Löysin pari online valokuvauskurssia joille ilmoittauduin

Mulla on se kamala tarve nyt kehittyä ja löytää oma uniikki tyylini valokuvauksessa ja aloin etsiä netistä online kursseja, ne kun on kovasti lisääntyneet tässä viime aikoina, ja löysinkin sitten kaksi joille ilmoittauduin, toinen on Itä-Vantaan aikuislukion kurssi joka maksaa 70 euroa ja toinen on ilmainen, se on Australialaisen online opiston kurssi The art of photography, se kestää 4 viikkoa ja sisältää 4 moduulia, joissa kussakin 10 videota ja tehtäviä, oon siitä aika innoissani ja toivon, että saisin jotakin uutta ideaa omaan valokuvaukseen ja jos en muuta niin ainakin kehittyisin paremmaksi.

Muahan häiritsee jotenkin suunnattomasti se, ettei mulla ole mitään koulutusta, jotakin kirjallisuutta lukenut vaan eikä oikeastaan muuta, pidän itseäni kuvaamisessa sellasena ohi vilahtavan asian räpsyttelijänä, koska en harrasta valokuvien suunnittelua, lavastusta tai muutakaan sellasta joka vaatis aikaa ja ajatusta enemmän, vaan kuljen vaan kamera kaulassa ja näppään kuvan jos nään jotakin kuvattavan arvoista.

Nyt tää räpsyttely on alkanut tympimään ja haluan tehdä kuvia joissa ois enemmän sanomaa ja joiden eteen ois nähty enemmän vaivaa.
Haluun tehdä kuvia joista näkee että ne on mun kuvia, en halua olla maisemakuvaaja tai katukuvaaja tai mikään muukaan kuvaaja jonka kuvista ei tunnista kuka ne on kuvannut, haluun tehdä niin erikoisia kuvia ettei maailmassa tai ainakaan Suomessa ole toista joka sellasia tekee, toisin sanoen, haluan, että mun kuvaa katsomalla tietää että toi on Johanna Amnelinin kuva. Onko liian kunnianhimosta?

No, joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa ja mun silmissä se katajakin on korkeemmalla kun tää maanraja missä nyt oon, joten ei muuta ku kurkottelemaan :D

Mulla on jo vähän ideaa siitä millasta kuvaa haluun tehdä, sen suunnitelmallisen kuvaamisen lisäks, se on tää blendaus mitä oon tehnytkin (taas) muutamiin kuviin, oonhan mä tuota tehnyt aikasemminkin, mutta oon pitänyt niitä kuvia liian käsiteltyinä silloin enkä ole keskittynnyt tyyliin muuta kuin silloin tällöin omaksi iloksi.

Nyt nää samanlaiset maisemat ja samanlaiset autiotalot ja samanlaiset romuautot alkaa tulemaan korvistakin ulos ja totesin, että aika on kypsä noille "liian käsitellyille" kuville mun kohdalla ja mä teen niitä koska mä haluan ja ne on musta hienoja.

Pitää löytää se oma varmuus joka aika ajoin kurkistaa jostakin kaikkien pelkojen takaa ja päättää, että muiden tykkäämiset ja mielipiteet ei saa vaikuttaa mun omaan taiteelliseen näkemykseen ja vaikka mun kuvat ei upposikaan massoille niin jos ne uppoo mulle niin ne on sillon hyviä.

Kaikkia ei tartte, eikä kuulu, miellyttää, jos haluaa olla jotakin muuta kun kauniiden maisemakuvien kuvaaja, niin ei voi suurinta osaa miellyttääkään, suurin osa kun tykkää melko basicista ja mä en halua olla mikään basic :(

No, toivotaan, että noi kurssit tois jotakin uutta ajattelemisen arvosta mun kuvaamiseen.

Ja mitä itseeni tulee, niin tää paino ongelma on kans alkanut ottaa päähän ja mietin, millä voisin nähdä itsessäni ne hyvät puolet ja keskittyä niihin sen sijaan, että nään vaan huonot ja vihaan itseäni?

Mietin oisko liian rohkeaa tehdä kuvasarja tyyliin fat & beautiful missä keskittyisin itseni hyviin puoliin voimauttava valokuva tyylisesti ja opettelisin rakastamaan itseäni sellasena kun olen?
Ehkä tuollanen tempaus vaatisi hiukan enemmän rohkeutta kun mitä multa löytyy, mutta annan ajatuksen muhia nyt päässäni ja katon josko se koskaan tulee sieltä ulos :)


Käykää mun sivuilla katsomassa kuvia http://www.melancholic.photos/ :)

Jee jee, uus kaupparekisteriote tuli eilen

Huomenta!

Nyt mulla on toiminimenä ihan virallisesti Ateljee Amnelin kun aiemmin toimin toiminimellä Jannah Johanna Maria Amnelin syystä jota en itsekään tiedä, no nyt se on virallisesti muutettu kaupparekisteriinkin ja myös asiaankuuluvat toimialat lisätty, eli taiteellinen luominen, muu metallituotteiden valmistus, muiden puutuotteiden valmistus, valokuvaamot ja muu kuvaustoiminta ja laaja-alainen verkkokauppa, johan siinä on toimialoja huh, taiteellinen luominen nyt pääalana, alkoikin jo kyllästyttää ne yhteydenotot passikuvista jne :P

Mä eilenkin taiteellisesti loin aamulenkin saldosta muutamat ihanat taidejulisteet taas, ne on muuten toooodella upeita livenä, ei verrattavissa kauppojen julisteisiin laisinkaan, se paperi on sellasta satiinisen mattaista, ei mitään liukasta kiiltävää vaan sellasta todella kaunista mikä sopii näille kuville just eikä melkeen, kiiltävä paperi ei tekis oikeutta näille yhtään näin hyvin kun tää paperi.

Kuvan ympärille on jätetty Fine Art -tyylinen valkoinen reunus ja alareunassa lukee kuvan nimi sekä taiteilijan, eli mun nimi, ja vuosluku, ne on todella kauniita vaikka itte kehunkin ja sopivat suoraan sellasiin julisteille tarkotettuihin Snap-kehyksiin. Mulla on itellä hirvee hinku käydä hakemassa niitä kehyksiä ja laittaa ainakin 4 tollasta omaankin olkkariin!

Alla on mallikuva mille sellanen juliste näyttäs olohuoneessa ja oi että kun on upee, tosin mulla ei ole noin siistiä olkkaria eikä sohvaakaan ollenkaan, mut kummiskin, idea ja upeus käy selväksi vaikka mallikuvassa ei kehyksiä viel ookkaan.

Mä näppäsin eilenkin aivan todella upean kuvan, just julisteeseen sopivan ja mm. sen haluisin omallekin seinälle!

Jos jotakuta kiinnostaa niin Salon Sydämestä niitä saa tilattua netin kautta ja jos tahtoo nähdä livenä niin tervetuloa Salon Raatalaan katsomaan :D

Eilen yks tuttu kysyi saako ylläolevaa kuvaa mustavalkoisena ja aamun puhteeksi sellasen hänelle väänsin:

Eli jos valokuvistani joku kiinnostaa etkä halua originaalina ostaa niin tehdään siitä Sulle taidejuliste hintaan 45 euroa ja kaikki on tyytyväisiä :D

Lähialueiden vesistöjä -näyttely on muuten toiseksi viimeisessä paikassaan eli Marttilan kirjastossa, heillä onkin upea kirjasto siellä, ihan uus, todella kaunis, kannattaa käydä katsomassa, sekä näyttely, että kirjasto :D 

Tammikuussa näyttely menee Pasilaan ja sitten kotiutuu ja alan toimittaa kuvia niitä ostaneille henkilöille, muutama teos on vielä myymättä, kaksi aijon varata itselleni, kuten joka näyttelystä, niin tästäkin otan itselleni kotini seinälle muistoksi jotakin :) 

Tuolta voi käydä katsomassa millasia näyttelykuvia mulla on ollut ja millasissa paikoissa näyttelyitä http://www.melancholic.photos/Other-albums-Muut-albumit/Current-and-past-exhibitions

Lähialueet-kuvat löytyvät täältä http://www.melancholic.photos/Other-albums-Muut-albumit/Current-and-past-exhibitions/L%C3%A4hialueiden-vesist%C3%B6j%C3%A4/ ja kun vie hiiren kuvan päälle näkee onko se myyty vai vapaana, tervetuloa ostamaan jos kiinnostaa :)

Salon Sydän -verkkokaupasta saa muuten myös postikortit mun kuvista, ne on kummaltakin puolelta neliväripainettu ja osa on tehty Vintage tyyliin, nekin on todella upeita, kannattaa käydä katsomassa jos lähettelee postikortteja!

Saas nähdä pääseekö meijän sormukset viikonloppuna ekaan seikkailuunsa, päätettiin, ettei tehdä niin kamalasti suunnitelmia vapaaviikonlopun varalle, kun monesti jos kovin suunnittelee niin kaikki epäonnistuu, ainoo mitä suunniteltiin, että käydään tsekkaa yks autiotalo ja tehdään hyvää ruokaa, muut suunnitelmat on avoinna ja sen mukaan mennään mitä mieleen tulee!

Ja jos joku ihmettelee mikä tää sormusjuttu on niin mä oon päättänyt tehdä kuvasarjan meijän sormuksista, että aina kun seikkailaan jossakin niin otetaankin selfien sijaan sormuskuva ja mä teen siitä kuvasarjaa, alku on nähtävillä täällä http://www.melancholic.photos/Gallery/The-journey-of-our/ ja toivotaan että loppu tulee vasta kun kuolema kuittaa univelat, eikun... ;)

Mut nyt pitää kiiruhtaa aamutoimiin, kurkatkaa mun valokuvia, siel on about 25 000 kuvaa http://www.melancholic.photos/

ja kurkatkaa Salon Sydämeen, ostakaa sieltä, autetaan salolaisia käsityöntekijöitä ja annetaan hyvää mieltä Saloon http://www.salonsydan.fi/

Oi miten jännää

Huomenta jokainen!

Tänään juhlitaan pojan synttäriä, mun valmistumista tuotehittäjän erikoisammattitutkintoon ja kihlajaistakin siinä samalla jos tuo ukonketale vihdoin ja viimein kosii mua tänään ;)

Sormukset tilattiin USA:sta, koska Suomesta ei löytynyt tekijää sellaselle joka mä halusin, mulla oli vaatimuksena musta timantti sekä käsityönä tehty sormus, sellaselle ei löytynyt tekijää siinä aikataulussa kun ois tarvittu, joten internetin ihmeellinen maailma pelasti meidät ja posteljooni toi yks päivä paketin sieltä jostakin kaukaa kaukaa..

Se olikin nopee toimitus, noin 2 viikkoa meni sormusten valmistamisessa, matka Suomeen kesti 5 päivää, pari päivää tullissa ja sitten sois ovikello ja sinetöity paketti oli mun kädessä!

..ja siinä ne nyt on, miehelle valkokultaa ja kuvio mukailee hiukan kevyttä aallokkoa, mies kun rakastaa vettä ja veden äärellä olemista. Mulle valkokultaa ja musta timantti mitä ympäröi värittömät timantit, yhteensä yhden karaatin verran, kaiverruksia ei laitettu kun me ei tavallaan haluttu erikseen mitään päivämäärää vaikka jäähän se mieleen tietty se päivä jolloin kositaan, mutta meille tärkee päivämäärä on 22.5.2014 millon ekan kerran tavattiin, sillä siitä kaikki alkoi ja loksahti vaan paikoilleen hyvin helposti, selkeesti ja nopeesti.

Mulla on ideana sormuksiin liittyen tehdä kuvasarja missä me seikkaillaan paikoissa ja selfietyylisesti otetaan jokasessa paikassa kuva, mut ei naamoistamme, vaan käsistämme, niin, että sormukset on kuvassa. The journeys of our... tulee sarjan nimeks ja toiveena ois tietty, että sarjan kuvailu jatkuis elämämme loppuun asti <3

Mä oon siivonnut ja leiponut ihan hulluna ja hikihatussa, päätin tehdä itse kakkupohjatkin, enkä ostaa valmispohjia. Nyt ulkoeteisessä on 3 kakkupohjaa ja yks voileipäkakku oottamassa että aamulla koristelen ne.

Sieltä on tulos yks iso mansikkakakku, kahest pikkupohjast tulee lumihiutalekakku joka on amerikkalaisella ohjeella ja meinaskin käydä kalpaten kun oletin, että 1 cup on 1 desi, mut onneks tarkistin asian ja se onkin 2,4 desiä, voileipäkakkuun tuli punasta pestoo, tomaattituorejuustoo, aurajuustoo, naudanleikattä, metwurstii tomaattii yms, lisäks sitten pakasteesta Karjalanpiirakkaa, pasteijaa, sit eilen tein valmiiks vaniljakastikkeen jolle leipasen tänään mustikkapiiraan, eikä mikään tavallinen, vaan superherkku, tälle ei löydykään ohjetta mistään netistä, ohje on yhden maatalon emännän herkkuohje ja jos olet joskus maistanut aivan sitä normaalia mustikkapiirakkaa ni voin sanoa, ettei sulla ole hajukaan miten herkullinen tää piirakka on, tätä ei todellakaan voi verrata mihkään perus mustikkapiirakkaan vaan tää pitää itse kokea ja maistaa ja sen jälkeen anella josko joku antais reseptin ;) 

Ja onneksi alotin siivoomiset ajoissa jo, huone päivässä tahtiin, näin ei paljoo mennyt hermo siivotessa ja onneks on tuo ihana mies joka autto kun tehtiin 660-litrasen akvaarion täys siivous ja on hän auttanut kaikes muussakin <3

Mä tykkään poltella kynttilöitä kotona ja eilen mies tuli viemästä poikaansa takaisin kotiinsa ja käväsi kaupan kautta, hän tuli keittiöön halaamaan ja sano, et hänel on mulle valmistujaislahja. Sit hän kaivo kassista aidon öljykynttilän, tää on sellanen turvallinen joka sammuu heti jos se kaatuu jne.

Kynttilän valossa me eilen sit tunnelmoitiin ja kahviteltiin illalla, niin ja tietty kuvattiin :)

Hauskaa kun on mies joka haluu kuvata samoja asioita kun määkin, eikä hoputtele tai mulkoile kun sanon, et sammutetaan valot ja kuvaillaan noit ruusuja kynttilöiden valos vaan hän rupes itekkin kuvaamaan sit :)

Mut nyt pitää kiiruhtaa suihkuun ja koristeleen kaakut ja siivoon viel viimeset ja laittaan meikkii ja tukkaan ja vaattei jne jne jne ja tietty olla valmiina sit kun toi ukkeli kosii :P

Väsymys, palautuminen, ja ne vitun värittömät ajoneuvokuvat!

Huh miten voikin väsyttää!
Tuossa oli se iso neljän päivän tapahtuma, Gangut Regatta Turussa josta en oikein ehtinyt edes palautua kun jo tuli tuo Street Fighters Finlandin kuvaaminen Riihimäen Bomber-illassa ja sen jälkeen vielä after partyt Hooligan Fightersien uudella kerholla. Päivät noiden jälkeen on vaan oikeastaan nukuttanut ja toivon, että huomenna olisin jo kunnossa, että vois leikata vaikka nurmikkoa tms.

Tänään oli eka psykologi tapaaminen uuden psykologin kanssa, mun vanha ihana kiva psykologinihan siirtyi ajasta ikuisuuteen, so to speak, ja nyt on sitten uusi nainen jonka tapasin ekaa kertaa tänään. Tapaaminen oli helppo, käytiin oikeastaan pääpiirteittäin läpi tämä hetki ja miksi oon hakeutunut psykologille ja mitkä on mun toiveet niiltä tapaamisilta.

Kerroin, että haluan keskittyä itseni kehittämiseen ja siihen, että olla lapsille paremmin läsnä ja myös harjoitella tulemaan paremmin toimeen tän mun ADD:n kanssa.

Psykologi sanoikin, että se on todennäköisemmin mun ADD joka tekee sen väsymyksen tällasten sosiaalisten tilanteiden jälkeen kuin mun sosiaalistentilanteidenpelko, että ADDeilla sosiaalinen kanssakäyminen imee energiat ja tekee väsyneeksi sen jälkeen. Sama se mulle oikeestaan on mistä se johtuu, palautumista tartten kuitenkin ihan välttämättä tällasten jälkeen, ei siitä mihinkään pääse.

Niin ja sitten käyn taas ylikierroksilla näyttelyiden suhteen, vaikka vannoin, että nyt pidän vuoden tauon ja lepään ja keskityn kuvaamiseen ja pälä pälä pälä, no sitten tuli se yhteyden otto sieltä Sveitsistä ja eihän sellasesta nyt voi kieltäytyä joten pitää alkaa valmistautumaan siihen, se onkin sen verran iso juttu, että on välttämätöntä anoa jotakin apurahaa niin monen ja niin suurten teosten vedostamiseen yms.

No sitten toi yks Street Fighters ystävä, joiden kuvaaja siis olen, niin yllyttää mua että pitäs tehdä näyttely myös noista motskari kuvista. Mä mietin itekin jo kauan aikaa sitten että sellanen ois kiva, mutta mulla vaan ei ollut mielessä paikkaa minne sellasen laittais, kun tuskin kukaan moottoripyöräilijä mihkään Salon takamaiden pikku kirjastoon lähtee niitä katsomaan, mutta sitten muistin, että mulle pitäs olla varattu pieni esittelytila Auto Saloon messuilta ensi vuonna ja aattelin, että siellä ois kohdeyleisö joten päätin että kysäisen järjestäjältä onnistuisiko sieltä saada pätkä seinää tällasille teoksille.

Näistä kuvista on tykätty tosi paljon ja tuossa kansiossa on  n. 3 vuorokauden aikana ollut liki 60 000 kuvakatselua, sitä on jaattu Bomber Magazine ryhmään ja foorumeille ja yksityisviestillä ja sähköpostitse on tullut paljon positiivista palautetta! 

Oon ihan yllättynyt että niistä on tykätty noin paljon ja että niitä on kehuttu.

Täytyy taas vaan olla onnellinen, että oon rohkaistunut sen verran etten ole antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa mun luovuuteen, mun värittömiä synkähköjä kuviahan on aika paljon myös arvosteltu ja jopa haukuttu ja napistu, että miksen tee värikuvia, mutta tässä kohtaa pitää sanoa, että hyvä, että oon pitänyt pääni ja tehnyt sellasta kuvaa mitä mä itse oon halunnut!

