tiistai 16. heinäkuuta 2013

Pitkänmatkalainen

Kävästiin tosiaan eilen viemässä mun näyttelykuvat Hesaan Galleria Foggaan  ja siinä oli sitten aikaa hetki ajella ja pysähtyäkin ja kävästä Katajanokan vanhassa vankilassa mistä on tehty aivan ihana ja tunnelmallinen ravintola ja hotelli, tosin vankilatunnelmaa siellä ei juurikaan enää ollut, sen sijaan vanhan ajan tunnelmaa ja hämyistä tunnelmaa yllinkyllin, että ihastuin paikkaan ikihyvikseni <3


Ruoka on tuolla varmasti hyvää, jonakin päivänä mä olen sen verran paremmissa rahoissa, että mulla on varaa tilata sieltä jotakin ja herkutella :)

Musta on upeeta, että vanha ja mysteerinenkin (joillekin) rakennus otetaan uuteen käyttöön ja, että ihmisillä on mahdollisuus käydä katsomassa millaiselta vankilassa on joskus näyttänyt. Tosin kuva oli hieman erilainen kun se todellisuudessa on, ainakin ainoat avoimet sellit minne me päästiin ravintolan puolelta olivat vanha 1800 luvun ryhmäselli, millaista tuskin onkaan käytetty enää liki sataan vuoteen 


Ja joku rangaistus-selli varmaan, ei tällaisessa ainakaan vankeja ole pidetty, edes matkavankeja


No, ehkä tavallisen sellin esitteleminen kansalle poistaisi sen ikävän kuvan minkä (vanhoista) vankiloista on saatu, siellä nimittäin on kyllä ihan hyvät tilat eikä ole tuollasia kaltereita ovena tai seinänä eikä betonista valettua sänkyä jonka päässä wc-pönttö  :)


Olin kyllä täysin haltioitunut Helsinkiläisestä arkkitehtuurista, miten se onkaan jäänyt multa aiemmin hiukan niinkuin huomaamatta, tosin Helsingissä en ole niin paljoa liikkunut aikuisena että olisi ollut mahdollisuutta katsellakaan.

Teatteri

Ulkoasianministeriön takapihalla

Mua alko heti haluttamaan lähteä Helsinkiin viikon lomalle kuvaamaan rakennuksia! Mietin, että kuka hullu lähtee ulkomaille asti kun lähelläkin on noin uskomattoman kaunista!


Käytiin myös Suomen Pankissa, joka on aivan uskomattoman upea rakennus ja kuvasinkin sisällä, kunnes ystävällinen vartija vihjaisi, että kuvaaminen olisi kyllä kieletty, poistin kuvat, mutta saatiin pieni kierros aulassa sitten kun oli hiljaista juuri silloin :)

Ainoa kuva minkä otin sisältä, oli ulos mennessä oven kahva :D Komea sekin :D


Tässä komea säätytalo



Tässä Pohjoisrantaa jonka varrella Galleriakin on


Aika pitkän matkan olen tullut (tutut tietää mistä) kutsutaiteilijaksi Helsinkiin keskustaan rantakadulle taidegalleriaan :D



Pitkä matka, ajokilometrit näkyy mittarissa ja niin kuuluukin! Helppoa tietä ei olekaan, missään asiassa, ja jos on niin onko tunne silloin niin autuas ja ansaittu kun vaikean taivaleen jälkeen? :) Just a thought.. 

Nyt valmistautumaan avajaisiin, tänään pukeutimista ughh :/ Ja ripsiä jeii :D ja ajamista, ehhh :( ja kotiin ja sitten alkaa LOMA WUHUU!!!! :D

..ja tässä kutsu juuri SINULLE avajaisiin tänään, tarjoiluakin on, ota kaverikin mukaan <3 Tervetuloa :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti