torstai 29. tammikuuta 2015

Mun valokuva voitti!

Voitin OneMillionPhotographers kuvakisassa Peak Designin kuukauden kuva tammikuun, lue juttu heidän blogista. Palkinnoksi saan tän jännä näkösen kamera hihnan, joka näyttääkin muuten aika hyvältä!!


Kuva on otettu viime syksynä tossa Salossa, Kuusjoella, juttu oli sellanen, että oltiin miehen kans menos Turkuun viemään autoo korjaamolle koska siin palo joku vikavalo, mutta topattiin tohon mettään hakemaan Suppilovahveroita, ja kuten aina, mulla oli kamera mukana, ja kun näin ton upeen auringonnousun ja usvan oli pakko napata tää kuva.
Harmiksemme auto hajos seuraavaan risteykseen, eikä koskaan päästy Turkuun vaan sen sijaan jouduttiin ostamaan toinen romu ajokki kulkupeliksi.
No, olin ilonen, että sain noin hienon kuvan kummiskin!

Tuolta löytyy mun 1MP profiili http://www.onemillionphotographers.com/profile/10641/
Tuolta löytyy mun oittaja kuva 1MP facesivulta
Sama heijän Twitteris
Ja heijän sivuilta http://www.onemillionphotographers.com/explore/ kohdasta Featured - Photos of the month - Peak Design

maanantai 26. tammikuuta 2015

Vaikeiden asioiden parissa painiskelua

Taas ajankohtaisena aihe liittyen nuorimmaiseeni ja hänen isovanhempaansa. Tarkemmin ottaen vierailujen jälkeisiin vakaviin käytösongelmiin ja pohdintaan onko lapsen edun mukaista antaa näiden vierailujen jatkua.


Nuorimmaiseni on nyt 10 vuotias, diagnosoitu ADHD ja masennustakin. Koko elämänsä asunut minun ja sisarensa kanssa isän huidellessa milloin huumeissa milloin asunnottomana. 

Isän selvien kausien koittaessa on tapaamisia sovittu oikeusteitse siitä syystä, että 10 vuotta sitten sattunut pahoinpitely jätti minuun niin syvät arvet ja pelon, ettemme ole pahoinpitelyoikeudenkäynnin jälkeen nähneet saatikka puhuneet. 

Oikeuden käyntejä on mahtunut tähän kymmeneen vuoteen viisi ja jokainen niistä on kestänyt erittäin kauan ja ollut henkisesti äärimmäisen raskas. 
Lapsi onkin oirehtinut pahasti näiden oikeudenkäyntien aiheuttaman stressin takia. 

Nyt isä onkin taas ollut tapaamatta reilun vuoden, mutta isovanhempansa luona lapsi käy noin 6 kertaa vuodessa.
Lapsi kuitenkin kokee, että minä valehtelen hänelle hänen isästään, koska isovanhempi kertoo isän olevan kunnossa, mikä todennäköisesti ei pidä paikkaansa, koska tapaamisiakaan ei ole toteutunut, mitkä aina selvällä jaksolla toteutuvat.

Kahden viime vierailun jälkeen lapsi on ollut pois tolaltaan, ensin itki joka ilta 2 viikon ajan, pelkäsi, että kaikki kuolee, itki sitä miksi hän on niin huono ja miksi hänellä on ADHD ja, että kaikki hylkäävät hänet. 
En saanut tolkkua mistä tällaset puheet ja pelot tuli ja lohdutteluun ennen nukkumaan menoa meni pitkiäkin aikoja joka ilta. 
Toisen kerran jälkeen alkoi varastella koulussa ja tukihenkilön toimistosta.

Kerroin tämän huoleni lastensuojelutyöntekijälle, jonka tapaamisessa oli myös lastenpsykiatrisen henkilökuntaa sekä ammatillinen tukihenkilö. LStyöntekijä oli sitä mieltä, että tapaamiset pitäis toistaiseksi jäädyttää ja samaa mieltä oon itsekin. Tukihenkilökin tais enemmän kallistua sille kannalla. Ainoot jotka ois puoltaneet tapaamisten jatkuvuutta olivat lastenpsykiatrisen hoitajat.

Itse mietin, että kun meillä nyt tulee tämän aisan tiimoilta aika lastenpsykiatriselle, että jos ne sieltä puoltavat, että tapaamisten pitäis jatkua isovanhemman luona, niin noudatanko mä tätä vai laitanko tapaamiset jäihin oman arvostelukykyni perusteella. 

LAPSI ON NYT SIINÄ IÄSSÄ, ETTÄ EDESSÄ ON RISTEYS, JOKO HÄN LÄHTEE SIIHEN SUUNTAAN MINNE MINÄ JA ISNSÄKIN, ELI HUUMEET, VANKILA, MAHDOLLISESTI ENNENAIKAINEN KUOLEMAKIN TAI JATKAA TÄLLÄ TIELLÄ MINNE NYT SUJAHTI, ELI KILTIN HYVÄN POJAN TIELLÄ.

Nyt tapaamisia ei ole ollut ja lapsi on saanut koulustakin melkein päivittäin kehuja, kotona kaikki sujuu mallikkaasti, lapsi on iloinen, reipas, pirteä, oikein elämäniloinen herkkä suloinen kaveri.

Otanko mä riskin, että kaikki lähtee taas huonompaan suuntaan ja annan lasta sinne isovanhemmalle vai pistänkö ne vierailut nyt tauolle vähäksi aikaa ja annan lapsen kasvaa rauhassa tähän ihanaan hyvään suuntaan minne ollaan nyt päästy vihdoin lähtemään ja annako hänen pääraukkansa parantua sisältä ilman että joku sekottaa ajatuksia ja murentaa luottamusta omaan perheeseen ja äitiin?



sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Löysin pari online valokuvauskurssia joille ilmoittauduin

Mulla on se kamala tarve nyt kehittyä ja löytää oma uniikki tyylini valokuvauksessa ja aloin etsiä netistä online kursseja, ne kun on kovasti lisääntyneet tässä viime aikoina, ja löysinkin sitten kaksi joille ilmoittauduin, toinen on Itä-Vantaan aikuislukion kurssi joka maksaa 70 euroa ja toinen on ilmainen, se on Australialaisen online opiston kurssi The art of photography, se kestää 4 viikkoa ja sisältää 4 moduulia, joissa kussakin 10 videota ja tehtäviä, oon siitä aika innoissani ja toivon, että saisin jotakin uutta ideaa omaan valokuvaukseen ja jos en muuta niin ainakin kehittyisin paremmaksi.

Muahan häiritsee jotenkin suunnattomasti se, ettei mulla ole mitään koulutusta, jotakin kirjallisuutta lukenut vaan eikä oikeastaan muuta, pidän itseäni kuvaamisessa sellasena ohi vilahtavan asian räpsyttelijänä, koska en harrasta valokuvien suunnittelua, lavastusta tai muutakaan sellasta joka vaatis aikaa ja ajatusta enemmän, vaan kuljen vaan kamera kaulassa ja näppään kuvan jos nään jotakin kuvattavan arvoista.

Nyt tää räpsyttely on alkanut tympimään ja haluan tehdä kuvia joissa ois enemmän sanomaa ja joiden eteen ois nähty enemmän vaivaa.
Haluun tehdä kuvia joista näkee että ne on mun kuvia, en halua olla maisemakuvaaja tai katukuvaaja tai mikään muukaan kuvaaja jonka kuvista ei tunnista kuka ne on kuvannut, haluun tehdä niin erikoisia kuvia ettei maailmassa tai ainakaan Suomessa ole toista joka sellasia tekee, toisin sanoen, haluan, että mun kuvaa katsomalla tietää että toi on Johanna Amnelinin kuva. Onko liian kunnianhimosta?


No, joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa ja mun silmissä se katajakin on korkeemmalla kun tää maanraja missä nyt oon, joten ei muuta ku kurkottelemaan :D

Mulla on jo vähän ideaa siitä millasta kuvaa haluun tehdä, sen suunnitelmallisen kuvaamisen lisäks, se on tää blendaus mitä oon tehnytkin (taas) muutamiin kuviin, oonhan mä tuota tehnyt aikasemminkin, mutta oon pitänyt niitä kuvia liian käsiteltyinä silloin enkä ole keskittynnyt tyyliin muuta kuin silloin tällöin omaksi iloksi.

Nyt nää samanlaiset maisemat ja samanlaiset autiotalot ja samanlaiset romuautot alkaa tulemaan korvistakin ulos ja totesin, että aika on kypsä noille "liian käsitellyille" kuville mun kohdalla ja mä teen niitä koska mä haluan ja ne on musta hienoja.

Pitää löytää se oma varmuus joka aika ajoin kurkistaa jostakin kaikkien pelkojen takaa ja päättää, että muiden tykkäämiset ja mielipiteet ei saa vaikuttaa mun omaan taiteelliseen näkemykseen ja vaikka mun kuvat ei upposikaan massoille niin jos ne uppoo mulle niin ne on sillon hyviä.


Kaikkia ei tartte, eikä kuulu, miellyttää, jos haluaa olla jotakin muuta kun kauniiden maisemakuvien kuvaaja, niin ei voi suurinta osaa miellyttääkään, suurin osa kun tykkää melko basicista ja mä en halua olla mikään basic :(

No, toivotaan, että noi kurssit tois jotakin uutta ajattelemisen arvosta mun kuvaamiseen.

Ja mitä itseeni tulee, niin tää paino ongelma on kans alkanut ottaa päähän ja mietin, millä voisin nähdä itsessäni ne hyvät puolet ja keskittyä niihin sen sijaan, että nään vaan huonot ja vihaan itseäni?

Mietin oisko liian rohkeaa tehdä kuvasarja tyyliin fat & beautiful missä keskittyisin itseni hyviin puoliin voimauttava valokuva tyylisesti ja opettelisin rakastamaan itseäni sellasena kun olen?
Ehkä tuollanen tempaus vaatisi hiukan enemmän rohkeutta kun mitä multa löytyy, mutta annan ajatuksen muhia nyt päässäni ja katon josko se koskaan tulee sieltä ulos :)


Käykää mun sivuilla katsomassa kuvia http://www.melancholic.photos/ :)

perjantai 16. tammikuuta 2015

Masennuksen pelko

Flashback tuli heti aamulla... Tänään laitoin herätyskellon pois päältä ja jatkoin unia, oltiin miehen kans katottu leffaa eilen myöhäseen ja poika on kipeenä, joten ei mene kouluun, mutta tilanne muistutti mua ajasta kun olin niin masentunut etten välillä kyennyt nousemaan aamulla sen vertaa ylös, että oisin saanut esikoisen kouluun :(

Mulla on masennuksen pelko. Mä vihaan kaikkea mikä muistuttaa masennuksesta. Vihaan päikkäreiden ottamista. Vihaan myöhään heräämistä aamusin. Vihaan mitä tahansa pikku seikkaa mikä muistuttaa itseäni masentuneena. Mä pelkään, että se masennus tulee takas. Mä pelkään väsymystä, elämänilon katoamista, mä pelkään toimintakyvyttömyyttä, mä pelkään lääkitystä. Mä pelkään masennusta.


Mul on aivan selvästi masennuksen pelko, ja se on varmaan ihan normaalia jos elää vasta toista tai kolmatta vuotta toimintakykyisenä kymmenen vuoden vaikean masennuksen jälkeen.

Olen tuntosarvet koholla, haistelen missä se masennus mua vaanii, mietin mitä voin tehdä pitääkseni sen poissa? Nostin Omegakapseliannoksen 2000mg:hen muutama päivä sitten tuhannesta, ,kun tuntuu, että tää pimeä kausi vaan pääs mun nahan alle, vaikken tunnusta mitään syysmasennusta koskaan poteneenikaan, mutta kyllä se aurinko vaan ihmisen energiatasoa kummasti parantaa.

Nyt tuntuu jo hiukan paremmalta, eilen jaksoin  jo polkea kuntopyörälläkin, se kun on syksystä asti vaan jäänyt ja jäänyt.


Mutta en mä jaksa tässä enempää turista, piti vaan saada toi pois sydämestäni ja nyt pitää alkaa tekeen töitä taas :) 

Niistä kerron muuten edellisessä kirjotuksessa, nettisivujen diagnostiikasta, homma joka on hauska mutta vaativa ja jonka teen joka aamu tässä koneella kahvikupposen äärellä. 
Tänäänkin huomasin, että kovasti on hakukoneella haettu tablettipussukkaa ja tultu Salon Sydän verkkokaupan sivuille katsomaan ystäväni Minnan  Trash id's tablettipussukkaa :)

Sen lisäks on katseltu valmistajia esittelevää sivua, Saloa esittelevää sivua, selattu valmistajia, katsottu Kangasunelman sivua, katsottu villasukkia, katsottu omasta kuvasta tehtävieä designkelloja, katsottu pehmoeläimiä, jääkaappimagneetteja, wessasoittorasioita, kynttilöitä, koristeita, taidejulisteita jne :)


torstai 15. tammikuuta 2015

Nettisivudiagnostiikkaa - nostetaan sivustot hakukoneille

Mulla on sen ziljoona nettisivua ja blogia ja sometiliä hoidettavana ja tutkailen niiden diagnostiikkaa ihan päivittäin ja hienosäädän sen mukaan niitä, jotta saisin ne nousemaan paremmille sijoille hakukoneissa.


Mulla ei ole mitään koulutusta kotisivujen tekemiseen taikka hakukoneoptimointiin, mutta olen opiskellut näitä netin ihmeellisen maailman kautta ja oppinut yhtä sun toista. Voi toki olla, että teen kaiken ihan täysin väärinkin, mutta toisaalta tulokset kertovat, että jotakin menee pakosta ihan oikeinkin.

Blogit nyt on helppoja, senkus kirjoittaa luettavaa sisältöä ja ne nostaa itse itsensä hakukoneille, kuten mun tutkimusmatkaa blogi joka on mun blogeista suosituin ja se on eilisen päivän aikana saanut 23 hakuosumaa joista neljässä se on ollut haussa ykkösenä ja kaikissa lopuissakin kymmenen parhaan haun joukossa. Tässä blogissa on ollut kaikenkaikkiaan yli 14000 kävijää ja yli 22000 sivulatausta.

Kirjottelen usein blogeihin sisältöä vähän sen mukaan minkä perusteella ne on hakukoneille noussut, eli mitä ihmiset hakee, sitä mä niille tarjoan.

Sama nettisivujen kanssa, jos mä nään, että mun verkkokauppaan on tultu hakemalla vaikka Trash id's saunatuotteita niin saatan kirjoittaa niistä verkkokaupan blogiin seuraavan kirjoituksen ja koittaa näin saada lisää kävijöitä sekä blogiin, että verkkokauppaan tai jos nään, että verkkokauppaan on tultu hakemalla farkkukasseja niin teen niistä somepäivitykset Facebookkiin, Google plussaan, Twitteriin, Instagramiin ja Pinterestiin.

Tutkin aina jokaisen hakukoneelta tulleen käynnin oli se sitten blogiin tai nettisivuille, tarkastan sen sivun sisällön minne kävijä on päätynyt ja muokkaan sivua sen perusteella mitä kävijä on hakenut ja näin koitan saada lisää aiheesta kiinnostuneita tulemaan kyseiselle sivulle.

Jatkuva sivujen päivittely auttaa myös hakukoneita nostamaan sivustoja suositummiksi. Mitä uudempaa ja useammin päivittyvää sisältöä, sen enemmän hakukonebotit kiinnostuvat sivusta ja ohjaavat kävijöitä sinne.

Muokkailen myös sivustojen metahakusanoja, vaikkakin ainakin Googlen hakukoneet eivät enää hae pelkästään metasanojen avulla vaan poimivat sanoja myös itse sisällöstä, näin ollen metasanat alkavat jäädä vanhanaikaisiksi, mutta en usko, että ne vielä ovat täysin hyödyttömiä kuitenkaan :)


Nettisivudiagnostiikka on äärimmäisen mielenkiintoista, yksinkertaisen ja ilmaisen, kuten mun käyttämä Statcounter, työkalun avulla saa paljon tietoa kävijöistä, kuten kävijän ip-osoite, kävijän käyttämän operaattorin, tietokoneen näytön koon (tämä on tärkeä tieto tehtäessä kotisivuja, koska niiden pitää näyttää hyvältä kaikenkokoisilla näytöillä, responsiiviset sivut ovatkin nykypäivää, sellaiset jotka toimivat hyvin millä tahansa laitteella ja näytöllä), laite millä tultu (tietokone, tabeltti, kännykkä), mitä selainta käytetty, mikä käyttöjärjestelmä ja usein myös kävijän paikkakunta, mistä kävijä on tullut ja minkä sivun katsottuaan kävijä poistui.


Nettisivudiagnostiikka on siis erittäin tärkeätä ja hyödyllistä sen lisäksi, että se on äärimmäisen mielenkiintoista.

Tiesitkö muuten, että jos itse haet omaa sivuasi se nousee yleensä haussa korkeammalle kuin jos muut hakee sitä? 
Hakukoneet nostavat hakijalle osumia hakijan oman kiinnostuksen mukaan, voidaan olettaa, että olet itse vieraillut omalla sivullasi aika usein ja näin hakukone nostaa sen sinulle korkeammalle sijalle kuin ehkä toisille, näinollen et itse voi päätellä juuri mitään omien sivujesi hakukonesuosiosta mikäli sinulla ei ole verkkodiagnostiikkatyökalua sivuillasi josta näet mille sijalle hakukoneissa sivusi on noussut muiden hakiessa sitä. 



Alla muutama esimerkki sivuistani:

Kaikkien aikojen eniten kävijöitä on valokuvasivuillani, yli 31000 kävijää ja yli 200000 sivulatausta http://www.melancholic.photos/

Nopeiten nouseva sivuni on Salon Sydän verkkokauppa joka on perustettu vasta lokakuun lopulla 2014 ja jo nyt siellä on käynyt yli 5000 kävijää ja sillä on yli 14000 sivulatausta http://www.salonsydan.fi/

Suosituin blogini on tutkimusmatkaa blogi http://tutkimusmatkaa.blogspot.fi/ ja seuraavaksi suosituin on tämä blogi jota juuri nyt luet yli 6000 kävijällä

Designtuotteiden kotisivuni on sivuistani toiseksi suosituin yli 12000 kävijällä ja liki 30000 sivulatauksella http://www.ateljeeamnelin.fi/

ja tässä lisää sivujani, en ole ihan varman onko tuossakaan vielä kaikki :D

http://fi.pinterest.com/salonsydan/
http://instagram.com/salonsydan



keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Tajusin just et "MULLA ON MIES JA MÄ ASUN SEN KANSSA"

Otsikko voi olla hieman harhaanjohtava, kyllähän mä tiedän, että mulla on mies jne, mutta tajusin vasta äsken tossa pyykkiä ripustellessa, että tosiaan yhdeksän yksinäisen vuoden jälkeen mulla tosiaan on aito parisuhde rakkauksineen ja ylä- ja alamäkineen, miehen kanssa jota rakastan tavalla jota en uskonut enää koskaan kokevani.

On se jännä miten asiat voi vaan yhtäkkiä kääntyä suuntaan mitä ei uskonut olevan olemassakaan.


Riittävän kovaa loukatessaan ihminen voi kasvattaa niin paksut muurit ympärilleen, ettei niitä voi kuka tahansa läpäistä ja henkisen minän kasvaessa ja oppiessa tuntemaan itseään oppii näkemään ja ymmärtämään mitä haluaa ja mitä ei halua, eikä ole tarvetta tyytyä vähempään.
Oppii elämään itsensä kanssa ja pärjäämään omillaan eikä halua tyytyä mihinkään puolittaiseen tai keskinkertaisesti sopivaan.

