Parisuhde parantaa

Parisuhteen monesti sanotaan pilaavan ihmisen, ainakin sen vapauden tai jotakin, mutta mun tän hetkisessä parisuhteessa koen kasvavani koko ajan paremmaksi ihmisenä.

Oon oppinut mun mieheltä paljon sellasia käyttäytymismalleja missä mulla itsellä on aiemmin ollut ongelmia, esim reagointi eritavalla asioita tekeviin tai eritavalla asioihin suhtautuviin ihmisiin, missä mun mies osaa reagoida kauheen diplomaattisesti ja kannustavasti, kun mun reagointini on aina aikaisemmin ollut tuomitsevaa, halveksuvaa tai lyttäävää, oonhan mä ollut ainoo joka on aina oikeessa ;)

Ollaan myös koettu muutamia parisuhteen kriisikohtia, jotkin niistä on puhuttu kuntoon, joitakin vasta opetellaan tunnistamaan ja hoitamaan.

Parisuhteen toimimaan saaminen ei olekaan niin yksinkertainen juttu, kun vois ajatella.
Ihminen helposti laittaa suuret odotukset suhteelle ja yhteiselle elämälle ja odottaa että joku prinssi tai prinsessa tulee ja vie jalat alta ja nostaa elämän kokonaan uudelle ulottuvuudelle ja saa sen myös pysymään siellä, tämä vieläpä ilman mitään vaivaa, kasvukipuja taikka keskustelua ja sitten kun homma ei toimikaan niin heitetään suhde romukoppaan ja etitään seuraava, harmi vaan, että ihmisen pitää itse ottaa se vastuu hyvinvoinnistaan eikä siirtyä ongelmineen seuraavaan suhteeseen.

Ystävä kerran sanoi mulle, että mun mies ei ole mun ajatusten lukija. Ei ole ei, niinkuin ei ole kukaan ihminen. Toisen toiveita ja odotuksia ei voi arvailla eikä ennustaa, ne pitää kertoa, ei saa olettaa, pitää kysyy.

Me opetellaan tällä hetkellä puhumaan odotuksistamme.

Puhuminenhan ei oo mulle se helpoin juttu. Mä voin kirjottaa kyllä vaikka kuin kipeitä asioita koko Suomen luettavaks mutta kun pitäis jollekin läheiselle puhuu jostakin vaikeesta ni se ei vaan tuu mun suusta ulos.

Jotkut asiat on sellasia, etten oo ihan varma mitä mun pääni sisällä tapahtuu ja onko reaktio tai tunne liittyväinen  hormooneihin ja jos on ni meneekö se ohi kun nukkuu yön yli?
Onko reaktioni tai tunne liittyväinen ADD:hen ja meneekö se ohi kun nukun yön yli?
Ja joskus yön yli nukkuminen ei vaan poista asiaa, sillon alan pyöritellä sitä päässäni ja toivon, että mulla ois rohkeus sanoa se. Useimmiten ei ole, sitten mä ahdistun, tuun kireeksi, tuun surulliseks.

Sit ku mä lopulta pystyn sanomaan mua vaivanneen asian niin oon tosi helpottunut ja onnellinen, että mulla on sellanen mies kelle voi turvallisesti kertoo ihan mitä vaan ja joka ei tuomitse tai reagoi siihen tyyliin, että oon huono jotenkin kun tunnen nyt noin. Ja oon itekin koittanut oppia sen reagointitaidon, että kuuntelen ja tuen ennnemmin kun sanon oman mielipiteeni asiassa.

Mä oon ihan suunnattoman onnellinen siitä, että mulla on sellanen mies jolle uskaltaa turvallisesti puhuu lähes mistä vaan ja joka ei oo ikinä tuominnut mua mistään mitä oon kertonut vaan aina ollut tukena ja turvana, kuunnellut ja lohduttanut.

Mulla on elämäni ekan kerran turvallinen olla ja kun hän kietoo kädet mun ympärille tunnen sellasta hyvän olon tunnetta mitä en oo koskaan aikasemmin kokenut elämässäni.

Mä toivon, että mäkin voisin antaa hänelle yhtä paljon hyvää, kun mitä hän antaa mulle.

Parisuhteessa ongelmia tulee ja menee. Tulee vanhoja ongelmia, tulee uusia ongelmia, tulee hassuja ongelmia, tulee vaikeita ongelmia, homman ydin on siinä, että ottaako ongelmat ratkaistavakseen vai lakaiseeko maton alle, jos lakaisee maton alle, niin ne tulee isompana myöhemmin uudelleen, jos ne ottaa käsittelyyn, suhde paranee, syvenee ja vahvistuu. 

Mä oon päättänyt rohkeesti ottaa käsittelyyn kaikki ongelmat mitä ikinä tulee, koska syypää parisuhteessa harvoin on vaan toinen ja harvoin vaan toinen yksistään voi olla myöskään ratkaisu, siks pitää käsitellä asiat ja laittaa ne toimimaan eikä häippästä ongelmineen seuraavaa suhdetta pilaamaan :D

PS tykkää mun sivusta https://www.facebook.com/melancholic.photos ja tsekkaa mun valokuvia http://www.melancholic.photos, siellä uutuutena upeita mattapaperille painettuja taidejulisteita muuten, nää on ollut suosittuja ja ennenäkemättömän kauniita, sen voin luvata =)

Itsetunto ongelmat

Jooh, eilen "jouduin" bloggaamaan hätäpäissänä mun fb profiiliin kun mies nukku yövuorouniaan tietokoneen kans samassa huoneessa enkä halunnut häiritä, mutta lupasin kopioida bloggauksen  myöhemmin tänne, joten tässä se tulee:

Mun tekis mieli kirjottaa mun blogiin... No tietenkin just sillon kun mies nukkuu yövuoron jälkeisiä unia.. No mä kirjotan tähän sit ja kopsaan myöhemmin blogiin...
Tiättex mitä on itsetunto ongelmat? Ne on sellasia kun joku jatkuvasti kokee olevansa huonompi, tyhmempi ja rumempi ku muut, silleen ku mä koen jatkuvasti. Kyl mä oon kuullut kamuilta ja muilta etten oo ruma tai tyhmä tai kauheen huonokaan, mut tiedän myös et kamut ja muut vaan sanoo niin koska niiden "kuuluu". Mulla on taas joku huonommuuskausi menossa ja haluisin jollakin tavalla saada tietää etten oo tyhmä, huono ja ruma, niimpä mä kuluttelin aikaa todella typerällä tavalla, eli kävin kyttäämäs mun miehen exien profiileissa. No mitä se muka auttaa? En tiä. Huonommaksi vaan tunsin itteni. Kai mä aattelin et jos ne ois rumempia kun mä ni mulle tulis itelle parempi mieli? Sen sijaan tuli kurjempi  Mä haluisin niin kovin olla niinkun muutkin. Fiksu ja nätti ja hoikka ja sosiaalinen ja rohkee ja kaikkee ihanaa. Mä oon aina ollut jotenkin erilainen, mä en oo ikinä kuulunut niihin suosittuihin tai älykkäisiin tai menestyviin, mulla ei oo ikinä ollut mitään ihmeellisiä lahjoja, mä oon kaikessa ollut vähän keskivertoa surkeempi, mulla on aina ollut heikko itsetunto ja mä oon onnistunut periyttämään sen myös mun molemmille lapsille. Mä tajusin just viikonloppuna miksi mä oon ollut aikasemmin niin huono pelaamaan ja leikkimään mun lasten kanssa, munkaan kanssa ei oo oikein kukaan koskaan pelannut tai leikkinyt. Muutaman kerran oon saanut äitin kanssa pelata Monopolia mut muita pelejä en muista. Enkä muista, että mun kans ois käyty pulkkamäes tai luistelees tai marjametsäs tai sienes tai telttailees tai retkel tai missään mis muut vanhemmat käy lapsineen. Mun lapsilla on kummallakin todella heikko itsetunto, se luo paljon ongelmia jokapäiväseen elämään ja kanssakäymiseen ikätovereiden kanssa, oon tajunnut, että se voi johtua siitä, että vanhempi tavallaan torjuu lapsen sillä, ettei puuhastele lapsen kanssa yhdessä. Mä oon nyt koittanut opetella tätä mulle lähes vierasta toimintatapaa, nuoremman kohdalla vielä ehtii vähän korjata tekemiään virheitä mut vanhemman kohdalla on hankalampaa koska hän asuu jo omillaan, mä oon huomannut nuoremman kohdalla ihan silmissä miten yhdessä pelaaminen vaikuttaa positiivisesti häneen ja oon itekkin iloinen yhdessä vietetystä ajasta. Mutta millä mä voisin korjata omat itsetunto ongelmani? Kai ne seuraa aina mukana, putkahtaen epäterveillä tavoilla pintaan aika ajoin...

Tajusin jotakin

Tiedäks te mikä on siisti tunne..?

Kun vihdoin ja viimein tajuaa, että meit on tässä kaks aikuista, kaks ketä on vastuussa, kaks ketä hoitaa asiat, kaks kaikessa.
Ei tartte enää olla yksin vastuussa, yksin hoitaa, yksin ajatella, yksin suunnitella.

Näköjään melkein puoli vuotta mulla meni, ennen kun tajusin tai ehkä uskalsin antaa itteni luovuttaa puolet vastuuhenkilön paikasta toiselle. Se on ollut ajoittain hiukan vaikeaakin, oon niin kovin takertunut siihen "mä pärjään yksin" -asenteeseen, etten ois halunnut siitä hevillä luopua.

9 vuotta mä hoidin tän kaiken sekamelskan yksin, 2 lasta, ens alkuun 2 koiraakin, sit oli 2 kissaakin, akvaario, koti, elämä, exän jättämät pelot ja sotkut ja oikeudenkäynnit, sitten opiskelu jne.

Mä en ollut ikinä elämässäni ollut yksin, en ees kun oon muuttanut omilleni 17vuotiaana. Mulla on aina ollut joku kenestä oon ollut riippuvainen. On kai aika turvallista sanoa, että mä oon ollut läheisriippuvainen.
Sitten tuli exä ja ero ja oli pakko pärjätä yksin, ja kun mä vihdoin pärjäsin, niin en halunnut enää olla riippuvainen kenestäkään toisesta.

9 vuotta mä selvisin ja pärjäsin hienosti ja elin siinä uskossa etten mä enää ikinä jaa kotiani enkä varsinkaan vastuutani kenenkään toisen kanssa, vaan toisin kävi. Joku tuli ja mullisti kaikki mun suuret päätökset ja suunnitelmat ja mä pidin kynsin hampain kiinni niistä pienistä yksinään pärjäämisen rippeistä, kunnes huomasin, että ompas elämä helppoo ja kevyttä kun jakaa vähän vastuuta :D

Kyllä mä sanon, että elämä on kummallisen helppoo nyt kun voi turvallisin mielin jättää jotkut päätökset tai ajattelun tai komentamisen tai murehtimisen tai kotityöt toiselle ja sanon että mä oon kyllä aikamoinen sissi kun oon pystynyt tän kaiken yksinäni handlaamaan 9 vuotta!

Hyvä minä ja ihanaa, että ei tartte enää hoitaa kaikkea yksin <3

Loppuelämän juttu ja näyttelyä Sveitsiin?

Kävästiin eilen viettämässä kahdenkeskistä aikaa Orijärven kuparikaivoksella, uitiin, grillattiin ja chillattiin. Siinä jossakin grillaamisen ja chillaamisen välissä mun tajuntaan iski, että toi ihminen on se kenen kanssa haluan viettää mun loppuelämäni.
Hän on sanonut niin jo kauan sitten, mutta mä olen aina vastannut siihen, että "loppuelämä on pitkä aika", koska mä en halua sanoa tai luvata asioita mistä mulla ei ole tietoa taikka varmuutta, että tuleeko niin olemaan.
Eikä me mitään olla luvattu vieläkään, mutta eilen sanoin hänelle, että tänään tajusin, että haluun olla sun kanssa mun koko loppu elämän.

On se aika mahtava tunne. En voi sanoa, että oisin näin vahvasti ikinä tuntenut ketään kohtaan, näin aitoa rakkautta kaikkii hyviin asioihin niinkun vikoihinkin, tällasta kokonaisvaltasta rakastumista, kiintymystä, halua, ihastumista, yhdessä viihtymistä ja yhteen sopimista. Sillon kun me ollaan lähekkäin, niin tuntuu kun siinä ois yks täydellinen ihminen, ei kaks erillistä henkilöä, vaan yks.
Musta tuntuu, että me sovitaan jotenkin niin harmonisesti yhteen, ihan kun näin ois tarkotettu, meil ei ole mitään outoa, ei mitään epäsopivaa meissä, me vaan sulaudutaan jotenkin niin täydellisesti yhteen ja toisiimme. Erikoisen jännä tunne.

Mulla on täs päässä pyörinyt itseasiassa yks suuri juttu, mä sain perjantaina sähköpostia Sveitsistä. Sen lähetti joku taidehistorioistija, joka kyseli haluisinko viedä Sveitsiin taidenäyttelyyn joitakin maisemakuviani Gloomy atmosphere -setistäni, että hänellä on menossa useamman vuoden taideprojekti jonka alottais pohjoismaiset maisemakuvat. Hän ois jopa valmis matkustamaan tänne Suomeen keskustelemaan asiasta tarkemmin mun kanssa!

Pirun mahtavaa, että joku tollanen on löytänyt mut ja mun valokuvat ja on vielä ihan otettu niistä! Mun päässä vaan pyörii, että miten paljon tuollanen lysti tulee maksamaan mulle :( No, oottelen lisätietoja enkäö stressaa ennen (vaikka salaa stressaan oikeesti, sen huomaa ikun herään yöllä raapimaan kättä missä se stressi-ihottuma on)

..mut nyt mä meen syömään aamupalaa, tänään tiedossa on mattojen pesua :)

Ei ookkaan pitkään aikaan huvittanut kirjotella tänne mitään..

Nyt aattelin vähän puol pakolla kirjottaa, muutoin voi jäädä koko kirjottelu, se ois aika ikävää, kirjottaminen on kummiskin selkeesti ollut isossa osassa mun itseni paranemisen kannalta.

Tässä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, tänään on Propeller Galleryn avajaiset Taalintehtaalla, sinne meni kolme mun viimekesäisten näyttelyiden teosta

..ja muutamia design-löylymittareita myyntiin ja mun loput Wessasoittorasiat, ne on muuten päässyt julkisuuteenkin kahdesti, Iltalehteen ja sitten Voicen nettisivuille

Kamalasti on taas toimintaa tälle kesälle, alkaa painaa stressi niistä, onneks ei ite tartte olla fyysisesti paikalla kun kahdessa tapahtumassa, luulen, että jätän ne Salon iltatorit väliin tälläkin kesällä, ei vaan riitä nupissa viel virta niin moneen tapahtumaan mennä hengailemaan :(

Käväsin kuvaamassa Street Fighters Finlandin kuminpolttoa Alastarolla Radalle.com päivässä, se oli kivaa, on ne vaan mahtavia vekottimia, motskarit ja autot <3

Vähän kaipaan viel harjotusta liikkuvan kohteen kuvaamiseen pannaamalla, suljinaika oli nyt 1/80 ja osa kuvista on tarkkoja, loput ei :D Ne voi käydä kattoos täältä.

Koulut loppu eilen, mua jännitti millanen todistus pojalla tulee nyt kun sillä on ollut siihen ADHD:hen lääkitys ja se torkka olikin tosi hyvä, suurin osa rasteista oli siirtynyt yks pykälä paremmalle puolelle paitsi käsityö rasti oli 2 pykälää huonompi, mutta heil on ollut tekstiilikässää nytten, joten annettakoon se anteeksi ;)

On mun elämäs tapahtunut muitakin asioita, melkeen arveluttaa alkaa niistä kirjottamaan, koska useimmiten mun elämässä, heti kun kerron kuin onnellinen oon ja miks ni kaikki menee pieleen :(

Mut mä otan sen riskin nyt ja kirjotan kummiskin, koska oon NIIIIN onnellinen just nyt!! :D

Mä tapasin kivan tyypin, ja nyt me seurustellaan, ja mä oon niin rakastunut <3 

Tää on ihan niinku head over heels -feeling, en oo kyllä uskonut enää, että löytäisin ikinä ketään kehen voisin silleen oikeesti, syvästi, aidosti rakastuu. Mä oon luullut täs jo vuos kaudet, et mun rakkaudet on annettu ja kulutettu loppuun, sellasta ei musta enää irtoa kenellekään, että mä oon vaan särjetty sydäminen ihmisraunio jota ei enää saa korjattua.

Mut tää on ihan toisenlainen juttu! Musta tuntuu samaan aikaa kun oisin löytänyt itsestäni puuttuvan toisen puolen ja parhaan ystävän, meis on niin paljon samaa vaikka ollaan erilaisiakin, meil on paljon samoja mielenkiinnon kohteita kuten valokuvaus ja ollaan kummatkin villejä seikkailoijoita ja herkkiä sieluja.

Mua ei jännitä sen kanssa yhtään mikään, voin olla ihan just sellanen kun olen ja se tykkää musta silti. Ja se tykkää mun pojasta ja mun poika siitä, ne on jo hyvät kaverit <3 Ja se tykkää mun koirastakin :D

Me selvästi puhutaan samaa kieltä, me ollaan samanlaisia, me ollaan erilaiset samanlaiset :D

Ja sen kosketuksesta tuntee et se oikeesti tykkää musta. Se ei ole vaan mies joka haluaa nätin ja eloisan naisen itelleen siks vaan koska "mää haluan" tai "toi näyttää kivalta koristeelta mun olkkarissa" :D 

Meijän sieluilla on selvästi yhteinen sävelmä, ihan kun meijän sielujen rikkinäiset osaset ois sitä varten mennyt rikki, että nyt ne palaset sopii toistensa kans hyvin yhteen. 

Nyt mä oon oikeesti rakastunut. Samalla lailla tai enemmän kun aikoinaan mun tyttären isään. Ja me ollaan vasta tapailtu jotain viikon :D Ja me ollaan nähty oikeestaan joka päivä <3 

Mä kysyin mun pojalta, että onko ok jos äiti halaa tai pussaa tota tyyppiä, poika sano, että on se ok, poika ei ookkaan tainnut ikinä ennen nähä et äiti halaa tai pussaa ketään. 

Tää tuntuu erilaiselta ja oltiinkin koko perhe yhessä rannalla heti toisilla treffeillä ja ollaankin sen jälkeen oikeestaan aina oltu koko poppoo koossa aina kun ollaan nähty. 

Se näki mun kodinkin sotkusena, ajattelin, että pelästytetään nyt se heti sitten tiehensä, että en siivoo, kun en mä kesäsin muutenkaan siivoo, on niin kiirettä näyttelyiden ja puutarhan kans aina ettei sisällä paljon tuu oleskeltua, mut ei sitä haitannut pieni sotku. 

Me ollaan käyty uimas, me ollaan leivottu, me ollaan seikkailtu, ja vaan makoiltu, pojat on pelannut ja meil on ollut tosi rentoa ja viihtyisää, ei ole mitään stressiä mistään eikä kiire yhtään minnekään :)

Nyt on vihdoin ja viimein hyvä olla. Ihan vaan näin. Ei stressiä, ei tartte jännittää, ei paniikkia, ei kiirettä, ei mitään, kaikki on ihan saakelin perfect just nyt <3

Ja nyt kun mä olen hehkuttanut, ni ootetaan millon koko homma menee päin peetä :D

Tänään sen gallerian avajaisten jälkeen mennään Orijärven kautta kotiin

Meijän ajatus oli ryömiä sielt aidan alta ja uida tuolla, mut saa nähä onko lämmin päivä, kylmällä ei oikein taida viittii :D

Ja nyt mä lopetan, hej hej, meen tekemään jotakin ei-niin-hyödyllistä :D

Pyöräillen ja kuvaten

Poika innosti mut fillaroimaan tuossa yks päivä ja mikäs siinä kun olin vihdoin ja viimein saanut ostettua sen pumpun, että sai kumeihin ilmaa!
Aloitettiin vaatimattomasti 28 kilsan lenkillä!

Eilen ja edellispäivänän tehtiin sitten vaan pikkuriikkiset lenkit ekaan verrattuna, noin 8 kilsaa kumpanakin päivänä.

Landella fillaroidessa ei voi olla huomaamatta latojen lukkoja ja koska kamera on tietenkin mukana niin jotakin pitää myös kuvata, pysähdyimme siis kaikkien latojen ovelle joissa oli kivan näkönen haka tai lukko.

Tässä vähän saalista:

Välillä tietty kävellään, mm. kattomassa kaunista jokea ja kalliolle jne ja huomasin, että olipas meijän fillarit somat yksikseen siinä odottamassa ja päätin kuvata sitten myös fillareita:

Lisään kuvia tänne kansioon sitä mukaa kun niitä tulee Two bikes and locked doors