Sukurakas

Munt valtaa usein sellainen "suvun kaipuu" en tiedä onko tällasta tunnetta muilla vai oonko mä vaan hullu siinäkin asiassa? Eilenkin kun sanottiin heipat siellä Someron näyttelyn pihalla meinas itku tulla ja mietin miksi me asutaan niin kaukana kaikista sukulaisista. Muistan, että oon lapsenakin ollut surullinen siitä, että me asuttiin Turussa ja loput siitä suvusta (isän) asui pääkaupunkiseudulla. Mä haluaisin olla lähempänä sukulaisia. Elämä on niin hirveen lyhyt loppujenlopuksi. Nykysellään koko suku, isän ja äidin puoleinen on niin hajallaan, että useimpia tuskin nään enää koskaan, no ehkä jonkun hautajaisissa sit, ei se ole kivaa :(

--

Äh, mulla katkes ajatus eikä se tullut enää takas. palaan aiheeseen kun muistan mitä muuta mun piti kirjottaa :D