Kiusallani vai?

Sieltä se menneisyys vaan kurkkii vaikka miten tahtois päästä eroon.. Vähän tuoreempaa kurjuutta tällä kertaa.. Nuorimmaiseni (6v) isä, jolle päihteet hieman enemmässä määrin maistui tai maistuu... Vahva epäilykseni on että maistuu taas, mutta minähän epäilenkin ihan kiusallani, en suinkaan siksi, että olisin huolissani olosuhteista minne lastani ollaan viemässä. Nuorimmaiseni pitäisi siis matkustaa isän äidin kanssa junalla toiselle puolen Suomea isää tapaamaan, isän äiti itse menee toiseen kyläpaikkaan, joten ei olisi "valvomassa".
Syy miksi epäilen isällä olevan taas huumeiden käyttöä on se, että hän, joka on selvillä ollessaan ehkä maailman paras isä, perui viime kertaisen tapaamisen vaikka oli ajanut autolla tänne kotipaikkakunnallemme asti tapaamaan lapsia. Hänellä ei ole ollut tapana perua, ennemminkin hän on aina (selvänä) tehnyt kaikkensa, että on voinut tavata ja ns tullut vaikka läpi harmaan kiven, eikä mitään tapaamis ongelmia olekaan ollut, muutakun pari vuotta sitten viimeksi, silloin olikin sama meininki kun nyttenkin eli tekstareihin ja puheluihin ei vastata, tapaamisia siirreltiin ja peruttiin jne kunnes viimeisenä kertana isän sisko toi lapseni kotiin kesken tapaamisen ja sainkin isän kaverilta tietoon, että piriä siellä vedetään täyspäiväsesti taas. Silloin(kaan) isä ei suostunut huumeseuloihin mutta hommas itselleen sitten hoitopaikan toiselta puolen Suomea ja sinne jäikin asumaan myös. Hoito onnistui sillä kertaa ja isä meni töihin ja toimitti huumeseulat ym ja tapaamiset pääsi taas käyntiin ja suijuivat tähän asti hyvin.

Nyt viime tapaamiskerralla isä sitten perui ja valehteli äidilleen, että minä peruin tapaamisen. Soitin isälle ja yhteen puheluun hän vastasi ja huusi sekavia mulle puhelimeen eikä ymmärtänyt vaikka väänsin rautalangasta että en kiellä häntä tapaamasta lapsiaan vaan hän voi tavata mutta silti hän halusi perua tapaamisen. Syy jäi mulle epäselväksi, samoin kun moni muu seikka siitä puhelusta. Vanhempi lapseni yritti myös saada kii häntä ja hänen naisystäväänsä joka entisenä nistinä on nykyinen huumehoitaja useassakin huumehoitolassa, kukaan ei ole sen koommin vastannut puheluihin eikä viesteihin.
Munkaan äidille eikä omalleen äidilleen isä vastannut..
Tästä heräs epäily, että ehkä hänelle päihteet vei taas voiton, kuka hullu nyt muuten ajaa montaa sataa kilsaa ja ehdoin tahdoin kieltäytyy sitten tapaamasta lastaan vaikka miten rukoilin puhelimessa, että tapaa nyt kun lapsi niin odottaa. Silti hän vietti koko viikonlopun kaupungissani, tiedä sitten millä asioilla..

No nyt kun yritän saada häntä antamaan huumeseulaa, että voisin turvallisin mielin päästää lapseni sinne hänen luokseen niin tuskimpa hän suostuu. Hänen äitinsä kanssa jutellessani sain vähän sen käsityksen, että siellä päässä on ajatus, että minä kiusallani niitä pyydän ja kiusallani häntä epäilen. Äiti tietty on sitä mieltä ettei mitään huumeen käyttöä nyt ole, eihän mullakaan ole :O
Viimeksikin äiti väitti poikansa olevan kunnossa, vaikka osottautuikin sitten että käytti. Eihän kukaan selvillä vesillä oleva nyt päihde hoitoon mene ja sitäpaitsi myönsi itsekin käytön jälkeen päin.

Tämä on mullekin niin vaikeaa. Paljon mieluummin eläisin ilman että tarttis tuollasista kantaa huolta ja huolen lisäksi elämään astuu mukaan pelko, jos hän käyttää niin kuvioon saattaa astua myös muut asiat, uhkailut tai todellinen väkivalta. Viime vuoden lopulla juuri jouduin hänen (ex?)ystävänsä väkivallan kohteeksi, kuka sanoo etteikö hän voisi järjestää minulle lisää sellasta tai jopa järjestää hengiltä?

No ei nyt mennä asioiden edelle kuitenkaan, mutta todellisuus on, että mulla on todella vahva tunne, että sielläpäässä ei mene nyt ihan niinkuin pitäisi ja koska isän äitikään ei ole paikanpäällä, että jos jotakin sattuu niin ottamassa 6 vuotiasta vastuulleen, niin minua suorastaan pelottaa päästää lapseni sinne. Ja miksi ei voisi antaa huumeseulaa mikäli ei ole mitään salattavaa?

Mitä kiusaamisella voidaan saada aikaan...

Mulla on omakohtasta kokemusta kiusaamisesta melkeen läpi elämäni.
Ekan kurjan kokemuksen muistan ekaluokalta, mulla oli paikkakuntamme sillosella vaarallisimman lähiön nuorisotalolla koulun jälkeinen kerho. Kerran sinne tuli yks naapuripihan iso poika jahdaten mua ja heitti mua nyrkin kokoisilla kivillä. En tainnut mennä sinne kerhoon enää sen jälkeen. Sama poika jatkoi kiusaamistani ulkona tokaluokalle asti jolloin muutettiin muista syistä pois sieltä.

Seuraavassa asuinpaikassa sain olla melko rauhassa jonnekin viidennelle asti, jolloin pari poikaa alkoi kiusaamaan mua, toinen mm potkas mua discossa mahaan ja toinen kuristi kouluaikana koulu alueella.

Seiskaluokalla muutettiin sieltä pois takas sinne hurjaan lähiöön mutta eri kadulle. Siellä lähiön "jengiläiset" eli nuokkarilla hilluvat lapset ja nuoret alko kiusaamaan mua oikein urakalla. Useimmiten se oli uhkailua, mutta kerran sattui noin kymmenen nuoren porukka samaan aikaan mun pihalle ja kävivät siinä mun kimppuun. Yks niistä löi muutaman kerran mua kasvoihin ja sitten ihmettelivät kun en itkenyt tai juossut karkuun. Jäätysin vaan siihen. Yks poika ehdotti (hän muuten oli ekalla ja tokalla mun kans samalla luokalla, tosi kiva poika sillon, soitti pianoa erittäin hyvin, käytiin kerran koko luokan voimin hänen kotonaan kuuntelemassakin hänen soittamistaan), että tytöt riisuisivat multa paidan, että tissit näkyis. Onnex eivät tehneet sitä, se ois ollut äärimmäisen noloa :( Hetken ne siinä haukkui mutta kun seisoin vaan enkä välittänyt niin lähtivät sitten pois ja mä juoksin kotiin ja sisällä vasta tuli itku ja kauhea tärinä :'(

Mitä siinä sitten tekee, koko ajan sai elää pelossa, minnekään ei voinut mennä kavereiden kanssa kun niitä oli joka paikassa. Onneksi muutettiin sieltäkin pois ysiluokan aikana ja pääsin maalle. Kävin silti samaa koulua jonka olin seiskalla aloittanut sen asuinpaikan mukaan joka oli siis ala-asteelta yläasteelle, koulussa sain olla suht rauhassa vaikka ala-asteen kiusaajapoika olikin samalla luokalla ja tuli vielä samassa bussissakin, koska oli myös muuttanut sinne kurjaan lähiöön.

Mä aloin lintsaamaan. Ja hengaamaan kaupungilla muiden kaltaisteni lintsareiden kanssa. Sellasia nuoria ja lapsia tänäpäivänä sanotaan täällä meillä Hansalapsiksi. Siellä mua ei kukaan kiusannut.

Tutustuin eri lastenkotien lapsiin ja nuoriin ja aloin liikkua heidän kanssa. Kuljeskeltiin päivät ostoskeskuksissa ja kaupoissa ja kaupungilla. Yhden lastenkodin pari vanhempaa nuorta tyttöä alkoi vainoamaan mua ja uhkailemaan, aina jos näkevät tai kuulevat mun olleen jonkun heidän lastenkodissa asuvan nuoren kanssa liikeellä niin saisin turpaan. Taas sai alkaa pelätä. Mutta kaupungilla tutustuin myös nuoriin, jotka itse hakkasivat toisia nuoria. Ihan vaan huvikseen. Ja jos liikkusin heidän kanssa, niin menin itsekin siihen mukaan. Oli mukavaa tuntea olonsa kovaksi ja hakata joku heikompi. 

17 vuotiaana aloin liikkua sellasessa rasistisessa porukassa ja sillon kaupungilla tehtiin paljon tyhmyyksiä. Hakattiin paljon porukkaa ja osallistuttiin kaikenmaailman joukkotyhmyyksiin. Onneksi sitä aikaa ei kestänyt kun vajaa kaks vuotta, mut sinä aikana ehtisin hankkia linnatuomion väkivaltaisuuksilla. Yhden kerran pahoinpideltiin poliisikin.

Nyt kun mietin niin luulen että kiusaaminen vaikutti aika paljon siihen , että lähdin tuollasiin väkivaltaisuuksiin yleensäkään mukaan ja nautin silloin niistä teoista mitä tein tuntematta vähääkään katumusta, ees kiinnijäätyäni. Jos mua ei ois koskaan kiusattu, niin oisinko ollut menemättä mukaan?

Tänäpäivänä kadun kyllä monia asioita mitä nuorena tein, mutta päivääkään en vaihtais pois. Uskon, että se väkivalta mitä tein ja mitä näin on tehnyt musta nyt hyvin empaattisen ja läheisrakkaan sekä eläinrakkaan ihmisen. Sellasen joka haluaa auttaa heikompiaan ja tarjota apuaan sellaiselle joka sitä kipeästi tarvitsee.