Parisuhde parantaa

Parisuhteen monesti sanotaan pilaavan ihmisen, ainakin sen vapauden tai jotakin, mutta mun tän hetkisessä parisuhteessa koen kasvavani koko ajan paremmaksi ihmisenä.

Oon oppinut mun mieheltä paljon sellasia käyttäytymismalleja missä mulla itsellä on aiemmin ollut ongelmia, esim reagointi eritavalla asioita tekeviin tai eritavalla asioihin suhtautuviin ihmisiin, missä mun mies osaa reagoida kauheen diplomaattisesti ja kannustavasti, kun mun reagointini on aina aikaisemmin ollut tuomitsevaa, halveksuvaa tai lyttäävää, oonhan mä ollut ainoo joka on aina oikeessa ;)

Ollaan myös koettu muutamia parisuhteen kriisikohtia, jotkin niistä on puhuttu kuntoon, joitakin vasta opetellaan tunnistamaan ja hoitamaan.

Parisuhteen toimimaan saaminen ei olekaan niin yksinkertainen juttu, kun vois ajatella.
Ihminen helposti laittaa suuret odotukset suhteelle ja yhteiselle elämälle ja odottaa että joku prinssi tai prinsessa tulee ja vie jalat alta ja nostaa elämän kokonaan uudelle ulottuvuudelle ja saa sen myös pysymään siellä, tämä vieläpä ilman mitään vaivaa, kasvukipuja taikka keskustelua ja sitten kun homma ei toimikaan niin heitetään suhde romukoppaan ja etitään seuraava, harmi vaan, että ihmisen pitää itse ottaa se vastuu hyvinvoinnistaan eikä siirtyä ongelmineen seuraavaan suhteeseen.

Ystävä kerran sanoi mulle, että mun mies ei ole mun ajatusten lukija. Ei ole ei, niinkuin ei ole kukaan ihminen. Toisen toiveita ja odotuksia ei voi arvailla eikä ennustaa, ne pitää kertoa, ei saa olettaa, pitää kysyy.

Me opetellaan tällä hetkellä puhumaan odotuksistamme.

Puhuminenhan ei oo mulle se helpoin juttu. Mä voin kirjottaa kyllä vaikka kuin kipeitä asioita koko Suomen luettavaks mutta kun pitäis jollekin läheiselle puhuu jostakin vaikeesta ni se ei vaan tuu mun suusta ulos.

Jotkut asiat on sellasia, etten oo ihan varma mitä mun pääni sisällä tapahtuu ja onko reaktio tai tunne liittyväinen  hormooneihin ja jos on ni meneekö se ohi kun nukkuu yön yli?
Onko reaktioni tai tunne liittyväinen ADD:hen ja meneekö se ohi kun nukun yön yli?
Ja joskus yön yli nukkuminen ei vaan poista asiaa, sillon alan pyöritellä sitä päässäni ja toivon, että mulla ois rohkeus sanoa se. Useimmiten ei ole, sitten mä ahdistun, tuun kireeksi, tuun surulliseks.

Sit ku mä lopulta pystyn sanomaan mua vaivanneen asian niin oon tosi helpottunut ja onnellinen, että mulla on sellanen mies kelle voi turvallisesti kertoo ihan mitä vaan ja joka ei tuomitse tai reagoi siihen tyyliin, että oon huono jotenkin kun tunnen nyt noin. Ja oon itekin koittanut oppia sen reagointitaidon, että kuuntelen ja tuen ennnemmin kun sanon oman mielipiteeni asiassa.

Mä oon ihan suunnattoman onnellinen siitä, että mulla on sellanen mies jolle uskaltaa turvallisesti puhuu lähes mistä vaan ja joka ei oo ikinä tuominnut mua mistään mitä oon kertonut vaan aina ollut tukena ja turvana, kuunnellut ja lohduttanut.

Mulla on elämäni ekan kerran turvallinen olla ja kun hän kietoo kädet mun ympärille tunnen sellasta hyvän olon tunnetta mitä en oo koskaan aikasemmin kokenut elämässäni.

Mä toivon, että mäkin voisin antaa hänelle yhtä paljon hyvää, kun mitä hän antaa mulle.

Parisuhteessa ongelmia tulee ja menee. Tulee vanhoja ongelmia, tulee uusia ongelmia, tulee hassuja ongelmia, tulee vaikeita ongelmia, homman ydin on siinä, että ottaako ongelmat ratkaistavakseen vai lakaiseeko maton alle, jos lakaisee maton alle, niin ne tulee isompana myöhemmin uudelleen, jos ne ottaa käsittelyyn, suhde paranee, syvenee ja vahvistuu. 

Mä oon päättänyt rohkeesti ottaa käsittelyyn kaikki ongelmat mitä ikinä tulee, koska syypää parisuhteessa harvoin on vaan toinen ja harvoin vaan toinen yksistään voi olla myöskään ratkaisu, siks pitää käsitellä asiat ja laittaa ne toimimaan eikä häippästä ongelmineen seuraavaa suhdetta pilaamaan :D

PS tykkää mun sivusta https://www.facebook.com/melancholic.photos ja tsekkaa mun valokuvia http://www.melancholic.photos, siellä uutuutena upeita mattapaperille painettuja taidejulisteita muuten, nää on ollut suosittuja ja ennenäkemättömän kauniita, sen voin luvata =)

Jee jee, uus kaupparekisteriote tuli eilen

Huomenta!

Nyt mulla on toiminimenä ihan virallisesti Ateljee Amnelin kun aiemmin toimin toiminimellä Jannah Johanna Maria Amnelin syystä jota en itsekään tiedä, no nyt se on virallisesti muutettu kaupparekisteriinkin ja myös asiaankuuluvat toimialat lisätty, eli taiteellinen luominen, muu metallituotteiden valmistus, muiden puutuotteiden valmistus, valokuvaamot ja muu kuvaustoiminta ja laaja-alainen verkkokauppa, johan siinä on toimialoja huh, taiteellinen luominen nyt pääalana, alkoikin jo kyllästyttää ne yhteydenotot passikuvista jne :P

Mä eilenkin taiteellisesti loin aamulenkin saldosta muutamat ihanat taidejulisteet taas, ne on muuten toooodella upeita livenä, ei verrattavissa kauppojen julisteisiin laisinkaan, se paperi on sellasta satiinisen mattaista, ei mitään liukasta kiiltävää vaan sellasta todella kaunista mikä sopii näille kuville just eikä melkeen, kiiltävä paperi ei tekis oikeutta näille yhtään näin hyvin kun tää paperi.

Kuvan ympärille on jätetty Fine Art -tyylinen valkoinen reunus ja alareunassa lukee kuvan nimi sekä taiteilijan, eli mun nimi, ja vuosluku, ne on todella kauniita vaikka itte kehunkin ja sopivat suoraan sellasiin julisteille tarkotettuihin Snap-kehyksiin. Mulla on itellä hirvee hinku käydä hakemassa niitä kehyksiä ja laittaa ainakin 4 tollasta omaankin olkkariin!

Alla on mallikuva mille sellanen juliste näyttäs olohuoneessa ja oi että kun on upee, tosin mulla ei ole noin siistiä olkkaria eikä sohvaakaan ollenkaan, mut kummiskin, idea ja upeus käy selväksi vaikka mallikuvassa ei kehyksiä viel ookkaan.

Mä näppäsin eilenkin aivan todella upean kuvan, just julisteeseen sopivan ja mm. sen haluisin omallekin seinälle!

Jos jotakuta kiinnostaa niin Salon Sydämestä niitä saa tilattua netin kautta ja jos tahtoo nähdä livenä niin tervetuloa Salon Raatalaan katsomaan :D

Eilen yks tuttu kysyi saako ylläolevaa kuvaa mustavalkoisena ja aamun puhteeksi sellasen hänelle väänsin:

Eli jos valokuvistani joku kiinnostaa etkä halua originaalina ostaa niin tehdään siitä Sulle taidejuliste hintaan 45 euroa ja kaikki on tyytyväisiä :D

Lähialueiden vesistöjä -näyttely on muuten toiseksi viimeisessä paikassaan eli Marttilan kirjastossa, heillä onkin upea kirjasto siellä, ihan uus, todella kaunis, kannattaa käydä katsomassa, sekä näyttely, että kirjasto :D 

Tammikuussa näyttely menee Pasilaan ja sitten kotiutuu ja alan toimittaa kuvia niitä ostaneille henkilöille, muutama teos on vielä myymättä, kaksi aijon varata itselleni, kuten joka näyttelystä, niin tästäkin otan itselleni kotini seinälle muistoksi jotakin :) 

Tuolta voi käydä katsomassa millasia näyttelykuvia mulla on ollut ja millasissa paikoissa näyttelyitä http://www.melancholic.photos/Other-albums-Muut-albumit/Current-and-past-exhibitions

Lähialueet-kuvat löytyvät täältä http://www.melancholic.photos/Other-albums-Muut-albumit/Current-and-past-exhibitions/L%C3%A4hialueiden-vesist%C3%B6j%C3%A4/ ja kun vie hiiren kuvan päälle näkee onko se myyty vai vapaana, tervetuloa ostamaan jos kiinnostaa :)

Salon Sydän -verkkokaupasta saa muuten myös postikortit mun kuvista, ne on kummaltakin puolelta neliväripainettu ja osa on tehty Vintage tyyliin, nekin on todella upeita, kannattaa käydä katsomassa jos lähettelee postikortteja!

Saas nähdä pääseekö meijän sormukset viikonloppuna ekaan seikkailuunsa, päätettiin, ettei tehdä niin kamalasti suunnitelmia vapaaviikonlopun varalle, kun monesti jos kovin suunnittelee niin kaikki epäonnistuu, ainoo mitä suunniteltiin, että käydään tsekkaa yks autiotalo ja tehdään hyvää ruokaa, muut suunnitelmat on avoinna ja sen mukaan mennään mitä mieleen tulee!

Ja jos joku ihmettelee mikä tää sormusjuttu on niin mä oon päättänyt tehdä kuvasarjan meijän sormuksista, että aina kun seikkailaan jossakin niin otetaankin selfien sijaan sormuskuva ja mä teen siitä kuvasarjaa, alku on nähtävillä täällä http://www.melancholic.photos/Gallery/The-journey-of-our/ ja toivotaan että loppu tulee vasta kun kuolema kuittaa univelat, eikun... ;)

Mut nyt pitää kiiruhtaa aamutoimiin, kurkatkaa mun valokuvia, siel on about 25 000 kuvaa http://www.melancholic.photos/

ja kurkatkaa Salon Sydämeen, ostakaa sieltä, autetaan salolaisia käsityöntekijöitä ja annetaan hyvää mieltä Saloon http://www.salonsydan.fi/

Kääntänyt elämän suunnan

Mä tässä toissapäivänä pohdin, että pitäis kirjottaa siitä tuntemuksesta mikä mulle tuli mun elämästä, että mun elämän on nyt todella ihanaa, ja kuinka epäihanaa se voiskaan olla jos en olis itse kääntänyt elämäni suuntaa..

Kuinka helpolla ihminen palaisi kriisin tai väsymyksen tullen sinne vanhoihin kaavoihin, kuinka paljon helpommin palaisi elämään sitä vanhaa tuttua elämää sensijaan, että jatkaa taistelua eteenpäin kohti tuntematonta, kohti sankkaa sumua, etkä voi tietää odottaako siellä sumussa sua suuri pudotus kielekkeeltä vai onko siellä asiat paremmin?

Joskus alussa, joinakin päivinä, mäkin mietin luovuttamista, hyvin lyhyen hetken, onneksi se ajatus hävisi yhtä nopeaan kun oli ilmaantunutkin, enää sitä ei olekaan tullut vuosiin.

Nyt mä mietin miten vahva mä oikeastaan olenkaan, vaikka oon pitänyt itseäni heikkona ja miten mä olen ottanut mun voimavaraksi sen mikä ois voinut mut musertaa, kääntänyt kurjat asiat voitoksi, käyttänyt niitä mun polttoaineena ja mennyt eteenpäin.

Hmm, ajatus katkes, mä käyn vähän siivoomassa alakertaa tässävälissä ja ootan, että se ajatus tulee takas :D

...noniin, kyl mä sen tiesin, että kun alkaa siivoomaan ni se kirjoittamisen tarve kohta tulee ja niin se taas tuli. Johan mä puoli alakertaa siivosinkin, nyt on hyvä pitää pikkuinen tauko. 

Tässä olikin hellejakson jälkeen väsynyt ja voimaton olo, varmaan kun ei tullut helteellä ulkoiltua ni ei saanut dee vitamiinia ja aloin 5 päivää sitten ottaan taas 50 mikrogrammaa deetä ja yleensä mulla menee 4 päivää että alkaa tulla energiaa takas mutta eilen oli edelleen väsynyt olo joten otin rautatabletin ja tänään onkin ihan uudet energiat!

Niin mun piti sillon toissapäivänä oikeestaan kirjottaa siitä miten joillakin ihmisillä elämän tragediat saa aikaan alamäkivaihteen, aletaan dokaan, aletaan narkkaan, annetaan kaiken mennä päin puuta ja sitä rataa ja silleen mulla itselläkin varmaan on käynyt jossakin vaiheessa elämää tai suurimman osan aikaa sillon ennen.. 

Nyt mä oon paljon pohtinut miten onnekas mä olen, mulla on ihanat lapset, ihana perhe, ihanat ystävät, oon voittanut masennuksen, en kärsi enää sosiaalistentilanteidenpelosta, mul on ihana mies ja mun valokuvista tykätään.

Mun elämästä ei puutu yhtään mitään ja onnellisuusmittari on aikoja sitten jo kivunnut yli viimeisen rajansa ja jatkaa matkaa kohti avaruutta ja universumin korkeinta kohtaa, mulla on ihan sellanen olo kun olisin onnellisuuden raketissa joka kiitää valoa nopeammin kohti stratosfäärejä ja oon hirveen ylpee itsestäni, että oon pystynyt saavuttamaan tällasen onnellisuuden tilan, koska mä olisin voinut valita helpommankin tien, mä olisin voinut luisua takas huumeiden maailmaan mikä olis ollut kaikkein helpoin valinta sillon kun pojan isästä erosin, ois ollut kaikkein helpointa antaa olla riitelyn ja antaa olla pahoinpitelysyytteen nostamisen, antaa olla paha olo, pelko ja traumat, antaa kaiken vaan olla ja mennä ottamaan se hyvän olon piikki ja vajota siihen maailmaan missä millään muulla ei oo mitään väliä, eikä mikään muu tunnu miltään kun se hyvä olo joka lähtee kohti sydäntä ja aivoja tosta vasemmasta kyynärtaipeesta ja valtaa kokonaisvaltasesti koko mielen ja ruumiin.

Se ois ollut helpoin tie.

Mutta mä valitsin vaikeimman mahdollisen tien.

Mä valitsin, että mä teen oikein mun lapsia kohtaan, mä valitsin, että mä teen rikosilmoituksen miehestä ketä mä rakastan ja ketä on mun koko elämä, mä valitsin, että mä en enää palaa siihen tuttuun ja "turvalliseen" suhteeseen, mä valitsin, että mä jatkan tästä yksin ilman ainuttakaan ystävää, mä valitsin, että mun lapset ei ikinä enää joudu kokemaan mitään sellasta, mä valitsin, että mun lapsilla on tästä lähin turvallinen koti missä on selvä vanhempi heistä huolehtimassa.

Se on ollut pitkä ja kivinen tie kulkea ja on vienyt kauan, että oon päässyt tänne asti. Se auttoi meitä ja se tuhosi meidät. Se auttoi mun tytärtäni, mutta samalla tuhosi hänet :( 

Ihan niinkuin mä, mun tyttökin joutuu rakentamaan itsensä pala palalta uudestaan. Kokoamaan niistä paloista jotka jäi, liimaamaan, miettimään mitkä palat haluaa jättää pois uudesta itsestään ja mitkä palat haluaa säilyttää, paikkaamaan koloja ja reikiä, keksimään täytettä tyhjiin kohtiin, kovertamaan ja kaivertamaan, silottelemaan ja hiomaan epätasaiset ropolliset kohdat pois, rakentamaan uuden ihmisen.

Mutta se uus ihminen voi olla entistä ehompi, entistä parempi, entistä tarmokkaampi, entistä onnellisempi, entistä viisaampi, jos vaan ei anna periks, jos jatkaa vaikka tuntuis uivan kivikkoisessa koskessa vastavirtaan, jos asettaa tavoitteen, päättää elämän arvot ja periaatteet, ei anna periksi, ei anna muiden nujertaa, pysyy päättäväisenä ja taistelee tiensä kohti unelmiaan. Se on kaikki mahdollista jos vaan haluaa.

Väsymys, palautuminen, ja ne vitun värittömät ajoneuvokuvat!

Huh miten voikin väsyttää!
Tuossa oli se iso neljän päivän tapahtuma, Gangut Regatta Turussa josta en oikein ehtinyt edes palautua kun jo tuli tuo Street Fighters Finlandin kuvaaminen Riihimäen Bomber-illassa ja sen jälkeen vielä after partyt Hooligan Fightersien uudella kerholla. Päivät noiden jälkeen on vaan oikeastaan nukuttanut ja toivon, että huomenna olisin jo kunnossa, että vois leikata vaikka nurmikkoa tms.

Tänään oli eka psykologi tapaaminen uuden psykologin kanssa, mun vanha ihana kiva psykologinihan siirtyi ajasta ikuisuuteen, so to speak, ja nyt on sitten uusi nainen jonka tapasin ekaa kertaa tänään. Tapaaminen oli helppo, käytiin oikeastaan pääpiirteittäin läpi tämä hetki ja miksi oon hakeutunut psykologille ja mitkä on mun toiveet niiltä tapaamisilta.

Kerroin, että haluan keskittyä itseni kehittämiseen ja siihen, että olla lapsille paremmin läsnä ja myös harjoitella tulemaan paremmin toimeen tän mun ADD:n kanssa.

Psykologi sanoikin, että se on todennäköisemmin mun ADD joka tekee sen väsymyksen tällasten sosiaalisten tilanteiden jälkeen kuin mun sosiaalistentilanteidenpelko, että ADDeilla sosiaalinen kanssakäyminen imee energiat ja tekee väsyneeksi sen jälkeen. Sama se mulle oikeestaan on mistä se johtuu, palautumista tartten kuitenkin ihan välttämättä tällasten jälkeen, ei siitä mihinkään pääse.

Niin ja sitten käyn taas ylikierroksilla näyttelyiden suhteen, vaikka vannoin, että nyt pidän vuoden tauon ja lepään ja keskityn kuvaamiseen ja pälä pälä pälä, no sitten tuli se yhteyden otto sieltä Sveitsistä ja eihän sellasesta nyt voi kieltäytyä joten pitää alkaa valmistautumaan siihen, se onkin sen verran iso juttu, että on välttämätöntä anoa jotakin apurahaa niin monen ja niin suurten teosten vedostamiseen yms.

No sitten toi yks Street Fighters ystävä, joiden kuvaaja siis olen, niin yllyttää mua että pitäs tehdä näyttely myös noista motskari kuvista. Mä mietin itekin jo kauan aikaa sitten että sellanen ois kiva, mutta mulla vaan ei ollut mielessä paikkaa minne sellasen laittais, kun tuskin kukaan moottoripyöräilijä mihkään Salon takamaiden pikku kirjastoon lähtee niitä katsomaan, mutta sitten muistin, että mulle pitäs olla varattu pieni esittelytila Auto Saloon messuilta ensi vuonna ja aattelin, että siellä ois kohdeyleisö joten päätin että kysäisen järjestäjältä onnistuisiko sieltä saada pätkä seinää tällasille teoksille.

Näistä kuvista on tykätty tosi paljon ja tuossa kansiossa on  n. 3 vuorokauden aikana ollut liki 60 000 kuvakatselua, sitä on jaattu Bomber Magazine ryhmään ja foorumeille ja yksityisviestillä ja sähköpostitse on tullut paljon positiivista palautetta! 

Oon ihan yllättynyt että niistä on tykätty noin paljon ja että niitä on kehuttu.

Täytyy taas vaan olla onnellinen, että oon rohkaistunut sen verran etten ole antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa mun luovuuteen, mun värittömiä synkähköjä kuviahan on aika paljon myös arvosteltu ja jopa haukuttu ja napistu, että miksen tee värikuvia, mutta tässä kohtaa pitää sanoa, että hyvä, että oon pitänyt pääni ja tehnyt sellasta kuvaa mitä mä itse oon halunnut!

Se sveitsiläinen taidehistorioistija joka kokoaa tän viis vuotisen taideprojektin, joka on siis pohjoismaiseen mytylogiaan perustuva näyttelykokonaisuus, tykästyi juuri noihin mun tummiin ja synkkiin maisemakuviin ja hän otti yhteyttä tasan kolme päivää sen jälkeen kun olin uudelleenjärjestänyt mun valokuva kotisivuni ja piilottanut kaikki vanhat kansiot ja laittanut näkyville vaan näitä tummia ja synkkiä kuvia.

Mulla on se synkkä puoli mussa jonka mä haluan antaa puhua kuvien muodossa eikä se ole minkään muun takia kun siks, että musta tällaset tummat kuvat on paljon mielenkiintosempia ja kauniimpia kun värilliset. Emmä halua dokumentoida ympäröivää maailmaa sellasena kun se on vaan sellasena kun mä nään sen ite. 

Kuka tahansa voi mennä ja ottaa kivan värillisen maisemakuvan tuolta samasta paikasta missä mä oon käynyt tai kuka tahansa voi mennä motskaritapahtumaan ja ottaa sieltä sen kauniin värikuvan.

Mä en halua ottaa samanlaisia kuvia kun muut ja mä nään sen siinä kuvanottohetkellä jo miten mä tuun käsittelemään sen kuvan ja mille se näyttää kun mä teen sen tällaseks tumman puhuvaks. 

Mä haluan tuoda kuvasta esiin sellasta tiettyä salaperäsyyttä ja tehdä siitä jännittävän, se on mun juttu ja hyvä, että oon sitkeesti pitänyt siitä kii vaikka oon saanut paljon arvostelua, että enkö osaa kuvata tai onko mulla ollut väärä objektiivi ja muuta kitinää, ja että aika monet katsojat ois halunneet värikuvia mieluummin. 

Värikuvan voi mennä itte ottamaan jos sellasesta tykkää, mä en ole ikinä mennyt noihin tapahtumiin kuvaamaan mitenkään realistisessa tai dokumentatiivisessa mielessä tavis-katsojille autoja kauniissa väreissä tai motskareita kauniissa väreissä, vaan oon mennyt niihin tapahtumiin, koska rakastan moottoriajoneuvoja ja rakastan salaperäsiä synkkiä kuvia ja oon tehnyt kuvista sellasia mistä mä ite tykkään.

Mä oon aina ollut hiukan erilainen, ja oon aina saanut arvosteluja, en oo vaan aiemmin oikein uskaltanut seistä itseni takana ja olla sellanen kun haluan, oon muuttunut muiden toiveiden mukasesti, mutta nyt kun oon vahvistunut ja tiedostanut tän virheen itsessäni, oon koittanut tulla kovapäisemmäks ja pitäytyä juuri siinä mihin mä uskon ja minkä mä koen, että on mun juttu vaikkei sillä saiskaan massojen kehuja ja kannatusta, muttei sellanen näköjään ole tarviskaan, ainakin jos myyntiä kattoo, niin myynyt oon eniten just näitä tummia kuvia ja näitä on pyydetty myös mainos- ja markkinointi käyttöön, että ei ne sitten ihan kamalan epäonnistuneita voi olla ja jos mun tummat kuvat on löydetty jotakin kautta ihan Sveitsiinkin asti niin ei ne sillon ihan kamalia voi olla :D

Jokasella on tietty oikeus mielipiteeseensä eikä kaikki voi tietenkään tykätä samanlaisista millään! 

Mä oon aina ajatellut, että mä en ole valokuvaaja koska en mä osaa oikeastaan ees valokuvata, mä oon valokuvataiteilija ja se kuva syntyy vasta tässä tietokoneella. Mä en nää tavallisessa valokuvassa mitään, se on ihan  ku tyhjä paperi mulle, sitten vasta kun kuva on niin hieno, että mä nään sen mun tai jonkun muun olohuoneen seinällä ni sille tulee arvo mulle, mä en ymmärrä tavallista valokuvaa, mä en ymmärrä ns. kotialbumikuvia, mä en ymmärrä kun sellasta valokuvaa joka on suurennettu about metrin levyseks ja se on kappale jonkun kodin sisustusta. Mä en siks osaa enkä halua kuvata sellasia kuvia millä ei ole tätä tarkotusta, jos mä otan jonkun kuvan siitä pitää tulla sellanen että sen vois laittaa suurennettuna olohuoneen seinälle, muutoin se ei ole kuva ollenkaan, se ei ole mitään, sen voi laittaa roskiin sen enempää sitä katsomatta.

Siks mä en myöskään ymmärrä näitä arvostelijoita. Mä teen taidetta. Ei mulle tulis mieleenkään mennä vaikkapa katutaiteilijalle sanomaan, että hei kuule, miks sä teet noilla liiduilla, eiks tää ois vähän parempi lyijykynällä?? Jos mä haluun lyijykynäteoksen ni meen ostaan sen lyijykynätaiteilijalta enkä liitutaiteilijalta, simple as that. Jos mun kuvat ei miellytä niin en mä ole pakottanut ketään näitä katsomaan, jos et tykkää värittömistä ni mee kuvaamaan värillisenä tai eti jonkun muun kuvaajan kuvaamia kuvia, tapahtumissa on kymmenittäin kuvaajia joista 99% tekee värillisenä kuvansa, ei muuta kun Google laulamaan ja etti ne värikuvat! PS. Täällä ryhmässä muiden kuvaajien värikuvia samasta tapahtumasta.

Itse tapahtuma oli tosi kiva, useampi sata pyörää ja katsojia varmaan saman verran, olen tosi ilonen, että pääsin mukaan ja meidän porukalla on todella hyvä yhteishenki minkä huomasin, kun en meinannut kehdata siinä kokoontumispaikalla ens mennä kuvailemaan sinne pyörien ja ihmisten joukkoon niin yks meijän porukasta lähti sit mukaan mun seurax niin sain kuvattua hienoimmat pyörät siinä ennen lähtöä tapahtumapaikalle :) Iso kiitos hänelle :)

Mut nyt kello on jo kaheksan, pitää mennä valmistelemaan poika yöpuulle, aamulla on taas aikanen herätys!

Linkissä muuten se supersuosittu kuvakansio, mee säkin kattomaan!

Ahdistus -> Ratkasu -> Helpotus

Mä suljin hiljattain mun Facebook profiilin. Mulla oli siellä hiukan yli 400 "kaveria".  Aika paljon valokuvaukseen ja työhön liittyviä henkilöitä, vanhoja kavereita, vanhoja koulukavereita, kaukasempia sukulaisia ja sen sellasia.
Mua rupes kuitenkin ahdistaan jotenkin, että kuin paljon mä itsestäni loppujen lopuksi jaan sinne ja sit yks päivä mä vaan suljin sen.
Eihän sinne ois pakko mitään jakaa, mutta jotenkin mä koin velvollisuudeks jotakin jakaa päivittäin, hulluahan se on, ei ole kenekään velvollisuus jaata yhtikäs mitään jos ei halua, mut mä oonkin outo ja ajattelen kieroutuneesti!

Nyt on tosi helpottunut olo kun se on suljettu vaikka toisaalta mä tiedän, että on tuttuja ja sukulaisia jotka on aidosti kiinnostuneita mun kuulumisista. Pitänee siis olla ahkerampi tän blogin kans varmaan?

Kuvamuotoisestihan mun päivityksiä voi seurata Instagramissa minne mä en todellakaan postaa suuria ja komeita valokuvaus saavutuksia vaan ihan kännytasosia arkijuttuja ja niitäkin ehkä vähän liian kans. Se on mun vapaa-aikaa, vakavamieliset valokuvat löytyy mun kotisivuilta joilla onkin tänään 21182 kuvaa ja kävijöitä laskurin asentamisen jälkeen, joka tapahtu siis tänä vuonna, 106208.

Mä sain vihdoin ja viimein päässäni lopetuksen eräälle asialle kun hyväksyin, että me ihmiset ollaan erilaisia ja käyttäydytään eri tavoilla eri tilanteissa ja meille on erilaiset arvot ja -käsitykset asioista.

Nyt on hyvä mieli sen asian suhteen ja voin jatkaa elämässä eteenpäin uhraamatta enää energiaa tälle ihmiselle. Vaikka mä olenkin suuttunut siitä, että jotkut kokee tarpeelliseksi valehdella asioita, että sais itselleen kumppanin, mutta hyväksytin itselläni sen, että me ihmiset vaan toimimme eri tavoilla, toinen toimii näin, ja toinen toimii noin, se on vaan pakko ymmärtää erilaisuutta ja hyväksyä se vaikkei se aina omaan arvomaailmaan istuisikaan. Nyt asia on loppuun käsitelty mun päässäni, elämässäni, mielessäni, eikä mun tartte uhrata ajatustakaan sille ihmiselle enää :)

Mulla on parhaillaan taas paljon menossa, Tampereella Verkarannassa on käynnissä Rannalla -näyttely missä on myynnissä muutamia teoksiani sekä kelloja ja löylymittareita.

Verkaranta-kuvat © Mira Lehtola

Taalintehtaalla on käynnissä Propeller galleryn näyttely jossa myös myynnissä muutama valokuvateos sekä mun löylymittareita ja Wessasoittorasioita

Karjaalta galleria Fokuksesta kävin maanantaina purkamassa Lähialueiden vesistöjä -näyttelyn ja toin sen Koski Tl:n kirjastoon, josta purin pois taas Mustavalkoisia ajatuksia -näyttelyn

Se oli aika raskas päivä, kaksin poikani kaa hoidettiin koko ruljanssi, tavallaan siinä oli kolmen näyttelyn purku ja kokoominen plus ajamista aika tavalla, otti kovin voimille vaikkei silleen mitään raskasta ollutkaan, muuta kun henkisesti korkeintaan.

Nyt oon muutaman päivän tässä jo stressannut ens lauantaina tulevaa Fortuna korttelin designkäsityö myyjäis tapahtumaa Turun keskustassa ja oon koko ajan alitajusesti niinkun valmistautunut olemaan "sairas" vaikka mä todellakin haluaisin kovasti mennä, eihän se kestä ees kun 4 vaivasta tuntia, mut jotenkin tuntuu, että mun henkinen voimavara on käytetty tältä kesältä jo loppuun eikä riitä millään paukkuja enää, tää kesä menee taas vähän niinkun viimekesäkin, hukkaan ja kiireisesti, vaikkei tänä kesänä niin paljon olekaan juttuja kun viime kesänä, mut henkisesti kuormittavampaa jotenkin silti :( 

Mä koitan koko ajan psyykata itteeni siihen että meen paikalle kuitenkin ja koitan kestää sen neljä tuntia plus kaikki alkuvalmistelut sekä lopputoimenpiteet, mutta saapahan nähdä pääsenkö menee ja jos pääsen ni miten riekaleina hermot on sen takia :(

Turussa on tulossa se Gangut Regattakin missä myyntialue on kaiketi auki puolille öin ja se kestää neljä päivää joten siitä on tulossa ihan vitun raskas rupeama. Myyntipaikka maksoikin niin hemmetisti, että sieltä ei ainakaan voi jäädä pois vaikka ois henki menossa!

Jotenkin tuntuu taas niin raskaalta, ehkä pieni loma ois paikallaan, tekis mieli kyllä taas heittää hanskat naulaan, mutta itseni tuntien kyllästyn jouten oloon parissa viikossa ja olen taas täynnä puthia ja ideoita joita lähen toteuttamaan!

..ja nyt mä lähden toteuttamaan mun saalistusviettiä tohon lähimetsään ja meen ettiin meille päiväruuaks kanttarelleja! Palataan taas ja kiitos kun luit :)

Psykologin tarpeessa!

Pitkästä aikaa pieni bloggaus, koska oikeastaan olisin psykologin tarpeessa, mutta ne ovat lomalla, eikä mun soittopyyntöihin ole sieltä muutenkaan vastattu.
Psykologisoin itseäni sitten taas tänne blogiin niinkun niin monet kerrat aikasemminkin..

Tässä on kuukaudessa tapahtunut sen ziljoona muutosta ja kaikki hyviä! Tavattiin siis 22.5. tän miehen kanssa ja ollaan oltu siitä asti tosi tiiviisti yhessä, on ollut PMS:t ja kaikki muutkin tässä ja mennyt mun ohi ihan huomaamatta, ei siis minkäänlaista oiretta niinkun aikasemmin, tän on siis pakko olla "se oikea"??

Ja tää puhuu, puhuu menneestä, tulevasta, ittestään, musta, tuntuu ihan kun tuntisin sen jo melkeen läpikotaisin ja ihan kun oltais tunnettu iät ja ajat, ei ole kertaakaan tullut sellasta fiilistä että "tossa on jotakin hämärää" tai että "tää ei nyt tunnu ihan oikealta", tää ei ole mikään mykkä mököttäjä vaan oikeesti puhuu ja ihanalla äänellä vieläpä <3 ..ei ole mikään: "Mä: Kulta meillä on ongelma. Joku: Muruu, mä rakastan suaaa! Mä: Meillä on silti ongelma, voitasko miettii ratkasu. Joku: Muru!!! Mä: Kiitos kun ratkasit meijän ongelman, tunnen itseni niiiiiin tärkeäksi just nyt. NOT!!" -tyyppi, huohh..

Eka asia mihin ihastuin superkauniiden silmien lisäks oli just se ku tää puhuu kaikesta niin paljon, tunteistaan, vaikeistakin asioista <3 Ai että mä rakastan tätä <3 Meil on niin kivaa yhdessä, me tykätään aika paljon samoista asioista ja ajatellaan aika monessa asiassa samantapasesti, meillä on elämään samalaiset arvot, meillä on ollut nuorempana samanlaisia ongelmia, meillä on tosi paljon yhteistä, vaikka ollaankin erilaisia, muttei liikaa, eikä liian vähänkään.

Mutta mä pelkään! Pelkään, että toistan samoja virheitä kun aikasemmissa suhteissa, pelkään, että käyttäydyn kuten mun isä ja lyttään tai halveksuvasti/alentavasti reagoin asioihin! Mun ois päästävä psykologille työstämään toi mun isä-käytös musta pois, mä tunnistan sen heti kun oon päästänyt jonkun asian suustani, teen sitä koko ajan lapsillenikin, mutta kun asia tulee suusta ja huomaan että "hups"niin on jo liian myöhästä. Mä haluisin oppia tilalle paremman mallin, mutten osaa opetella sitä yksin :(

Mun oma psykologi on kuollut ja oon jättänyt sinne vastaajaan useita soittopyyntöjä, että tartten ajan uudelle psykologille, mun ADD:n takia kerran viikossa tunnin kestävä soittoaika menee aina jotenkin ohi vaikka mulla ois mikä hälytys luurissa, jos siellä on varattua ni en muista enää soittaa hetken päästä uudelleen. Mun soittopyyntöihin ei oo vastattu ja nyt ne onkin kuukauden lomilla :(

Mä pelkään, että pilaan tän suhteen mun omilla ongelmilla, mun vääränlaisella reagoinnilla, halveksuvalla käytöksellä. Mä halveksuin mun pojan isää niin kovin, sitä ei voi ees sanoin kuvailla kuinka kovin, kaikki siinä oli väärin, kaikki mitä se teki oli väärin. En tiedä onko tää peritty käytös joka mussa vaan on vai liittykö se tän suhteen väkivaltaseen ja kontrolloivaan luonteeseen? Taitaa olla myös mun puolustuskeino, halveksua, jos annan itsestäni kaiken ja huomaan, että mua on käytetty hyväks tai kohdeltu väärin, niin mun puolustusmekanismi heittää halveksuntavaihteen päälle ja suojaa mua sillä? Toivon niin helvetin lujaa, että se käytös ei ole mussa vaan oli olosuhteissa ja pahoinvoinnissa, mutta pelkään silti, mitä jos se onkin mulle luonteenomainen käytöstapa, mitä jos ajanmittaan alan käyttäytyä taas niin, mitä jos mä rikon ja särjen mun ihanan rakkaan sisältä? Miten mä voin välttää ne asiat? Miten mä voin opetella käyttäytymään toisin?

Hitto, että omien ongelmien kanssa painiminen on vaikeaa, miksei ihminen vois vaan painaa napista ja muuttaa jotakin itsessään? Pitäis varmaan käydä kirjastossa lainaamassa jotakin kirjoja jos niistä ois apua? Emmä ees tiedä mihin etin apua. Mun on niin hyvä olla nyt, kaikki on niin hyvin, täydellisesti. Mut mä tiedän, että arki astuu joka suhteeseen. Tulee päiviä millon ei jaksa tai ei huvita kertoo toiselle miks ja mistä toisessa välittää. Ei jaksa tai ei huvita koskettaa tai olla ystävällinen, mä pelkään millon se arki koittaa :(

Mä haluisin laatia itelleni muistilistan: Muista sanoa että rakastat, muista koskettaa, muista halata, älä mene nukkumaan vihasena, kerro jos jokin vaivaa, muista puhua, älä ikinä lopeta puhumista. Mutta ei se auta mitään muistilistoja tehdä, kaikki muuttuu rutiiniksi ja unohtuu, ennemmin tai myöhemmin. 

Mitenhän sen kipinän sais säilytettyä, ikuisesti? Ennenvanhaan ihmiset ei vaan eronneet, nyt erotaan heti kun tulee pienikin vastoinkäyminen. Monesti suhteessa toinen osapuoli koittaa kaikkensa ja on valmis tekemään töitä suhteen eteen ja toinen luovuttaa heti. Mäkin oon luovuttanut 2 kertaa. 

Tosin tein töitä kyllä ensin, mutta kun huomasin ettei ne tuo tulosta ni luovutin, 6 vuotta ja 5 vuotta, ekan suhteen ois voinutkin pelastaa, jos kummatkin ois tehnyt kaikkensa suhteen eteen, vaan milläs pidät suhdetta yllä jos toinen on juoppo ja työnarkomaani joka ei kuuntele mitä toinen haluaa eikä ole valmis antamaan yhteistä aikaa. Jäkimmäisellä suhteella ei ollut mitään mahdollisuuksia. Se kesti 5 vuotta liian pitkään. Ois pitänyt tajuta sen ekan kuukauden aikana kun sain jo retuutusta ja tukkapöllyä, että tää ei ole hyvä merkki. Mutta mä jotenkin ajattelin, että olin velvollinen seurustelemaan koska hän pakkovierotti mut heroiinista. Ja olin liian heikoilla olemaan yksin, en ollut sillonkaan koskaan vielä ollut yksin. Tytön isästä eroomisen jälkeen tartuin ekaan joka vastaan tuli ja tää vei mut huumemaailmaan, vasta pojan isästä eroomisen jälkeen oppisin olemaan yksin. Itsenäinen. Sekin vei monta vuotta tottua elämään itsekseen. Mutta olen oppinut tuntemaan itseänikin, tajuamaan kuka ihan oikeasti olen, sisältä, enkä ole se joka olen ollut muiden seurassa, en todellakaan, olen ihan täysin erilainen ihminen. 

Jos joku on joskus kuvitellut tuntevansa mut niin on pahasti erehtynyt. Mä en ole tuntenut itseäni edes itse, joten miten kukaan muukaan vois tuntea?

Nyt musta tuntuu, että mä voin olla oma itseni, just sellanen kun oikeesti olen, mun ei tartte esittää mitään eikä pitää mitään kulissia yllä, mun ei tartte olla hienompi eikä huonompi kun oikeasti olen, saan olla ihan just vaan mä ja mut on hyväksytty näin ja mua rakastetaan näin, mua ei yritetä muuttaa, ei vangita, ei kuihduttaa mun sielua, ei tappaa mua sisältä, mä saan kukoistaa, mä saan elää ja nauttia, mä saan olla aurinko tai ukkonen, mua rakastetaan yhtä paljon silti. Ja mä saan kannustusta ja tukea, mun valokuvia arvostetaan, mua arvostetaan, mun lapsia arvostetaan ja rakastetaan, me ollaan perhe, tasavertasia. 

Me ollaan molemmat löydetty paikkamme täs suhteessa, ilman että meidän on tarvinnut mitän sopia, meil ei ole ollut yhtään konfliktia, ei yhtään ristiriitaa, ei ainuttakaan yhteentörmäystä, meijän ajatukset on samalla aaltopituudella, meijän palaset sopii hyvin yhteen, me puhutaan samaa kieltä vaikka ei usein puhuta ollenkaan. Me ollaan niin tasapainoinen pari, että joskus ihan ihmetyttää.

Ja ihmetyttää mun unetkin. Joskus epätoivon hetkellä, kun oon miettinyt, et mä en oikeesti enää koskaan löydä ketään sellasta ketä voisin rakastaa silleen kun oon nuorena rakastanut ja oon kuvitellut, että mun rakkaus on kulunut jotenkin loppuun, ja sitten oon nähnyt yöllä unta, että mun keittiössä on vaaleahko ihana mies, ja siin unessa se on mun mies, se rakastaa mua ja mä sitä ja aamulla ku mä oon herännyt, oon tajunnut, että mun ei tartte ottaa huonoo miestä, mulle on hyvä mies tulossa, mä näin sen unessa, joten älä menetä toivoa. 

Ja oon nähnyt tän miehen toisessakin unessa, sillon mä tein unessa tälle miehelle pizzaa, ja varmaan oon nähnyt monessa muussakin unessa, muistan että oon nähnyt unta miehestä joka on mun rakas, monet kerrat, ne tulee vaan uudelleen mieleen sitten kun se unessa nähty tapahtuma tapahtuu in real life, sitten mä muistan :)

Ja musta tuntuu, että me ei olla kax ihmistä, jotka koittaa sovittaa palojaan yhteen, vaan me ollaan kaks palaa jotka sopii yhteen niin, että niistä tulee yks kokonainen <3

MASENNUS ADD TOIMINNANOHJAUS OMEGA KEVÄT SUOMALAISUUS KAIKKI

Jep.
Masentaa.
Tai ei ehkä MASENNA, mutta "laiskottaa", huom, laiskaksi voin ite sanoa itseäni, mut sä et voi sanoa mua laiskaksi. Mä en ole laiska, mulla on neurologinen häiriö joka tekee ongelmia mun etuotsalohkoon, tarkemmin sanottuna siis toiminnanohjaukseen, eli vaikka mun tekis mieli häärätä sitä ja tätä, voin vaan istua ja tuijottaa tyhjään tuntikausia. Se ei ole kivaa, ainakaan ihmisestä joka on tottunut hääräämään koko aika jotakin :(

Olo on vähän kun tolla kuvan autolla; se tietää olevansa kaunis auto, mutta koska se on pahasti päässyt ruostumaan, se ei pääse enää liikkeelle.

Vähentelin tossa siis Omegat puoleen. Eli lopetin ne masennuslääkkeet sillon 2 vuotta sitten. Sen jälkeen en todellakaan ole ollut ihan "luomuna" vaan olen syönyt B-vitamiinia, D-vitamiinia 100mikrogrammaa talviaikaan ja 50mikrogrammaa kesäaikaan ja edelleenkin siis, Omegaa enimmillään 3000milligrammaa ja nytkin vielä 2000mg jonka siis vähensin tuhanteen nyt ja uskon, että se on aiheuttanut tän koomaisen olon. 

Lupasin itselleni, että kaksi viikkoa koitan pärjätä tuhannella ja jos ei elimistö ja aivot totu siihen määrään niin nostan takaisin. Nyt on vajaa viikko mennyt ja olotila on ollut paska suoraansanottuna. Ilma ulkona mitä parhain puutarhan hoidolle, mutta ei nappaa, ei nappaa siivous, ei nappaa mikään muukaan, kotityöt kasaantuu, ei nappaa äitinä oleminen, jos jotakin olen tehnyt on se tapahtunut ihan pakottamalla. 

Vituttaa.

Ois niin kivaa olla "normaali", sellanen joka katsoo et kas, tuossa on sukkapari lattialla sotkemassa mun kaunista kotia, viempäs sen pyykkikoriin ja pesenkin pyykit siinä samalla. Käynkin viemässä ne heti kuivumaan kun kone on pessyt ja laitankin tässä samalla asiat tiskikoneeseen ja pyyhin pöydät. Jne.. 

Vaan ei. 

Mä aina kuvaan tätä olotilaa, että "aivoissa lyö tyhjää". Sellanen se olokin on, aivoissa on niin paljon asioita mitkä pitäs tehdä, mitä pitäs ajatella, että se muuttuu yhtenäiseks harmaaks massaklöntiks josta ei saa selvää, se on tiivis kun munasolu jonka sisään siittiö ei pääse, ei kykene muuhun kun tuijottamaan tyhjään, mikään pään sisällä ei liiku. 

Sun itsen ja normaalin ajatuksenkulun välissä on este, jota ei pysty läpäsemään, näät vaan harmaata sumua. Se väsyttää. 

Se masentaa. 

Se suututtaa. 

Mutta et pysty tekemään mitään millä se sumun sais pois.

Se tuntuu epäreilulta.

Se saa tuntemaan laiskaksi. 

Huonoksi.

Huonommaksi kuin muut.

Se masentaa.

Se suututtaa.

Se saa tuntemaan entistä huonommaksi.

Ja laiskemmaksi.

Se masentaa lisää.

Se suututtaa lisää.

Se saa itsensä tuntemaan vielä entistäkin huonommaksi.

Ja laiskemmaksi.

Ja se masentaa entistäkin enemmän.

Jne.

Get my idea?

Toiminnanohjaus

Toiminnanohjauksella tarkoitetaan keinoja, joilla haluttu tavoite pyritään saavuttamaan. Toiminnanohjaus voidaan jaotella esimerkiksi toiminnan suunnitteluun ja suoritustavan valitsemiseen, toiminnan aloittamiseen sekä joustavuuteen ja palautteen hyödyntämiseen toiminnan korjaamisessa ja arvioinnissa. Toiminnanohjaus on tarkkaavuuden kanssa päällekkäinen käsite. Toiminnanohjauksen ja etenkin inhibition eli toimintayllykkeiden ehkäisyn vaikeudet ovat tyypillisiä henkilöille, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD tai ADD)

Aloitteisuus

Mitä tarkoittaa

Kyky käynnistää toiminta, tuottaa ideoita tai toimintasuunnitelmia.

Miten vaikeus ilmenee

Henkilö ei seuraa ohjeita tai kykene ohjaamaan itseään arjen toimissa.

Henkilö voi vaikuttaa epämotivoituneelta. Häntä täytyy toistuvasti kehottaa aloittamaan tai jatkamaan toimintaansa.

Joustavuus

Mitä tarkoittaa

Kyky muunnella toimintaansa ympäristöstä ja tilanteesta riippuen. 

Miten vaikeus ilmenee

Henkilön on vaikea sopeutua arjen rutiinien muutoksiin.

Henkilö juuttuu epätarkoituksenmukaiseen toimintaan. Hän ei hahmota olennaista. Vaikeaa juuttumista kutsutaan perseveroinniksi.

Henkilö ei kykene hyödyntämään palautetta ja toistaa samoja virheitä. 

Henkilöllä voi olla vaikeuksia muuttaa käyttäytymistään sosiaalisesta tilanteesta toiseen.

Henkilö ei pääse pettymyksen tai muun tunteen yli.

Suunnittelu

Mitä tarkoittaa

Tavoitteen ja suunnitelman muodostaminen. Edellyttää aloitteisuutta ja joustavuutta.

Miten vaikeus ilmenee

Henkilö toimii ennen kuin ajattelee.

Hänen on vaikea ennakoida ja hahmottaa, mitä pitää tehdä sekä arvioida tarvittavaa työmäärää.

Henkilön on vaikea valita oikeat toiminnat ja paloitella kokonaisuus osatehtäviin.

Henkilön on vaikea aloittaa toiminta tai niiden sarja sekä järjestää toiminnot oikein tai laittaa ne tärkeysjärjestykseen.

Henkilön on vaikea hahmottaa, miten tehtävä saatetaan päätökseen.

Inhibitio

Mitä tarkoittaa

Kyky vastustaa ja säädellä häiritseviä sisäisiä impulsseja tai ulkoisia yllyttäviä ärsykkeitä sekä kyky ehkäistä automaattiset eli yliopitut toimintatavat. 

Miten vaikeus ilmenee

Häiriöherkkyys, hätäisyys ja huolimattomuusvirheet.

Ajatukset, puhe ja huomio poukkoilevat. Henkilö puhuu muiden päälle tai ennen kuin ehtii ajatella.

Henkilön on vaikea odottaa vuoroaan ja hän ryhtyy toimeen ennen kuin ohjeet on annettu.

Myös tunteiden säätely voi olla vaikeaa: negatiivisten tunteiden sietäminen, ylireagointi ja äkkipikaisuus, mielialan vaihtelu.

Henkilö saattaa vaikuttaa ikäistään nuoremmalta, jos esimerkiksi tunne-elämän kehitys on jäljessä.

Lähde

Tää olotila suututtaa. Ihan suunnattomasti suututtaa. Koska mä haluisin mennä ja tehdä asioita, mutta menemisen ja tekemisen sijaan istun tässä jumissa :(