Mä olin kuvitellut ja uskotellutkin ehkä itselleni, etten tule enää elämässäni kokemaan sellasta täydellistä yhteenkuuluvuutta ja täydellisen kokonaisvaltasta palavaa rakastumista millasta nuorempana olin kokenut, luulin, ettei mun elämässä mun kohdalle enää satu oikeeta, tulista, aitoa rakkautta.

Mutta kuinka väärässä olinkaan, parin pölön ja kömpelön seurusteluyrityksen jälkeen ajattelin heittää hanskat naulaan ja viettää villiä poikamiestyttö elämää viisikymppiseksi asti, koska en kokenut saavani mitä odotin, enkä kokenut tarpeelliseksi antaa itsestänikään kuin pienen palasen.
Sitten paikasta odottamattomasta vastaan tulee ihminen, jonka kanssa ajatukset synkkaa, arvot ovat samalla viivalla ja sen kanssa on hyvä ja turvallinen olla sekä hyvinä että huonoina päivinä ja jonka kanssa tunnen suurempaa rakkautta kuin koskaan aikasemmin ja yhtäkkiä mä asun sen kanssa, mä, joka olin päättänyt etten ikinä enää jaa kotiani kenenkään miehen kanssa ja etten ainakaan rakasta enkä rakastu.
No, kuinkas kävikään, kaikki noi pöhköt ajatelmat ovat joutaneet romukoppaan jo aikaa sitten ja seesteinen yhteinen täyteläinen arki uusperheessä on astunut kuvioihin ja tunnen niin täydellistä hyvän olon tunnetta joka hetki etten osaa edes sanoiksi pukea sitä tunnetta.

Onnekas. Se mä oon.


maanantai 5. tammikuuta 2015

Huonommuuskompleksi ja kasvun paikka

Mistähän sitä aloittais? Ootte varmaan jo kurkkuanne myöten täynnä mun hehkutusta miten ihana mies mulla on? Se on niin hyväsydäminen ja ymmärtäväinen, mulla ei ole ikinä ollut näin turvallista oloa kenenkään kanssa kun nyt on. 
Mä voin kertoa mun miehelle ihan mitä vaan, puhua sen kanssa ihan mistä vaan, se ei koskaan mollaa tai tuomitse eikä se koskaan laita mitään muuta asiaa mun huolien edelle, se on siinä hetkessä, läsnä, mua varten, just niin kauan kun tarvitsen, ja se pitää musta kii niin kauan kunnes paha mieli on mennyt ohi.

Ja mä toisinaan tunnen ihan hirveetä huonommuutta verratessani itseäni häneen, nään paljon virheitä itsessäni, epätäydellisyyksiä, vikoja, korjattavaa. 

Hän on niin hirveen epäitsekäs ja ymmärtäväinen, pelkään etten ikinä yllä siinä hänen tasolleen.
Oon hirveen itsekäs itse, arvosteleva, johtopäätöksiä tekevä, tuomitseva ja syyttelevä. Harvoin nään metsää puilta ja useimmmiten teen nopeat johtopäätökset pintaraapasun perusteella katsomatta syvemmälle. 
Mua hävettää se. 
Koitan pesusienen lailla imeä mun miehestä hyvän käyttäytymisen mallia itselleni ja kiukuttelen kun en muutu päivässä yhtä hyväsydämiseksi. Nään itseni usein huonona ihmisenä hänen rinnallaan vaikka hän ja muutkin koittais kuin vakuuttaa etten ole huono. 

Tunnistan itse ne viat ja tavat jotka mussa on, jotka oon 38 elinvuoden aikana oppinut, sisäistänyt, saanut, ja koitan muuttaa niitä, kasvaa paremmaksi ihmiseksi.  Oon hurjan onnellinen, että oon löytänyt noin ihanan ihmisen mun rinnalleni, elämään mun kanssa, jakamaan ilot ja surut. Oon löytänyt todellisen aarteen ja se aarre rakastaa mua, oon onnekkaiden ihmisten joukossa tänään <3