Nuorimmaiseni on nyt 10 vuotias, diagnosoitu ADHD ja masennustakin. Koko elämänsä asunut minun ja sisarensa kanssa isän huidellessa milloin huumeissa milloin asunnottomana.
Isän selvien kausien koittaessa on tapaamisia sovittu oikeusteitse siitä syystä, että 10 vuotta sitten sattunut pahoinpitely jätti minuun niin syvät arvet ja pelon, ettemme ole pahoinpitelyoikeudenkäynnin jälkeen nähneet saatikka puhuneet.
Oikeuden käyntejä on mahtunut tähän kymmeneen vuoteen viisi ja jokainen niistä on kestänyt erittäin kauan ja ollut henkisesti äärimmäisen raskas.
Lapsi onkin oirehtinut pahasti näiden oikeudenkäyntien aiheuttaman stressin takia.
Nyt isä onkin taas ollut tapaamatta reilun vuoden, mutta isovanhempansa luona lapsi käy noin 6 kertaa vuodessa.
Lapsi kuitenkin kokee, että minä valehtelen hänelle hänen isästään, koska isovanhempi kertoo isän olevan kunnossa, mikä todennäköisesti ei pidä paikkaansa, koska tapaamisiakaan ei ole toteutunut, mitkä aina selvällä jaksolla toteutuvat.
Kahden viime vierailun jälkeen lapsi on ollut pois tolaltaan, ensin itki joka ilta 2 viikon ajan, pelkäsi, että kaikki kuolee, itki sitä miksi hän on niin huono ja miksi hänellä on ADHD ja, että kaikki hylkäävät hänet.
En saanut tolkkua mistä tällaset puheet ja pelot tuli ja lohdutteluun ennen nukkumaan menoa meni pitkiäkin aikoja joka ilta.
Toisen kerran jälkeen alkoi varastella koulussa ja tukihenkilön toimistosta.
Kerroin tämän huoleni lastensuojelutyöntekijälle, jonka tapaamisessa oli myös lastenpsykiatrisen henkilökuntaa sekä ammatillinen tukihenkilö. LStyöntekijä oli sitä mieltä, että tapaamiset pitäis toistaiseksi jäädyttää ja samaa mieltä oon itsekin. Tukihenkilökin tais enemmän kallistua sille kannalla. Ainoot jotka ois puoltaneet tapaamisten jatkuvuutta olivat lastenpsykiatrisen hoitajat.
Itse mietin, että kun meillä nyt tulee tämän aisan tiimoilta aika lastenpsykiatriselle, että jos ne sieltä puoltavat, että tapaamisten pitäis jatkua isovanhemman luona, niin noudatanko mä tätä vai laitanko tapaamiset jäihin oman arvostelukykyni perusteella.
LAPSI ON NYT SIINÄ IÄSSÄ, ETTÄ EDESSÄ ON RISTEYS, JOKO HÄN LÄHTEE SIIHEN SUUNTAAN MINNE MINÄ JA ISNSÄKIN, ELI HUUMEET, VANKILA, MAHDOLLISESTI ENNENAIKAINEN KUOLEMAKIN TAI JATKAA TÄLLÄ TIELLÄ MINNE NYT SUJAHTI, ELI KILTIN HYVÄN POJAN TIELLÄ.
Nyt tapaamisia ei ole ollut ja lapsi on saanut koulustakin melkein päivittäin kehuja, kotona kaikki sujuu mallikkaasti, lapsi on iloinen, reipas, pirteä, oikein elämäniloinen herkkä suloinen kaveri.
Otanko mä riskin, että kaikki lähtee taas huonompaan suuntaan ja annan lasta sinne isovanhemmalle vai pistänkö ne vierailut nyt tauolle vähäksi aikaa ja annan lapsen kasvaa rauhassa tähän ihanaan hyvään suuntaan minne ollaan nyt päästy vihdoin lähtemään ja annako hänen pääraukkansa parantua sisältä ilman että joku sekottaa ajatuksia ja murentaa luottamusta omaan perheeseen ja äitiin?
