keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Lasketaanko alkoholin hintoja, jotta saadaan talous nousuun??

Kansanedustaja Juho Eerola (ps) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Suomen alkoholilainsäädännöstä. Eerolan mielestä täkäläinen alkoholipolitiikka pyrkii ratkaisemaan vähemmistön ongelmia rankaisemalla enemmistöä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on arvioinut, että Suomessa on yli 500 000 alkoholin riskikuluttajaa. Lisäksi THL:n mukaan sekä naisten että miesten eniten juova kymmenys kuluttaa noin puolet kaikesta alkoholista.
Eerolan mielestä alkoholipolitiikan pitäisi keskittyä tähän kymmenykseen, kun se nykyisellään haittaa kaikkia alkoholin kuluttajia, tuottajia ja anniskeluliikkeitä.
- Nykyinen alkoholilaki on kuin tarkkuusammunta haulikolla 100 metrin päässä olevaan kohteeseen, Eerola vertaa.
Erityisen huolissaan hän on pienimuotoisesta kotimaisesta alkoholijuomateollisuudesta, joka hänen mukaansa kärsii tarpeettoman paljon tiukasta sääntelystä. Myös vihreät ilmaisi puoluekokouksessaan huolensa samasta aiheesta ja esitti yhdeksi ratkaisuksi mietojen alkoholijuomien myyntiä ulos ravintoloista.
Kännit kotona
Alkoholipolitiikalla on ikäviä seurauksia suomalaiselle juomakulttuurille, Eerola väittää. Esimerkkinä hän mainitsee pohjien juomisen ennen baariin tai festivaalialueelle siirtymistä. Hänen mukaansa ilmiö käy alkoholin kuluttajan terveydelle ja anniskelu- tai festivaaliyrittäjän kukkarolle.
Etenkin miehet juovat nykyisin entistä enemmän kodin seinien sisäpuolella. Nykyään yli 80 prosenttia miesten ja lähes saman verran naisten juomiskerroista tapahtuu THL:n mukaan kotona.
Eerolan mukaan alkoholipolitiikka on ajanut ihmiset juomaan kotonaan ja julkisilla paikoilla, mikä hankaloittaa valvontaa ja vähentää verotuloja.
- Mikäli alkoholin nauttiminen tapahtuisi kotien ja julkisten paikkojen sijaan anniskeluliikkeissä, olisi anniskelua helpompi valvoa ja valtiokin saisi enemmän verotuloja työllisyysvaikutuksista puhumattakaan. Nykyisessä alkoholipolitiikassa kaikki ovat häviäjiä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013061117139863_uu.shtml

Kuten Chisukin laulaa:

"Niin kansa itki ja talous nousi pian jaloilleen
Ja ilo alkoi muttei riitä pelkät onnenkyyneleet
Hallitus mietti pitkään miten tääkin kriisi ratkaistaan
Kunnes joku muisti miten alkoholivero poistetaan

Ja taas pullotetaan kyyneleet
Myydään ne Baden-Badeniin"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti