Jaa salaisuus – taidetta tarinoista 25.2.-8.3.2014 - sekä edistyminen kuntoilutavoitteessa

• Kluuvin Kauppakeskus, 2. krs.

• Taidenäyttelyn avajaiset tiistaina 25.2. klo 17.00  Myyntinäyttely, jonka tuotolla tuetaan Naisten Linjan väkivallan vastaista toimintaa. Taiteilijat, jotka ovat tukeneet kampanjaa antamalla teoksensa myyntiin: valokuvaajat  Johanna & Veera Amnelin ja Meeri Koutaniemi, kuvataiteilijat Kirsi-Maria Aho, Priska Falin, Miss Kompro, Satu Kalliokuusi, Virginie Loÿ ja Kaj Martin, Saija Kolulahti, Kaarina Kuusisto-Lukkari, Rakel Liekki, Marita Liljeström, Anu Nirkko, Vappu Rossi, Kirsi Vahtera, Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen, graafikko Ville Tietäväinen sekä sarjakuvataiteilijat Pertti Jarla ja Milla Paloniemi. Avajaiset tiistaina 25.2. kello 17.00 Yllättävän monella naisella on sama salaisuus. He ovat olleet kumppaninsa tekemän väkivallan kohteena. Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä ja salaista. Joka kolmas ei kerro väkivallasta kenellekään. Naisten Linja on koonnut Jaa salaisuus -kampanjalla todellisia, suomalaisten naisten kertomia tarinoita väkivallasta. Mukaan kampanjaan on lisäksi pyydetty joukko tunnettuja taiteilijoita, jotka ovat tehneet näistä kerätyistä tositarinoista näkyviä. Kampanjalla pyritään tekemään parisuhdeväkivallasta ja sen salailusta loppu. Tarinat ja teokset ovat esillä Kluuvin kauppakeskuksen toisen kerroksen Jaa salaisuus -näyttelytilassa 8.3. saakka. Teokset ja lisätiedot myös netissä:www.naistenlinja.fi/fi/galleria/ Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3.2014 klo 18:00 Jaa salaisuus -kampanja jalkautuu Kansallisteatterin Lavaklubille. Klubilla tiedossa taiteilijapuheenvuoroja, musiikkia ja esityksiä. Seuraa tapahtumatiedotustamme: www.facebook.com/naistenlinjasuomessa Lisätiedot ja valokuvat: Sonja Raunio, puh. 046 656 9224 Teosmyynti: Katariina Hillo, puh. 040 464 7472, e-mail: jaa.salaisuus@naistenlinja.fi Haastattelupyynnöt: toiminnanjohtaja Pia Puu Oksanen, puh. 050 413 1470, e-mail: pia.oksanen@naistenlinja.fi

Toivottavasti näen Sinutkin siellä! 

Ja sitten kuntoilu-uutisia. Eilen oli väsynyt päivä, osaksi varmasti edellispäiväisen Vanhojen tanssin kuvaamisen takia (sosiaalinen tilanne, väsyttää) mutta varmaan myös siksi, että eilen tuli viikko täyteen kuntoilua ja päätin, että on hyvä pitää lepopäivä sekä tankkauspäivä! Tankkauspäivä mun kahdalla ei todellakaan ollut mikään "mättöpäivä, tai mässypäivä" vaan ihan terveellistä kevyttä ruokaa ja lisukkeita tankkailin tasaisesti koko päivän niin että illalla kuuden maissa viimeisen ruokailun jälkeen päivän kaloreita oli kertynyt 2100. Söin mm jugurttia, raejuustoa, itsetehtyä rasvatonta jauhelihakeittio, itse leivottua kevyttä sämpylää Creme Bonjourilla ja Oltermannilla, Ryvitä Dark Rye näkkäriä Creme Bonjourilla ja muutaman Tuc suolakeksin Viola-juustolla ja viisi kirpeää karamellia :D ja kaksi desiä vitaminoitua mehua, mitään liikkumista en harrastanut, mutta tämä päätös hiukan harmittaa tänään, kun illalla tuntis kurkkuni kipeytyvän ja se on edelleen kipeä ja mietin, tulenko kipeämmäksi jos hiukan kuntoilen tänään, no tulen tai en niin eion kuntoilla, ehken rehki ihan hengästyksiin asti, mutta kuntoilen kuitenkin!

Paino eliseen nähden +0.6kg ja vyötärö -2cm

Painon odotinkin nousevan tankkauksen jäljiltä, etenkin kun mun keittoni oli niin suolaista! Mutta huomenna tavoite on taas alaspäin!

Jo kerran unohtuneet asiat tulee vaan mieleen pitkänkin ajan päästä

Sen jälkeen kun ex-mieheni oli pahoinpidellyt minut ja esikoiseni jouduin syömään Propral-nimistä lääkettä tärinään useita kuukausia.
Nukahtaminen oli ensimmäiset kaksi kuukautta lähes mahdotonta sydämen rytmihäiriöiden, kurkussa puristavan tunteen- ja tärinän takia.

Joskus vuosien päästä exä soitti mulle kerran ja kysyi puhelimessa, miten kehtasin ottaa häneltä oikeudessa korvauksia niin paljon? (Taidettiin lapseni kanssa saada yhteesä parin tonnin korvaukset.)

Miten kehtasin vaatia korvauksia siitä, että hän koittaa kuristaa minut kuoliaaksi 8 vuotiaan lapseni edessä ja paiskaa lapseni seinään, hajoitti oven sekä muuta irtaimistoa sekä repi korvakoruni korvistani ja rikkoi ne.

Miten kehtasin vaatia korvauksia siitä, että lapseni kulki usean vuoden ajan koulu matkansa peloissaan, nukkui vuosikausia vieressäni eikä uskaltanut olla yksin kotona.

Miten kehtasin vaatia korvauksia siitä, että itse elin pelossa useita vuosia ja viel edelleenkin, miten kehtasin vaatia korvauksia hajoitetusta omaisuudesta, miten kehtasin vaatia korvauksia traumasta, kivusta ja särystä.

Mitenhän kehtasin?

Helpolla! 

Yhtä helpolla kuin kehtasin ostaa hölmöt käsilaukku hälyyttimet ja virittää ne ikkunoihimme, koska lapseni pelkäsi että isi tulee yöllä ikkunasta tappamaan.

Vaikka eihän se helppoa ollut. 

Ei ole helppoa tehdä rikosilmoitusta rakastamastaan ihmisestä. 

Ei ole helppoa saada ystävien vihat. 

Ei ole helppoa joutua todistelemaan ja selittelemään kerta toisensa jälkeen miksi haluaa erota ja oliko pahoinpitely edes totta. 

Ei ole helppoa lähteä oikeuteen kertaamaan niitä asioita. 

Ei ole helppoa ryhtyä kahden lapsen ja kahden koiran yksinhuoltajaksi kun samaan aikaan sairastaa vaikeaa masennusta ja sosiaalistentilanteiden pelkoa. 

Ei ole helppoa kun matto vedetään alta ja luottamus petetään. 

Ei ole helppoa aloittaa koko elämä alusta vailla ystäviä. 

Ei ole helppoa tietoisesti muuttaa täysin elämänsä suuntaa ja alkaa rakentamaan parempaa huomista. 

Ei. Se ei ollut todellakaan helppoa. Se oli vaikeinta mitä olen koskaan elämässäni joutunut käymään läpi, ja hyvät hyssykät sentään, ne jotka minut tuntevat, tietävät, että olen käynyt läpi tooooodella sairaita ja karmaisevia asioita!

Mutta se oli myös viisainta ja ihaninta mitä olen koskaan tehnyt. Tein lapsilleni paremman tulevaisuuden. Tein itselleni paremman tulevaisuuden. Nyt on hyvä olla. 

Taiteilijat Naistenlinjan puolesta-tilaisuus Helsingissä

Eilen se sitten oli, jännä juttu mihin ajattelemattomuuttani taas lähdin sen kummimmin miettimättä ja onneksi lähdin sillä kokemus oli mahtava, mutta täytyy sanoa, että jos mulle ei olisi ADD:ta, niin en olisi lähtenyt, sen verran jännä matka oli maalaisella Helsinkiin ja sieltä takaisin :D

Olin ekaa kertaa junassa sitten vuoden 1994 jälkeen, enkä mä sillonkaan ole tavallisena matkustajana ollut, joten ei sitä lasketa.

No junamatka oli helppo ja nopea, vähän kyllä ihmetytti miksi menomatkalla istuin selkä menosuuntaan, ei tullut lukemisesta mitään kun alkoi oksettaa, onneksi asemalla oli kulta vastassa, jännät paikat tuli vasta itse tilaisuudessa kun aloin jo heti alkumetreillä jännittää miten löydän ratikan ja missä pitää jäädä pois ja mistä löydän mun junan kotiin :D

Ja itse tilaisuudessa tietenkin keskittyminen meni oikeastaan kokonaan siihen, että jankkasin itselleni mielessäni, älä itke, älä itke, mieti jotain muuta, mieti jotain muuta..
Ihmispaljous ja ajatus siitä, että pitää nousta kaikkien niiden ihmisten eteen seisomaan ja kertomaan millaisessa parisuhteessa minä elin silloin 8,5 vuotta sitten kun se viimeinen väkivallanteko ajoi meidät eroon, ajatus siitä ääneen kertomisesta oli aivan kamala, tunsin kun kurkku puristui umpeen ja hengittäminen muuttui vaikeaksi, päässä alkoi heittää, ihmisten hälinä tunkeutui korviin sellaisella volyymilla joka puolelta, että tuli paha olo.

Taideteokset olivat hienoja, niitä esitettiin valkokankaalla ja tapahtuman pointti oli hieno, itsekin ajattelen liittyä Naistenlinjan jäseneksi, vaikka mulla ei oikeastaan ole siihen varaa, jäsenyys kuitenkin edistää Naistenlinjan auttamiskykyä, sillä tällä hetkellä auttavaa puhelinta ei pystytä pitämään auki esim viikonloppuisin, jolloin varmasti tarve on suuri, jäsenmäärä on suoraan verrannollinen esim RAY:n antamaan rahalliseen tukeen, joka taas mahdollistaa suuremmat resurssit toiminnalle. Naistenlinjalla on toiveena kasvattaa jäsenmääräänsä 200:lla jäsenellä tämän vuoden loppuun mennessä. Minä aijon olla yksi uusi jäsen, ole sinäkin yksi ja autetaan Naistenlinjaa auttamaan paremmin hädässä olevia naisia!

Itse tilaisuus oli hyvin lämminhenkinen niinkuin Naistenlinjan tilaisuudet aina ja olen onnekas päästessäni mukaan näin tärkeään kampanjaan, toivon, että mun tarinani auttaa jotakuta tai mahdollisesti monia oman tilanteensa kartoittamisessa ja että mun ja tyttäreni taideteos tuo lohtua jollakin samassa tilanteessa elävälle.

Kuvia tilaisuudesta ilmestyy Naistenlinjan Facebook-sivulle ja siellä myös jaataan salaisuuksia, eli naisten kertomia tarinoita, seuratkaa sivua , tykätkää, liittykää Naistenlinjan kannatusjäseneksi ja jaatkaa salaisuuksia!

Mua jännittää jo huominen..

Huomenna meen Helsinkiin Naisten Linjan Taiteilijat Naisten Linjan puolesta - tilaisuuteen:

Milloin: Torstaina 21.11. klo 18 - 22 

Missä: Cafe Fanny, Bulevardi 40 (Sinerbrychoffin puiston kyljessä, Bulevardin puolelta sisään)

Mitä: Ohjelmallinen ilta vain kutsutuille vieraille: Naisten Linjan ystäville, tukijoille ja uusille jäsenille – eli sinulle! Illan aikana on harvinainen tilaisuus kuulla kolmea persoonallista ja vaikuttavaa muusikkoa: Mirel Wagner, Aino Venna ja Katja Lampela esiintyvät – vain meille. Paikalla on myös muita taiteilijoita, jotka ovat toteuttaneet teoksia Naisten Linjan Jaa salaisuus –kampanjaan.

Mua jo jännittää, eilen soitti Naisten Linjan uusi PJ ja kysyi voiko kysyä multa tilausuudessa pari kysymysta haastattelutyylisesti ja hän myös kertoi mitä aikoo kysyä ja mun piti niihin valmistautua, mutta oon jo unohtanut mitä ne kysymykset olikaan :D Kai mä sitten taas jotain änkytän siellä :D

Mä haluun viedä Naisten Linjalle myös pienen lahjan, musta on ihanaa miten he ottivat mut mukaan tähän kampanjaan ja oon kokenut, että mukanaolosta on ollut mulle itsellekin toipumisessa hirmu paljon hyötyä. 

Oon saanut perspektiiviä tapahtumiin ja ymmärtänyt, ettei kaikkeen aina voi tai jaksa itse vaikuttaa olosuhteiden vuoksi. Oon myös oppinut olemaan kantamatta päälläni niin painavaa syyllisyyden viittaa. Tajuan, että myöhäinenkin lähtö väkivaltaisesta parisuhteesta on parempi kuin ettei lähtisi milloinkaan. 

Toipumisen tie on pitkä tie, vieläkin vanhin lapseni näkee painajaisia, nuorimmainen oirehtii monilla eri tavoilla vaikka tapahtuneesta on 8 ja puoli vuotta aikaa, itselläni luottaminen ihmisiin on todella vaikeaa, epäilen jatkuvasti jopa läheisteni motiiveja, odotan joka hetki milloin matto vedetään taas alta. 

8 ja puoli vuotta käytännössä yksin. Tänä aikana olen parantanut itseni masennuksesta ja epäilen olleeni myös vahvasti läheisriippuvainen, enää en ole, mutta epäilen olevani sitoutumiskammoinen nykyään :D 

Mun elämässä ei ole koskaan ollut missään asiassa mitään kultaista keskitietä, ei tässäkään, joko roikun kiinni epätoivoisesti tai työnnän kokonaan luotani, tosin nyt olen joutunut opettelemaan päästämään lähelle, pakottanut itseni luottamaan ja uskomaan sen mitä näen ja kuulen ja koitan pitää pelot ja epäilykset taka-alalla. 

Mä en haluaisi kirjoittaa tätä seuraavaa lausetta tähän siitä syystä, että uskon jatkuvasti, että mikään suhde ei ole ikuinen ja on vain ajan kysymys milloin tämäkin loppuu, mutta pakotan itseni nyt kirjoittamaan tämän: Onneksi miesystäväni on hyvin ymmärtäväinen ja pitkämielinen eikä kiirehdi eikä painosta mua asioissa mitkä hän tietää mulle vaikeiksi, on suoranainen ihme, että mun elämään on sattunut noin mahtava ihminen <3

Pahoittelut muuten blogin lukijat ja kuvapankissa kuvia ihailemassa käyvät; olen joutunut pienentämään radikaalista kuvakokoa luvattoman kuvan markkinointikäytön takia :( Pahoitteluni, tiedän, että noin pientä kuvaa on ikävä tihrustaa, mutta sopivan kokoinen on näköjään helppo netistä varastaa omiin tarkoituksiinsa :(

Hemmotellen...

Koska eilinen meni persiilleen eikä tääkään päivä ollut sitä mitä alunperin olin suunnitellut niin ainakin aijon ottaa tän päivän ja illan itselleni hemmottelemalla itseäni.

Aamulla ja päivällä urakoisin lähestulkoon suursiivouksen parissa, keittiötä ja olkkaria puunaten, peittoja, tyynyjä ja petivaatteita pesten, tuulettaen, nyt ne on kuivat ja tuoksuu ihanalle kun toin ne ulkoota sisään, laitoin saunan tulemaan ja keittiöön ihanat tuoksukynttilät palamaan millä mun piti yllättää rakas viikonloppuna.

Tein pienen kuvausretken, alunperin piti vaan suunnata Saloon Heselle ja lähdin liiikkeelle uusissa korkkareissa jotka piti myös ensikäyttää rakkaan seurassa, mutta kävi näin ja toki kekkasin yhtäkkiä vaan tapani mukaan ajaessa löydä lossit pohjaan ja kurvata pikkutielle ja siellä bongasinkin sitten otaksumani vanhav savusaunan joka olim sisältä musta, hirttä ja tuoksui kivalle, sinne rämpiessä tuli uudet korkkarit testattua märän sammaleen kestäävyydeltä sekä kuraan upotuksen kestävyydeltä, hyvin kestivät ;)

Mulla menee yleensäkin, oon huomannut tässä, yks päivä kun tulee joku "set back" ja haluan velloa itsesäälissä ja vääntää veistä haavoissani ja itkeä ja murehtia ja seuraavana aamuna kun herään oon vahvempi kun milloinkaan, tänään on se päivä kun oon vahva. 

Kohta meen tonne saunaan ja jätän viimesetkin huolenrippeet löylyihin, huomenna poika tulee kotiin ja sitten pitää olla huolista vapaa ja ilonen taas :)

Keittiössäni on kaunis tunnelma, kynttilät palaa ja tuoksuttaa, pöydällä on uusia nupullaan olevia ruusuja ja jo vanhoja, toukokuulta olevia kuivattuja ruusuja. Sain ne sieltä Naisten Linjan kamppanjan avajaisista ja halusin säästää ne, ne ovatkin todella kauniita, muut saivat vain yhden ruusun, mä sain kolme <3 Mun ja tyttären yhteisteos ja mun tarinani löytyy myös Naisten Linjan sivuilta <3 

Mä voin syystä olla itsestäni ylpeä, oon tehnyt KOVAN työn YKSIN

Tänään oli eräässä lapseeni liittyvässä tutkimuspaikassa mulla oma aika jossa sitten alkuturinoiden jälkeen ruvettiin käymään läpi sukupuuta ja tapahtumia.
Työntekijät huomauttivat taas mulle miten suuren työn olen tehnyt itsekseni kun olen tietoisesti muuttanut itseäni sekä elämääni ja kasvanut ongelmaisesta teini-ikäisestä nuorisokriminaalista ja katukasvatista narkkariäitiyden kautta väkivaltaisesta parisuhteesta selvinneeksi onnelliseksi äidiksi jolla on suunnilleen kaikki asiat kunnossa eikä elämässä ole enää suurempia huolenaiheita :)

Uutena asiana heillä olisi tarjota interpersonaalista psykoterapiaa joka kuulemma sopeisi minulle kuin nappi silmään, sillä siinä käydään nimen omaan läpi syitä ja seurauksia, niitähän musta löytyy, yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen jne. Olin avoinna ajatukselle, kuulosti mielenkiintoiselle ja olenkin pohdiskellut itekin, että miten paljon esim ADD on vaikuttanut lapsuuden ja nuoruuden ajan ongelmiini ja myös varhais aikuisuuden.

Työntekijöiden mielestä kannan liikaa syyllisyyttä ja sekin voisi helpottaa kun ymmärtäisi ettei kaikki aina ole ollut tietoinen huono valinta vaan olosuhteilla on ollut asiaan oma vaikutuksensa.

Jokatapauksessa, minä olen tehnyt suuren työn itseni kanssa, minä yksin. Voin siis syystä olla itsestäni ylpeä ja olenkin <3

Kiitos, että pahoinpitelit minut..

Kiitos exä, että pahoinpitelit minut viimeisellä kerralla niin pahasti, sillä ilman sitä, en olisi nyt tässä, nimittäin elämässä ihanaa ja tervettä elämää lasteni kanssa :)

Kyllä olen niin kiitollinen, oikeasti, kun vertaan elämää sinun kanssasi ja elämää tänään, olen aidosti kiitollinen, että teit mitä teit.

Noniin, nyt puhutaan asiaa: Salon Seudun Sanomat; lastensuojelu ei saa pettää lasta. No SHIT!!!

Lastensuojelu ei saa pettää lasta

Salon Seudun Sanomat 16.6.2013 05:55:28

Suomalainen hyvinvointivaltio kätkee sisuksiinsa asioita, joita ihmismieli ei tahdo todeksi uskoa. Lapsiin kohdistuva väkivalta on yhä totta vuonna 2013.

KUN kahdeksanvuotias helsinkiläistyttö taannoin kuoli isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä, olivat kaikki yhteiskunnan turvaverkot pettäneet. Tyttö jäi ilman apua, vaikka hänen tilanteestaan oli tullut viranomaisille huolestuneita viestejä niin äidiltä, koulusta kuin naapureiltakin.

Lukuisat viranomaiset niin sosiaalihuollossa kuin terveydenhuollossakin olivat tekemisissä tytön ja hänen isänsä kanssa. Monella viranomaistaholla oli epäilyksiä tai suoranaista tietoa siitä, että asiat eivät ole kunnossa. Kukaan ei silti ottanut yhteyttä poliisiin. Isältään jo kerran pois otettu tyttö palautettiin juuri ennen kuolemaansa uudelleen asumaan isänsä ja äitipuolensa luokse.

JOTTA nyt tapahtunut ei koskaan enää tapahtuisi uudestaan, on opiksi ottamisen paikka. Helsinkiläistytön kohtalo toi julkisuuteen kokonaisen sarjan viranomaistyössä ilmenneitä puutteita. Surmaa selvittänyt tutkintaryhmä esittääkin monta muutosta nykykäytäntöihin. Lapsiin kohdistuva väkivalta on opittava tunnistamaan, ja tiedon pitää kulkea kunnolla eri viranomaisten välillä. Väkivallasta on ilmoitettava myös poliisille. Lasta itseään on kuunneltava kunnolla ja lapsen kotiolot selvitettävä ennen sijoitusta.

Lisäksi ryhdytään keräämään valtakunnallista tiedostoa kaikista lapsen kuolemaan johtaneista perheväkivaltatapauksista. Tapauksista otetaan oppia, niin ettei yksikään lapsi enää putoaisi auttamisjärjestelmien väliin.

SUOMALAISET lienevät harvoin niin yksimielisesti jonkin uudistuksen takana kuin nyt, kun lastensuojelua halutaan terävöittää. Töitä riittää, sillä kukaan ei tarkkaan tiedä lasten pahoinpitelyjen määrää. Poliisille asti etenee vuodessa noin 7 500 tapausta. Pahoinpitelyyn kuolee vuosittain kymmenen lasta ja pysyvästi vammautuu noin kolmesataa lasta.

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen elämään. Vastuu on lasten vanhempien ja tarvittaessa yhteiskunnan, mutta myös jokaisen aikuisen. Tarvitaan välittämistä. Lapsen hätää ei saa sivuuttaa.

http://www.sss.fi/mielipiteet/paakirjoitus/498599.html

Millonkohan mun lasten hätä otetaan tosissaan....???

Add-aikuinen ja aloittamisen vaikeus

Noniin, nyt on suihkittu ja siivousta aloittelisin, ensin mietin, että otan ton makuualkovin, siellä on viikattuja pyykkejä odottamassa kaappiin laittoa ja lakanat pitäis vaihtaa ja pestä ja työhylly pitäs järjestää ja huoh, siinä tuli jo ADDilla liikaa ja aloitus tökkii :/
Eli palataanpa takas alkuun: aloitan viikatuista vaatteista ja suljen silmäni muilta...
5 min päästä... eih se on niin vaikeaa, koska ne viikatut vaatteet on sängyllä, mistä pitäs ne lakanat vaihtaa, ja vaikka otan viikatun vaatteen käteen ni se kaappi pitäs ens järjestää, ottaa pienet pois ja laittaa kirppiskassiin, eihhhh, tästä ei taaskaan tuu mitään

(kuva lainattu netistä)

Argghhh ja nyt mua rupes vielä ärsyttään se pojan isä, kuten noista hänen lähettämistä viesteistä selvästi kävi ilmi, että elokuunkin tapaamisen hän perui, niin miten hän sinne vaihtopaikkaan sanoo "harkitsevansa elokuuta" ughhh, että me ollaan taas niinkun täysin hänen armoillaan, että suvaitseeko hän tavata poikaas vai ei, että kun hän ei muilla tavoin mua pysty enää pompottamaan ja kontrolloimaan ni tolla tavalla sitten, säälittävää! Ja niin läpinäkyvää, eiköhän kohta alan sossujen ja muidenkin tahojen silmät aueta tolle isän touhulle, laitoin mun sossulle viestiä, että soittelee tonne vaihtopaikkaan ja kuulee ihan omin korvin mitä se isä sinne on sekoillut..

..ja muuten, tuli vaan mieleen, että mitäpä ne huumeseulatkaan autaa, kun exällähän on lääkitys ADHD:hen eli amfetamiinit näkyy varmaan sen takia, ja amfetamiini on se hänen huumeensa myös mitä hän vetää jos jotakin vetää.
ADHD-aikuisen oireisiin ei muuten todellakaan kuulu yltiöpäinen siivousintoilu ja järjestelmällisyys, millainen mun exä oli meidän yhdessäoloaikana ja ollut nuoresta asti, lieneekö hän hakenut sieltä samasta hoitopaikasta missä hänen naisystävänsä on töissä, diagnoosin ja reseptin ADHD:hen mitä hänellä tuskin todellisuudessa on edes? Jännää...

Siinä isän ja sen naisen suhde ja työkuviossa on niin paljon ristiriitoja, etten pitäis lainkaan mahdottomana, että ois saanut sieltä diagnoosin "tutulta" lääkäriltä vähän koristelemalla omin jutuin oireitaan, mikäpä se kätevämpää pirinistille kun hankkia laillinen keino vetää piriä koko loppuelämänsä. No jossakin vaiheessa se tole kasvaa yli sen lääkärin määräämän ja sitten alkaa luistaa lujaa, ehkä se on nyt tapahtunut, kun noi tapaamisetkin perui, mun kokemuksen mukaan hän ei peru tapaamisia muuten kun sillon kun menee "lujaa" ja vielä toi, että mulle perui koko kesän mutta vaihtopaikkaan sanoi miettivänsä, huh heijaa, hälytyskellot kilkattaa kyllä ihan täysillä nyt, toivottavasti se sossu oli tosissaan sen huumeseulan kanssa ja tälläkertaa myös määräis sen sitten joskus kun isää taas kiinnostaa lastaan tavata!

...mutta, vaatekasa taklattu, kaapista siivosin samalla paitahyllyn joka oli pahin! Tiettekö mikä on kyllä vaikein vaatehommissa?! Parittomien sukkien parittaminen, se on vaan niiiiiin vaikeaa :D
Mutta, seuraavaksi ne petivaatteet pyykkiin ja ehkä käyn viemäs yhen koneellisen märkää jo ulos kuivumaan tai sitten taklaan ton mun työhyllyn?

Pyykit ripustettu, olipa niitä vähän, mulla ja pojalla ei paljoo pyykkiä tuu, tytöllä sit senkin edestä :D
Nyt ollaan pojan kans keittiön kimpussa, hän saa vähäsen auttaa myös, koska on auttanut myös sotkemisessa ;)

Petivaatteet pesussa ja tuulettumassa, hella pesty, tiskit laitettu ja tiskipöytä pesty, oompas mä tehokas tänään!

Nyt kun oon alkanut tajuumaan, mitä tää ADD oikeen aiheuttaa, niin on jotenkin helpompi tunnistaa ne oireet ja koittaa tehdä asiat paremmin, esim tää asiasta toiseen harhailu siivotessa, koitan koko aika tehdä asiat niin, että teen sen yhden jutun loppuun vaikka ne silmät näkis tuhat muuta ja kädet haluis mennä ne hoitamaan, nyt oon alkanut tunnistaa näitä ja koitan selvitä niistä niinkun "normaalit".
Mä oisin silti kyllä niin sen nepsyvalmennuksen tarpeessa, mut eihän tääl Salossa mitään saa :(

Phuuh! Melkeen siivottu työhylly huh !

..ja nyt tuli taas se normaali vireystilan ylläpito ongelma, eli vauhti hyytys tähän. No sain mä siivottua vessan melkein, osan keittiöstä, makuualkovin kokonaan, sohvan, pyykättyä ja ripusteltua, eiköhän se riitäkkin sit täl kertaa, illalla ehkä se aktiivisuuspiikki taas tulee, ainakin jos on vanhoihin kuvioihin uskominen, jatkan siivousta siis illalla, nyt teen muita juttuja :)

Asiat muuttuu todeksi kun luette ne lehdestä vai...???

Eilen oltiin lastenpsykiatrisella pojan asioissa ja aloiteltiin meille suunniteltua perhetutkimusta, paikalla oli ls sossu sekä sairaanhoitaja joka  onkin tavannut poikaa ekalla kerralla kun tutkimuksia pojan add/adhd oireilun takia aloitettiin viime syksynä.
Olen koko tämän reilun vuoden mitä olemme olleet eri tahojen tutkimuksissa ja "hoidoissa" koittanut saada sossuja sekä poikaa hoitavia tahoja ottamaan kantaa ja ymmärtämään, että monet perheemme ongelmat johtuivat ja johtuvat edelleen pojan isän väkivaltaisuudesta ja päihteiden käytöstä. Minua ei kuitenkaan ole kuunneltu.
Pojan isä pitänyt huolen, että hän on soitoillaan ja käynneillään pitänyt sossut ja lääkärit varpaillaan ja isän tarinan mukaan mä olen mm hullu, skitsofreenikko, narsisti, katkera yms ja koitan estää isän ja pojan tapaamisia minkä kerkiän ja sossut ovatkin tähän tarinaan uskoneet vaikka ollen toimittanut sossuille pojan isän saaman pahoinpitelytuomion paperit ja paljon muuta dokumenttia missä asian laita pitäisi käydä selvästi ilmi. Silti mua ei ole kuunneltu, mun pelko ei ole ollut muka todellinen, olen ylireagoinut ja mua ei yksinkertaisesti ole uskottu.

Eilen ääni kellossa oli ihan toinen ja syykin selvis tapaamisen kuluessa.. Sairaanhoitaja olikin lukenut pari lehtijuttua ja ymmärsi, että suhteessamme oli paljon ja jatkuvasti väkivaltaa.. Ja nyt sossukin oli sitä mieltä, että isältä pitäis ottaa niitä huumeseuloja ennen kuin tapaa lastaan.. NYT, kun mä olen niitä vuoden pyytänyt!!!!!

..että NYT ne uhkat muuttuivat todellisiksi kun ne on lukenut lehdessä?!

Ihmettelin tätä ystävälleni ja hän sanoi, "noilla on oma perse vaarassa siksi alkavat nyt reagoida". Niimpä.
Eilen soitti Ylen toimittaja, tulee ensiviikolla mua haastattelemaan, juttu tulee syksyllä radiosta. Lähisuhde väkivallasta.
Kaipa noikin nyt pelästyi, että JOS jotakin tapahtuu mun pojalle kun poika on isällään niin juttu on varmasti lööpeissä ympäri maan. Omaa nahkaako täs ollaan nyt pelastamassa siis?

No, mulla on ihan sama miksi he nyt sen tajus ja miksi he vasta nyt reagoi, pääasia että reagoi ja että mun pelot vihdoin otetaan todesta!


..muihin asioihin..
Minä olin supertuottoisa eilen, valmisteilla on varmaan parisenkymmentä löylymittaria sekä saman verran kelloja, illalla olin vaan jo niin väsynyt että työ alkoi olla hutilointia sekä kiukuttelua joten oli parasta lopettaa, tänään hoidan työn kunnialla loppuun :)
Alla tyhmä kännykkäkuva yhdestä mittarista, lue näistä lisää Ateljeen Blogista

Tänään SSS:ssa oli se juttu. Eilen mulle oli selvää, että postaan sen mun Facebook-seinälle, mutta tänään mä mietin, että mitä ihmiset sanoo kun ovat lukeneet sen? Mitä jos mua aletaan arvostella sen takia?
Miksi se on vieläkin, yli 8 vuotta eron jälkeen niin hemmetin vaikeaa olla avoin siitä, että elin väkivaltaisessa suhteessa? Miksi minä häpeän sitä asiaa? Miksi niin moni muu häpeää sitä asiaa?

Heti ensimmäisten seurusteluviikkojen aikana koin jo ensimmäiset väkivallanteot mieheltäni, esim yhdellä kerralla baarissa, vaikka yritin miten piilossa olla nurkassa, ja eräs vieras mies tuli puhumaan mulle, niin lensin  baarista ulos niskatukasta retuuttamalla ja retuutusta jatkui korttelin verran aina autolle saakka missä mut paiskattiin autoa vasten ja lyötiin avarilla kaupanpäälle. Mun kaveri kysyi multa: "Löikö se sua äskön?" ja vastasin, että "ei se mitään lyönyt, vähän koulutti vaan, mitäs puhuin sille miehelle.."
Tai toisella kerralla kun hän oli jo juonut kaikki rahansa ja mulla oli muutama kolikko jäljellä ja rakkaani halus vielä lisää viinaa ja laskin kolikkoni ja hain tiskiltä koko rahalla raakaa kossua miehelleni, niin hän heitti kossut suoraan silmiini. Tässäkin tapauksessa minä olin se anteeksipyytelevä osapuoli vaikka olisin hyvin voinut sokeutua! Ja näitä juttuja on vaikka kuinka monta, kunnes tuli se viimeinen. 5 vuotta kestin, anoin anteeksi, syyttelin itseäni, puolustelin miestäni ja ennenkaikkea annoin lasteni kärsiä! 

Miksi sitä ei näe selkeästi kun elää tuollaisessa suhteessa? Miksi esim pahoinpidelty lapsi palaa aina anomaan vanhempansa huomiota ja rakkautta? Miksi kaltoinkohdeltu koira on loppuun asti omistajaansa rakastava ja uskollinen? Miksi väkivaltaisessa suhteessa elävä henkilö palaa aina takaisin väkivaltaa tekevän osapuolen luokse ja anoo rakkautta ja huomiota? Mikä meidän aivoissa on vikana, ettemme ymmärrä mitä tapahtuu ja ettemme ymmärrä ettei se ole oikein, se ei ole normaalia!

Mä itse en varmaan kehdannut vaan myöntää, itselleni, enkä lähipiirille, että koviksen sijaan olinkin heikko ja herkkä ja että muhun sattui, kun mua kohdeltiin huonosti, mä en halunnut myöntää itselleni, että se unelmien mies jota rakastin, ei ollutkaan niin unelma mitä hän ensi alkuun esitti ja mitä hän tuttavapiirilleen uskottavasti esitti. Miksi se on niin vaikeaa myöntää ja tunnustaa, että on joutunut kaltoinkohdelluksi? Miksi se on uhrille isompi häpeä kuin tekijälle? Miksi mä pelkään edelleenkin mitä ihmiset ajattelee kun kerron? Miksi mä pelkään ettei mua uskota? Miksi mä yleensäkin pelkään ja häpeän?!

Vaikka suhteesta on jo noin kauan aikaa, uskon, että nämä tapahtumat ovat jättäneet minuun suurimmat arvet elämässäni. Ihminen johon täysin luotin ja jonka kuvittelin tuntevani melkein yhtä hyvin kuin itseni, petti mun luottamuksen niin moneen eri kertaan ja niin monella eri tavalla, käytti muhun vuosien ajan keinoja joita ei kukaan terve ihminen käytä kehenkään elolliseen (niitä tässä enempää erittelemättä).

Ehkä häpeällisintä on myöntää, että mä en ollutkaan se vahva joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, olin heikko, olisin tarvinnut apua, hei auttakaa, mun mies hakkaa mua! Hävetti, etten ollutkaan se joka suhteessa määräsi kaapin paikan, olinkin alistuva anteeksi antoa aneleva ääliö, hävetti että mä en ollutkaan se kovis, mä en ollut sellainen johon mikään ei vaikuta. Muhun sattui. Muhun sattuu edelleen. Mä sairastuin ja voin huonosti. Ja mä puolustelin häntä!

Usein väkivalta perheessä ei ulotu pelkästään puolisoon vaan myös lapset joutuvat kokemaan sitä väkivaltaa, jos ei muuten niin silminnäkijöinä ainakin. Meidän perheessä tytär sai myös "oman osansa" fyysisestä väkivallasta ja sen uhkasta. Jälkeenpäin ajateltuna olen ollut todella kurja ihminen antaessani omasta rakkauden kaipuustani myös lapseni kärsiä ja sanonkin kaikille väkivaltaa kokeville naisille joilla on lapsia. PELASTAKAA LAPSENNE JOS ETTE ITSEÄNNE TAJUA PELASTAA, ÄLKÄÄ ANTAKO LASTENNE JOUTUA KÄRSIMÄÄN VÄKIVALLASTA, LÄHTEKÄÄ SUHTEESTA, MIELUUMMIN LIIAN AIKAISIN KUIN LIIAN MYÖHÄÄN! Tätä ei voi riittävästi painottaa.
Väkivallalle ei ole mitään tekosyytä, miehen ei kuulu lyödä naista tai lasta vaikka miten menis hermot tai vaikka toinen tekis miten väärin. Kenelläkään ei ole oikeutta lyödä, potkia, retuuttaa tai kuristaa toista vaikka toinen tekisi miten kurjia asioita. Tuollaisia ihmisiä ja tekoja ei pidä puolustella, ei pidä keksiä tekosyitä miksi toinen olisi ollut oikeutettu käyttämään väkivaltaisia konsteja. Sille ei ole mitään tekosyytä. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan väärin. Piste. 

Väkivallan uhriksi joutuminen on ennekaikkea häpeällinen kokemus. Eikä sitä häpeää poista mikään. Mutta puhumalla asiasta voi saada apua ja voi saada vertaistukea. Puhumalla asiasta voi rohkaista myös muita väkivallan uhreja puhumaan. Jos me kaikki puhuisimme asiasta, huomaisimme, että meitä on monia, eikä se ole meille häpeä vaan tekijälle. Emme ole ainoita, eikä teoille ole mitään oikeutusta. Hävetköön tekijä, minä lopetan häpeämisen NYT!

Olosuhteiden uhri

Ensi pitää sanoa, että kylläpä tätä juttua taas tulee kun pitäis siivota ;) Sattumaako vai saako siivous ajatukset jylläämään?

Olosuhteiden uhri, mikä se sellainen sana oikein on? Jos tarkkaan ajatellaan niin ollaan me jokainen jonkun olosuhteen uhri, yksi syntyi liian rikkaaseen perheeseen ja oli yltäkylläisyyden uhri kyllästymiseen asti. Toinen syntyi köyhään ja alkoi varkaaksi ja oli köyhien olosuhteiden uhri. Kolmas syntyi insestiperheeseen ja oli sellaisten olosuhteiden uhri.

Trauma. Kellä ei olisi traumoja? Tunnetko ketään jolla ei olisi mitään traumaa? Yhdellä on trauma kun joutui lapsena hoitamaan nuorempia sisaruksiaan. Toisella on trauma kun ei koskaan saanut sisaruksia. Kolmas eli alkoholistiperheessä ja sai traumoja, neljäs adoptoitiin ainoana  sisaruksena pois alkoholistiperheestä ja hän sai siitä traumoja. Liian täydellisestäkin perheestä voi saada traumat, trauma kasvaa pumpulissa tai trauma kun ei minkään asian eteen tarvinnut koskaan ponnistella.

Mitä traumoja sulla on?

Meillä jokaisella on traumamme. Jollakin on traumoja kun on liian paljon traumoja!
Mä alan tässä pikkuhiljaa, 37 vuotta traumaista elämää elettyäni tajuamaan, että ei ole kyse siitä millaisia traumoja on vaan on kyse siitä miten ne hyväksyy osaksi itseään ja oppii elämään traumojensa kanssa. Niitä ei voi leikata irti ja viedä kaatopaikalle, ne kulkee mukana kuin luomi tai kynnet.

Pitää ymmärtää, että usein se trauman aiheuttaja on itsekin traumoja kärsinyt, on itsekin olosuhteidensa uhri, useimmille asioille ei ole yhtä syypäätä tai yhtä syyttäjää, jokainen ihminen ja asia on omien olosuhteidensa uhri, monen sattuman summa. Riittääkö meillä vahvuus sen asian ymmärtämiseen? Riittääkö meillä vahvuus sen tosiasian kanssa elämiseen?

Pitääkö väkivalta unohtaa?

Mä oon useita useita kertoja ymmärtänyt eri ihmisten, jopa viranomaisten esittävän minulle, että unohtaisin kokemani (perhe)väkivallan. Että unohtaisin sen mitä nuorimmaiseni isä teki minulle ja silloin 8-vuotiaalle tyttärelleni 8 vuotta sitten. Että unohtaisin sen ja olisin huolettomin mielin kun tämä ihminen tapaa nuorimmaistani joka nyt on 8-vuotias.

Mutta miten unohtaa se silmitön raivo jolla sun kimppuun käydään? Miten unohtaa kädet puristamassa kaulanympäriltä, niin että luulet, että nyt sä kuolet? Miten unohtaa se kauhu ja paniikki mikä sulla on kun yrität huutaa lapsellesi, että pakene ovesta, mutta äänestäsi ei saa selvää ja lapsi pysyy paikoillaan? Miten unohtaa se kipu mikä vaivaa sua monta viikkoa tapahtuman jälkeen, kipu rinnassa sen jälkeen kun satakiloinen äijä hyppää tasajalkaa rinnan päälle sinun maatessasi lattialla? Miten unohtaa se pelko ja kauhu mikä sinun lapsellasi on vielä useita vuosia tapahtuneen jälkeen? Miten unohtaa se pelko mikä itselläsi on vielä 8 vuotta tapahtuneen jälkeen?

Miksi edes pitäis unohtaa? 

Että olisit naivina ja sinisilmäisenä taas sen väkivallan edessä, kun se seuraavaksi puhkeaa?? 

Että olisit silmät kiinni oireilta mitä lapsessasi on tapaamisten jälkeen? 

Että päästäisit vielä kerran tilanteen menemään niin pitkälle, että siinä olisi joku vaarassa menettää henkensä?

Mä en aijo unohtaa. 

Mun lapsia ei kukaan enää hakkaa! 

Mua ei kukaan enää hakkaa! 

Mun tuntosarvet on ylhäällä ja viritetty erittäin herkälle, mä olen valmiina reagoimaan ja pelastamaan lapseni ja itseni jos vähänkään vaistoan pahaa tapahtuvan! 

Älkää ehdottako mun unohtavan, te ette eläneet siinä elämässä, teille ei tehty pahaa siellä!

Älkää edes kehdatko esittää, että tietäisitte mitä mä olen joutunut käymään läpi! 

Te ette tiedä pientä osaakaan siitä!