Se sveitsiläinen taidehistorioistija joka kokoaa tän viis vuotisen taideprojektin, joka on siis pohjoismaiseen mytylogiaan perustuva näyttelykokonaisuus, tykästyi juuri noihin mun tummiin ja synkkiin maisemakuviin ja hän otti yhteyttä tasan kolme päivää sen jälkeen kun olin uudelleenjärjestänyt mun valokuva kotisivuni ja piilottanut kaikki vanhat kansiot ja laittanut näkyville vaan näitä tummia ja synkkiä kuvia.

Mulla on se synkkä puoli mussa jonka mä haluan antaa puhua kuvien muodossa eikä se ole minkään muun takia kun siks, että musta tällaset tummat kuvat on paljon mielenkiintosempia ja kauniimpia kun värilliset. Emmä halua dokumentoida ympäröivää maailmaa sellasena kun se on vaan sellasena kun mä nään sen ite. 

Kuka tahansa voi mennä ja ottaa kivan värillisen maisemakuvan tuolta samasta paikasta missä mä oon käynyt tai kuka tahansa voi mennä motskaritapahtumaan ja ottaa sieltä sen kauniin värikuvan.

Mä en halua ottaa samanlaisia kuvia kun muut ja mä nään sen siinä kuvanottohetkellä jo miten mä tuun käsittelemään sen kuvan ja mille se näyttää kun mä teen sen tällaseks tumman puhuvaks. 

Mä haluan tuoda kuvasta esiin sellasta tiettyä salaperäsyyttä ja tehdä siitä jännittävän, se on mun juttu ja hyvä, että oon sitkeesti pitänyt siitä kii vaikka oon saanut paljon arvostelua, että enkö osaa kuvata tai onko mulla ollut väärä objektiivi ja muuta kitinää, ja että aika monet katsojat ois halunneet värikuvia mieluummin. 

Värikuvan voi mennä itte ottamaan jos sellasesta tykkää, mä en ole ikinä mennyt noihin tapahtumiin kuvaamaan mitenkään realistisessa tai dokumentatiivisessa mielessä tavis-katsojille autoja kauniissa väreissä tai motskareita kauniissa väreissä, vaan oon mennyt niihin tapahtumiin, koska rakastan moottoriajoneuvoja ja rakastan salaperäsiä synkkiä kuvia ja oon tehnyt kuvista sellasia mistä mä ite tykkään.

Mä oon aina ollut hiukan erilainen, ja oon aina saanut arvosteluja, en oo vaan aiemmin oikein uskaltanut seistä itseni takana ja olla sellanen kun haluan, oon muuttunut muiden toiveiden mukasesti, mutta nyt kun oon vahvistunut ja tiedostanut tän virheen itsessäni, oon koittanut tulla kovapäisemmäks ja pitäytyä juuri siinä mihin mä uskon ja minkä mä koen, että on mun juttu vaikkei sillä saiskaan massojen kehuja ja kannatusta, muttei sellanen näköjään ole tarviskaan, ainakin jos myyntiä kattoo, niin myynyt oon eniten just näitä tummia kuvia ja näitä on pyydetty myös mainos- ja markkinointi käyttöön, että ei ne sitten ihan kamalan epäonnistuneita voi olla ja jos mun tummat kuvat on löydetty jotakin kautta ihan Sveitsiinkin asti niin ei ne sillon ihan kamalia voi olla :D

Jokasella on tietty oikeus mielipiteeseensä eikä kaikki voi tietenkään tykätä samanlaisista millään! 

Mä oon aina ajatellut, että mä en ole valokuvaaja koska en mä osaa oikeastaan ees valokuvata, mä oon valokuvataiteilija ja se kuva syntyy vasta tässä tietokoneella. Mä en nää tavallisessa valokuvassa mitään, se on ihan  ku tyhjä paperi mulle, sitten vasta kun kuva on niin hieno, että mä nään sen mun tai jonkun muun olohuoneen seinällä ni sille tulee arvo mulle, mä en ymmärrä tavallista valokuvaa, mä en ymmärrä ns. kotialbumikuvia, mä en ymmärrä kun sellasta valokuvaa joka on suurennettu about metrin levyseks ja se on kappale jonkun kodin sisustusta. Mä en siks osaa enkä halua kuvata sellasia kuvia millä ei ole tätä tarkotusta, jos mä otan jonkun kuvan siitä pitää tulla sellanen että sen vois laittaa suurennettuna olohuoneen seinälle, muutoin se ei ole kuva ollenkaan, se ei ole mitään, sen voi laittaa roskiin sen enempää sitä katsomatta.

Siks mä en myöskään ymmärrä näitä arvostelijoita. Mä teen taidetta. Ei mulle tulis mieleenkään mennä vaikkapa katutaiteilijalle sanomaan, että hei kuule, miks sä teet noilla liiduilla, eiks tää ois vähän parempi lyijykynällä?? Jos mä haluun lyijykynäteoksen ni meen ostaan sen lyijykynätaiteilijalta enkä liitutaiteilijalta, simple as that. Jos mun kuvat ei miellytä niin en mä ole pakottanut ketään näitä katsomaan, jos et tykkää värittömistä ni mee kuvaamaan värillisenä tai eti jonkun muun kuvaajan kuvaamia kuvia, tapahtumissa on kymmenittäin kuvaajia joista 99% tekee värillisenä kuvansa, ei muuta kun Google laulamaan ja etti ne värikuvat! PS. Täällä ryhmässä muiden kuvaajien värikuvia samasta tapahtumasta.

Itse tapahtuma oli tosi kiva, useampi sata pyörää ja katsojia varmaan saman verran, olen tosi ilonen, että pääsin mukaan ja meidän porukalla on todella hyvä yhteishenki minkä huomasin, kun en meinannut kehdata siinä kokoontumispaikalla ens mennä kuvailemaan sinne pyörien ja ihmisten joukkoon niin yks meijän porukasta lähti sit mukaan mun seurax niin sain kuvattua hienoimmat pyörät siinä ennen lähtöä tapahtumapaikalle :) Iso kiitos hänelle :)

Mut nyt kello on jo kaheksan, pitää mennä valmistelemaan poika yöpuulle, aamulla on taas aikanen herätys!

Linkissä muuten se supersuosittu kuvakansio, mee säkin kattomaan!

Ihminen, yksin vai kaksin?

Nyt mulle alkaa hahmottua miten tärkeää on, että on oikeanlaiset tukijoukot takana. Taannoin hengasin aivan väärässä seurassa, seurassa joka koitti tukahduttaa sisäisen luovuuteni ja sisäisen seikkailijani, missähän tilassa valokuvani olisivat jos en olisi älynnyt irrota tästä seurasta?

Tällä hetkellä mä koen, että mun luovuus on lisääntynyt ja olen löytänyt sen taiteilijan sisältäni joka on tässä viimeisen 1-2 vuotta ollut vähän hukassa. Saan kannustusta ja vapautta valokuvaamiseeni sekä mielipidettä ja näkökulmaa jos sitä kysyn. Kukaan ei sano mulle "mä en tajua miten joku maksaa 700 euroa paperipalasta" vaan rohkasee menemään sinne suuntaan minne itsekin epävarmasti koitan haparoida.

Vielä noin vuosi sitten vannoin etten ala jakamaan elämääni kenenkään kanssa ja että yksin on ihan hyvä olla, mutta nyt on mielipide aika rajusti muuttunut, eihän ihmistä ole tarkotettu olemaan yksin, jaettu vastuu on paljon kevyempi kantaa ja murheet tuntuu paljon pienemmiltä kun on joku jolta hakea lohtua silloin kun sitä tarvitsee.

Ja on kiva kun on samanhenkinen kumppani, ihminen joka ymmärtää kun puhun kameran asetuksista, joka on samalla kartalla kun puhutaan kuvaamisesta, ihminen joka ei koita tukahduttaa mua vaan on valmiina uuteen seikkailuun aina kun sellaiseen avautuu mahdollisuus, ihminen joka ei halua vangita mua olohuoneen nurkkaan näyttämään vain nätiltä ja olemaan valmiina leikkimään silloin kun häntä huvittaa vaan ihminen joka antaa mun kukoistaa ja räiskyä ja antaa mun sisimpäni kehittyä ja kasvaa.

Eilen sähköpostissa tuli sopparit ja muut infot liittyen siihen taideprojektiin johon mut kutsuttiin, huomasin vaan, että papereihin oli mut jo merkattu kiinnitetyksi ja oli ihan päivämääräkin millon mun työni ois siellä esillä, vaikken mä siis ole vielä edes vastannut suostuvani :D 

Mutta toki mä suostun, hulluhan mä olisin jos en suostuis, täytyy vaan kysyä millasen kokosina, montako ja mille materiaalille pohjustettuna he haluavat töitäni ja miettiä sitten, että millä rahalla ne kustantaa. Sitten tuleekin tulliselvittelyt, Sveitsihän ei ole EU-maa joten sinne lähettäminen ja mahdollisesti sieltä kotiin saaminen onkin monimutkainen juttu ja jos siellä saa myytyä jotakin tulee myös verollisia kommervenkkeja matkaan.

Täähän onkin kaikki suurten sattumien kauppa, vai oisko kuitenkin jokin suurempi suunnitelma?? Ensinkin jos en ois tavannut nykyistä miestäni, en ois tajunnut vielä tässä kohtaa, että olin hukannut itseni valokuvauksellisesti, enkä ois tehnyt näitä käsiteltyjä synkistelykuvia mitkä olivat kiinnittäneet tän taidehistorioitsijan mielenkiinnon ja näin muhun ei ois ikinä otettu yhteyttäkään..

On hieno tunne huomata, miten joku ihminen voi saada niin paljon aikaan pelkällä olemassaolollaan. Tunnen miten mun sisällä oikein kohisee itseni kehittämisen halu ja ihan uusi luovuus. Toivottavasti mulla olisi edes puoliksi näin hyvä vaikutus myös häneen.

Mulle on tulossa tänään taas toimittaja, tällä kertaa tekemään keräilijä-sarjaan juttua mun vanhoista kameroista. Loppuviikolla ollaankin Turussa suunilleen yötäpäivää Gangut Regattassa myymässä ja se stressaa multa hengen, huohh

Mut nyt mun pitää mennä pyykkäämään ja meikkaamaan ja kokkaamaan ja leipomaan jne jne jne, palataan taas ja kiitos kun luit =)

Paluu menneeseen (valokuvauksessa)

Niinkun mä tässä olin jo pitkään harmitellut, että valokuvaan nykyään vaan maisemia ja ei ole ollut aikaa valokuvata sellasia "mun omempia" aiheita ja etten enää nää yksityiskohtia jne niin päätin, sen lisäks, että pidän lomaa sit kun ehdin heh, että kiellän iteseltäni maisemien kuvaamisen ja katon millasia kuvia saan aikaan ja heti alko tulla sitä "vanhaa Johannaa" ja oon hirmu tyytyväinen, että pysähdyin ja päätin palata takasin "juurilleni".

Kotisivut sai siinä samassa uuden ulkonäön ja vanhat kuvat meni piiloon ja galleriassa on vaan sellasta Johannamaista settiä.

Tiedän hyvin, että joillakin on varmasti sanansa sanottavana tästä, mutta mä en ole täällä maailmassa miellyttämässä muita vaan tekemässä sitä mikä musta tuntuu hyvältä ja tuntuu, että tatsi kuvaukseen on tallessa enkä ole menettänyt kykyä nähdä yksityiskohtia niinkun tässä kerkesin jo pelästyä että olin!

Kohti vanhoja tuulia siis!!

Ei ookkaan pitkään aikaan huvittanut kirjotella tänne mitään..

Nyt aattelin vähän puol pakolla kirjottaa, muutoin voi jäädä koko kirjottelu, se ois aika ikävää, kirjottaminen on kummiskin selkeesti ollut isossa osassa mun itseni paranemisen kannalta.

Tässä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, tänään on Propeller Galleryn avajaiset Taalintehtaalla, sinne meni kolme mun viimekesäisten näyttelyiden teosta

..ja muutamia design-löylymittareita myyntiin ja mun loput Wessasoittorasiat, ne on muuten päässyt julkisuuteenkin kahdesti, Iltalehteen ja sitten Voicen nettisivuille

Kamalasti on taas toimintaa tälle kesälle, alkaa painaa stressi niistä, onneks ei ite tartte olla fyysisesti paikalla kun kahdessa tapahtumassa, luulen, että jätän ne Salon iltatorit väliin tälläkin kesällä, ei vaan riitä nupissa viel virta niin moneen tapahtumaan mennä hengailemaan :(

Käväsin kuvaamassa Street Fighters Finlandin kuminpolttoa Alastarolla Radalle.com päivässä, se oli kivaa, on ne vaan mahtavia vekottimia, motskarit ja autot <3

Vähän kaipaan viel harjotusta liikkuvan kohteen kuvaamiseen pannaamalla, suljinaika oli nyt 1/80 ja osa kuvista on tarkkoja, loput ei :D Ne voi käydä kattoos täältä.

Koulut loppu eilen, mua jännitti millanen todistus pojalla tulee nyt kun sillä on ollut siihen ADHD:hen lääkitys ja se torkka olikin tosi hyvä, suurin osa rasteista oli siirtynyt yks pykälä paremmalle puolelle paitsi käsityö rasti oli 2 pykälää huonompi, mutta heil on ollut tekstiilikässää nytten, joten annettakoon se anteeksi ;)

On mun elämäs tapahtunut muitakin asioita, melkeen arveluttaa alkaa niistä kirjottamaan, koska useimmiten mun elämässä, heti kun kerron kuin onnellinen oon ja miks ni kaikki menee pieleen :(

Mut mä otan sen riskin nyt ja kirjotan kummiskin, koska oon NIIIIN onnellinen just nyt!! :D

Mä tapasin kivan tyypin, ja nyt me seurustellaan, ja mä oon niin rakastunut <3 

Tää on ihan niinku head over heels -feeling, en oo kyllä uskonut enää, että löytäisin ikinä ketään kehen voisin silleen oikeesti, syvästi, aidosti rakastuu. Mä oon luullut täs jo vuos kaudet, et mun rakkaudet on annettu ja kulutettu loppuun, sellasta ei musta enää irtoa kenellekään, että mä oon vaan särjetty sydäminen ihmisraunio jota ei enää saa korjattua.

Mut tää on ihan toisenlainen juttu! Musta tuntuu samaan aikaa kun oisin löytänyt itsestäni puuttuvan toisen puolen ja parhaan ystävän, meis on niin paljon samaa vaikka ollaan erilaisiakin, meil on paljon samoja mielenkiinnon kohteita kuten valokuvaus ja ollaan kummatkin villejä seikkailoijoita ja herkkiä sieluja.

Mua ei jännitä sen kanssa yhtään mikään, voin olla ihan just sellanen kun olen ja se tykkää musta silti. Ja se tykkää mun pojasta ja mun poika siitä, ne on jo hyvät kaverit <3 Ja se tykkää mun koirastakin :D

Me selvästi puhutaan samaa kieltä, me ollaan samanlaisia, me ollaan erilaiset samanlaiset :D

Ja sen kosketuksesta tuntee et se oikeesti tykkää musta. Se ei ole vaan mies joka haluaa nätin ja eloisan naisen itelleen siks vaan koska "mää haluan" tai "toi näyttää kivalta koristeelta mun olkkarissa" :D 

Meijän sieluilla on selvästi yhteinen sävelmä, ihan kun meijän sielujen rikkinäiset osaset ois sitä varten mennyt rikki, että nyt ne palaset sopii toistensa kans hyvin yhteen. 

Nyt mä oon oikeesti rakastunut. Samalla lailla tai enemmän kun aikoinaan mun tyttären isään. Ja me ollaan vasta tapailtu jotain viikon :D Ja me ollaan nähty oikeestaan joka päivä <3 

Mä kysyin mun pojalta, että onko ok jos äiti halaa tai pussaa tota tyyppiä, poika sano, että on se ok, poika ei ookkaan tainnut ikinä ennen nähä et äiti halaa tai pussaa ketään. 

Tää tuntuu erilaiselta ja oltiinkin koko perhe yhessä rannalla heti toisilla treffeillä ja ollaankin sen jälkeen oikeestaan aina oltu koko poppoo koossa aina kun ollaan nähty. 

Se näki mun kodinkin sotkusena, ajattelin, että pelästytetään nyt se heti sitten tiehensä, että en siivoo, kun en mä kesäsin muutenkaan siivoo, on niin kiirettä näyttelyiden ja puutarhan kans aina ettei sisällä paljon tuu oleskeltua, mut ei sitä haitannut pieni sotku. 

Me ollaan käyty uimas, me ollaan leivottu, me ollaan seikkailtu, ja vaan makoiltu, pojat on pelannut ja meil on ollut tosi rentoa ja viihtyisää, ei ole mitään stressiä mistään eikä kiire yhtään minnekään :)

Nyt on vihdoin ja viimein hyvä olla. Ihan vaan näin. Ei stressiä, ei tartte jännittää, ei paniikkia, ei kiirettä, ei mitään, kaikki on ihan saakelin perfect just nyt <3

Ja nyt kun mä olen hehkuttanut, ni ootetaan millon koko homma menee päin peetä :D

Tänään sen gallerian avajaisten jälkeen mennään Orijärven kautta kotiin

Meijän ajatus oli ryömiä sielt aidan alta ja uida tuolla, mut saa nähä onko lämmin päivä, kylmällä ei oikein taida viittii :D

Ja nyt mä lopetan, hej hej, meen tekemään jotakin ei-niin-hyödyllistä :D

Pyöräillen ja kuvaten

Poika innosti mut fillaroimaan tuossa yks päivä ja mikäs siinä kun olin vihdoin ja viimein saanut ostettua sen pumpun, että sai kumeihin ilmaa!
Aloitettiin vaatimattomasti 28 kilsan lenkillä!

Eilen ja edellispäivänän tehtiin sitten vaan pikkuriikkiset lenkit ekaan verrattuna, noin 8 kilsaa kumpanakin päivänä.

Landella fillaroidessa ei voi olla huomaamatta latojen lukkoja ja koska kamera on tietenkin mukana niin jotakin pitää myös kuvata, pysähdyimme siis kaikkien latojen ovelle joissa oli kivan näkönen haka tai lukko.

Tässä vähän saalista:

Välillä tietty kävellään, mm. kattomassa kaunista jokea ja kalliolle jne ja huomasin, että olipas meijän fillarit somat yksikseen siinä odottamassa ja päätin kuvata sitten myös fillareita:

Lisään kuvia tänne kansioon sitä mukaa kun niitä tulee Two bikes and locked doors