, itselläni luottaminen ihmisiin on todella vaikeaa, epäilen jatkuvasti jopa läheisteni motiiveja, odotan joka hetki milloin matto vedetään taas alta. 

8 ja puoli vuotta käytännössä yksin. Tänä aikana olen parantanut itseni masennuksesta ja epäilen olleeni myös vahvasti läheisriippuvainen, enää en ole, mutta epäilen olevani sitoutumiskammoinen nykyään :D 

Mun elämässä ei ole koskaan ollut missään asiassa mitään kultaista keskitietä, ei tässäkään, joko roikun kiinni epätoivoisesti tai työnnän kokonaan luotani, tosin nyt olen joutunut opettelemaan päästämään lähelle, pakottanut itseni luottamaan ja uskomaan sen mitä näen ja kuulen ja koitan pitää pelot ja epäilykset taka-alalla. 

Mä en haluaisi kirjoittaa tätä seuraavaa lausetta tähän siitä syystä, että uskon jatkuvasti, että mikään suhde ei ole ikuinen ja on vain ajan kysymys milloin tämäkin loppuu, mutta pakotan itseni nyt kirjoittamaan tämän: Onneksi miesystäväni on hyvin ymmärtäväinen ja pitkämielinen eikä kiirehdi eikä painosta mua asioissa mitkä hän tietää mulle vaikeiksi, on suoranainen ihme, että mun elämään on sattunut noin mahtava ihminen <3

Pahoittelut muuten blogin lukijat ja kuvapankissa kuvia ihailemassa käyvät; olen joutunut pienentämään radikaalista kuvakokoa luvattoman kuvan markkinointikäytön takia :( Pahoitteluni, tiedän, että noin pientä kuvaa on ikävä tihrustaa, mutta sopivan kokoinen on näköjään helppo netistä varastaa omiin tarkoituksiinsa :(

Haluaisin tehdä valokuvanäyttelyn masennuksesta selviämiselle

Koska aihe koskettaa minua henkilökohtaisestikin ja olen huomannut, että ihmiset joilla ei ole ollut masennusta tai joiden lähipiirissä ei ole ollut masennusta leimaavat masentuneet useimmiten laiskoiksi ja ajattelevat, että masentuminen on ihmisen oma valinta jollakin tapaa.
Haluaisin kuvata henkilöitä joilla on tai on ollut masennus, ottaa jokaisesta kuvia millä tavalla he kokivat pahimmillaan masennuksen ja jos ovat selviytyneet masennuksesta tai ovat ajoittain olleet vähemmän masentuneita, niin ottaa kuvia mitä elämä parhaimmillaan on silloin kun ei ole syvästi masentunut.
Kuvat pitäis suunnitella mallien kanssa yhdessä, niin, että kuvasta tulisi mahdollisimman paljon sen oman kokemuksen näköinen.
Haluan näyttää katsojalle masennuksessa koetut tunteet kuvina, mitenhän onnistuisin siinä?

Jee, Onnee Mulle, Voitin tärkeen kuvakisan jonka tuomaristossa olivat vankat ammattilaiset!

Olet voittanut kesäyliopiston ja taiteenedistämiskeskuksen valokuvauskilpailussa ensimmäisen palkinnon (300 euroa) kuvallasi Burning Love Rockin party -tapahtumasta.

Lisäksi valokuvasi humpparallista on saanut kunniamaininnan. Kunniakirja postitetaan sinulle lähiaikoina.

http://www.pohjois-pohjanmaankesayliopisto.fi/fi/valokuvauskilpailu_2013_tiedote/

https://plus.google.com/photos/116535390800346292250/albums/5945755558871013569

Saako netissä olevaa kuvaa käyttää?

Jälleen kerran on hyvä hetki muistuttaa netin käyttäjiä siitä, että kuva on aina jonkun omaisuutta.

Vaikka tänä internetin kulta-aikana kuvaa ja tekstiä on helppo kopioida omaan käyttöön tai jakaa sosiaalisessa mediassa, niin tulee muistaa, että jokaisella teoksella on omistaja, jokaisella teoksella on tekijänoikeus joka suojaa teosta luvattomalta käytöltä, myös luvattomalta jakamiselta ja luvattomalta lainaamiselta.

Luvaton käyttö on tekijänoikeusrikkomus, varkaus, olkoon käyttötarkoitus pienimuotoista kuten vaikka omalla Facebook-seinällä jakaminen tai laajempaa käyttöä kuten esite-, mainos- tai markkinointikäyttö.

Tekijänoikeusrikkomuksesta voi seurata tuomio:
Riippuen rikoksen vakavuudesta joko tekijänoikeusrikkomus (sakkorangaistus ja vahingonkorvaus) tai tekijänoikeusrikos (sakkorangaistus ja vahingonkorvaus ja enintään kaksi vuotta vankeutta).

Oikeus valokuvaan tekijänoikeuslain tarkoittamassa mielessä kuuluu aina alun perin valokuvan ottajalle, joka voi sen luovuttaa toiselle esimerkiksi sopimuksella. Tämä pätee siitä riippumatta, onko valokuvan arvioitava ylittävän ns. teoskynnyksen vai saako se vain suppeamman ns. lähioikeussuojan (49a §). Teoskynnyksen ylittyminen vaikuttaa kuitenkin mm. oikeuden voimassaoloaikaan.

Valokuvaajalle syntyy tekijänoikeus automaattisesti heti kuvan ottohetkellä, mitään oikeuden rekisteröintiä ei tarvitse suorittaa.

Valokuvaa ei saa käyttää tai julkisesti esittää tai valmistaa siitä kappaleita ilman tekijänoikeuden haltijan tai hänen edustajansa lupaa.

Tekijänoikeus valokuvaan on voimassa 50 vuotta kuvan ottamisesta (= ei teoskynnyksen ylittävä valokuva) tai 70 vuotta kuvaajan kuolemasta (= teoskynnyksen ylittävä valokuva).

Tämän puisevammin en ala asiaa selittämään, lisää tekijäönoikeuksista löytyy hinnasto-sivuni alaosasta http://www.johannaamnelin.net/prices.html tai mistä tahansa netistä hakukoneilla :)

Toiminnan täyteinen "palikan"hakureissu Turkuun

Moottoritiellä oli pahan näköinen onnettomuus, auto oli palanut karrelle ja raivaustyö oli käynnissä vielä kun tulin kotiin päin nelisen tuntia myöhemmin.

Ja kannatti taas olla kamera käsillä, yksi kuvista pyydettiin Turun Sanomiin :)

Turussa kävin moikkaamassa ystävää Liisaa ja Liisa esitteli minulle hänen Funny Car:iaan ja sepäs olikin vehkeitten vehje!!! <3

Niin, ja mitä menin hakemaan Turun suunnalta, juu "palikkaani", tai eihän se mikään palikka ole vaan kiiltävääkin kiiltävämpi Cromaluxe Metal Print eli Cromaluxe alumiinille painettu kuva, tai tarkemmin kuvailtuna, useampi kuva yhdistettynä jotta se voidaan edullisemmin painattaa yhdelle isolle alumiinilevylle, mutta täällä kotopäässä levy leikataan osiin ja jokaisesta osasta tulee sisustustuote, mutta niistä enemmän Ateljeen blogissa

Kuka? Miksi? Häh? Eli blogin aloitus..

Uus aloitus vanhaan blogiin!

Syystä, jota teidän ei tarvitse tietää, tyhjensin sisällön tästä blogista ja aloitan uuden sisällön kirjoittamisen. Taustatiedoiksi käy edelleen vanhankin blogin aloitusteksti, joka tulee kohta.. Toivotaan, että elämä on sen verran vienyt eteenpäin, ettei tarvitse enää noista asioita kirjoitella,vaan voi keskittyä niihin valoisiin kuviin ja valokuviin :)

Masennus itsessään ei varmaan koskaan poistu täysin minusta ja sosiaalistentilanteidenpelko ja ADD ei ainakaan..

Tarkkaavaisuushäiriö yhdessä sosiaalistentilanteidenpelon kanssa aiheuttaa mulla sen, että mun pitää aika harkiten aikatauluttaa mun arkeani, ei voi olla samana päivänä esim työhön liittyvää palaveria ja lapsen lääkärikäyntiä, eli asiat missä joudun sosiaaliseen kanssakäymiseen täytyy aikatauluttaa omille päivilleen.

Edellämainitut piirteet aiheuttavat myös aikamoista ajattelemattomuutta mussa, saatan möläyttää suustani melkoisia sammakoita. Nämä ovat sellaisia ikäviä asioita joiden kanssa joudun painimaan ihan päivittäin, mutta, koitan kestää elämää tällaisena kun se on, koittakaa tekin kestää mua <3

Kivoja lukuhetkiä kaikille ja muistakaa kurkkia valokuvaus-sivuilleni www.johannaamnelin.net ja Ateljeeni sivuille www.ateljeeamnelin.fi missä esittelen käsintehtyä designia sisustukseen :)

Vanhan blogin aloitusteksti, hieman karsittuna ;)

Mä ajattelin aloittaa taas pitkästä aikaa blogin kirjoittamisen, tosin en tiedä mitä kirjoittaisin, jotenkin haluisin olla tukena muille joiden elämää rajottaa masennus tai muut psyykkiset tai fyysiset oireet. Mulla itsellä on masennuksen lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelko ja ADD sekä hyperkineettinen häiriö, varmaan muitakin diagnooseja ois jos tutkituttais itsensä, tänä päivänä kun normaaliudellekin varmasti löytyy diagnoosi ;)

Mä sain masennusdiagnoosin varmaankin joskus vuoden 2000 paikkeilla ja sillon jäin kuntoustutuelle työelämästä. Mun masennukseen lienee monta syytä, ehkä geneetinen taipumus, ehkä lapsuuden/nuoruuden traumat, ehkä sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa sisältävä parisuhde tai ehkä jokin muu, kukapa sen tietää..
Mun masennukseen kokeiltiin kaikkia lääkkeitä mitä markkinoilta löytyy, joitakin yksitellen, joitakin päällekkäin niin että pahimmillaan vois olla neljääkin eri lääkettä päällekkäin. Mikään ei auttanut.

2005 mulle aloitettiin Cymbalta. Olin juuri päässyt irti 5 vuotta kestäneestä alistamisesta, kontrolloinnista, hakkaamisesta, uhkailemisesta, kiristämisestä, you name it. Ehkä lääke auttoi silloin, tai sitten ei. Vaikea sanoa, suhteesta selviämiseen meni useampia vuosia ja jatkuu edelleen. Vajaa vuosi maallemuuton jälkeen kuitenkin jätin tuon lääkkeen ja aloin voimaan paremmin. Ehkä sekin oli monen asian summa, maalle muutto, joka oli samalla uusi alku ja lopullinen irtirepäisy entisen elämän muistoista ja siitä asuinpaikasta missä kaikki paha sai alkunsa ja minne se päättyi.

Mun molemmat lapset oireilee myös, ilmeisesti kaikkien traumaattisten asioiden takia mitä meille on elämässämme tapahtunut ja jatkuu edelleen.

Niin, mun piti oikeastaan kirjottaa valokuvista, eikä jaaritella masennuksesta :D
Mä en tiedä missä määrin mulle itselle valokuvaus on toiminut terapiana, mutta ammattilaiset on sitä mieltä, että näin on känyt ja hyvähän se vaan on.
Kamera onkin kulkenut mukana nuoruuden karkureissuilta aina vanhempana tehtyihin kuvausmatkoihin asti. Kamera on kiva kapistus. Mun mielestä asiasta kun asiasta pitää saada kuva, koska muisti on niin epäluotettava, mutta kuva ei valehtele, ainakaan ilman Photoshoppia ;)