tiistai 11. kesäkuuta 2013

yhden nuoren elinikäisen syrjäytymisen lasku yhteiskunnalle on noin 1,2 miljoonaa euroa.

Nuorten syrjäytyminen on eurokriisin haastavimpia seurauksia. Euroopan parlamentin jäsen Hannu Takkula (kesk.) vaatii riittäviä resursseja koulutukseen. Koulutus on todettu tehokkaimmaksi keinoksi torjua syrjäytymistä.
Erityisen huolestuttavaa on mepin mielestä se, että vuosina 2011 ja 2012 peräti kaksikymmentä EU-maata leikkasi koulutusmäärärahojaan, niistä viisi yli viidellä prosentilla. Yksikään EU-maa tehnyt merkittäviä korotuksia.
Takkula muistuttaa, että yhden nuoren elinikäisen syrjäytymisen lasku yhteiskunnalle on noin 1,2 miljoonaa euroa.
Mitkä tahansa tarjolla olevat tehostetut koulutustoimet ja muut syrjäytymisen ehkäisytoimenpiteet tulevat suunnattoman paljon tätä halvemmiksi, Takkula vertaa.
Takkula korostaa riittävän pieniä ryhmäkokoja erityisesti varhaiskasvatuksessa ja perus- ja lukio-opetuksessa, hyvää opettajakoulutusta sekä erityisopetuksen laajaa saatavuutta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseksi.
Nuorisotakuuta pidetään Suomessa esille tulleista puutteistaan huolimatta muualla Euroopassa toistaiseksi parhaana käytössä olevista ohjelmista nuorten työttömyyden ja syrjäytymisen torjumiseksi.
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/syrj%C3%A4ytyv%C3%A4st%C3%A4_nuoresta_12_miljoonan_euron_lasku_6410889.html

Olisikin mielenkiintoista laskea olenko mä jo kuluttanut mun 1,2 miljoonaa euroa vai kerkesinkö hypätä pois syrjäytymisen oravanpyörästä ennenkun tuo summa tuli täyteen?



Exä ainakin on kuluttanut verorahoja oikeudenkäynteihin mun kanssa jo hyvän matkaa miljoonasta, pikaisella laskutoimituksella oikeuden päätöksistä laskettuna jos yksi oikeudenkäynti on maksanut valtiolle noin 3-4 tonnia ja neljässä ollaan jo oltu niin 12-16 tonnia plus kaikki muut palvelut mitä joudutaan hänen takia käyttämään valtion tukemana kuten valvotut tapaamiset sillon yhteen aikaan ja nyt valvotut lapsen vaihdot tapaamistilaiteissa, montakohan syrjäytynyttä nuorta silläkin rahalla ois autettu...



Paljonkohan mun oma saldo mahtaa olla, kyllä sitä valtion budjettia tuli itekin nuorena kulutettua ja vähän vanhempanakin, kun kerran eläkkeellä olen ja 10 vuotisen masennuksen aikana tuli vähintään kerran kuukaudessa käytyä lääkärillä ja kelakorvauksia lääkkeistä jne.

Enää ei tartte lääkäriä onneks kun akuuteissa tilanteissa ja onneks oon aika hyvä itsehoidon mestari enkä viiti "turhan päiten" lääkärikeskusta kuormittaa :D
Nyt koitan kovasti maksaa takaisin yhteiskunnalle miltä oon niin paljon saanut, nähtäväksi jää onnistunko vai epäonnistunko :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti