torstai 4. heinäkuuta 2013

Näyttelykiireinen syksy tulossa

Kyllä on näyttelyitä buukattuna pitkälle loppusyksyyn, eipä ole näin kiireistä vuotta näyttelyiden osalta vielä ennen ollutkaan!

Lauantaina menen kuvaamaan kotikyläni suuren tapahtuman Raatalan Humpparallin, silloin siellä on Burning love  rockin' party ja luvassa Ameriikan rautoja ihasteltavaksi :) Kuvat tulevat syksyllä Kuusjoen kirjastoon näytille :)

Parhaillaan on päällä Someron Sekosiko sukumme näyttely, joka onkin varmasti hauskin näyttely missä olen ikinä ollut mukana, siellä on taidetta joka lähtöön, on soittimen tekijää, soittajaa, kuvataiteilijoita sekä ihotaiteilija ja perjantaina huipentuu esityksillä mm 1700-luvun Barokkiviulukonsertti sekä tatuointinäytös, kaikki paikalle sinne siis, tatskanäytös alkaa kello 15 perjantaina!

Heti tämän perään olen mukana Hesassa Galleria Foggan yhteisnäyttelyssä jonne minut kutsuttiin, näyttelyn nimi on jotain uutta jotain vanhaa ja näyttelyn järjestäjä oli erityisen ihastunut siltakuvaani sekä vanhoihin hylättyihin taloihini :) Nyt mulla onkin kokonaan uutta verta tuioda tuonnekin näyttelyyn, sillä sain ihanan upean siltakuvan edellispäivänä ja tänäaamulla uudelleen editoituna siitä tuli vielä enemmän mun tyylinen, kas tässä kuva siitä <3


Ja ennen kuin edellinen ehtii loppua alkaa Turussa Pulssin ikkunassa jo seuraava näyttely, tämä on esillä pari kuukautta ja on teemaltaan väljä, koska kuvia tulee esille useampi kymmenen enkä halua väsyttää katsojaa junnaamalla samassa teemassa niin kauan. 
Itse ainakin huomasin Salon Veturitallissa jossa kävin katsomassa idolini Hannes Heikuran näyttelyä talvella että vaikka kuvat olivat superihania ja juuri sellasia mikä iskee mun makuhermoihin ja lujaa niin liika on liikaa. Pitkät näyttelytilat ja monta peräkkäin alkoi jo tympiä, kuvia oli monta kymmentä ja kaikki samaa tyyliä ja vaikka ne yksittäin olivat jokainen aivan ihanaa olohuoneen-taulukamaa niin en jaksanut viimeisessä huoneessa käydä kuin kääntymässä koska niitä oli aivan liikaa, silmä ja mieli väsyi aiheeseen vaikka synkkä aihe on mun mieliaihe :( Se on sääli, koska nyt mieleeni ei edes jäänyt millaisia ne mun mielikuvat siellä oli vaan mielen täyttää se tympääntymisen ja väsymisen tunne jonka koin näyttelyssä joka jatkui ja jatkui ja jatkui vaan :(

Palataas aiheeseen, eli heti Pulssin näyttelyn päätyttyä alkaakin Kosken tl kirjastossa näyttely, sen aihetta en edes vielä tiedä, mietin sitä sitten tässä matkan varrella, ehkä tuon sinne näitä mustavalkoisia, koska näistä on pidetty hirmu paljon ja siellä tila on pieni joten ei mahdu montaa kuvaa, mikä on hyvä tällasessa tummanpuhuvassa teemassa :)

Kosken kirjaston jälkeen onkin hyvä aloittaa talviloma, talvella ihmiset ei liiku ja talvella ei ole hyvä pitää näyttelyissä synkkiä aiheita koska talvi itsessään on monelle niin masentavaa ja väsyttävää aikaa ettei synkkien kuvien katselu miellytä kaikkia. Itse taas tykkään talvella oiken velloa oman sieluni sisäisessä synkyydessä ja ikään kuin "vääntää veistä haavassa" ja saan siitä itse itselleni voimaa..



Jaahas, sähköt pätkäsi taas, en tajua miten voi taas olla päivittäistä tämä että useaan otteeseen menee sähköt. Forttumilla joku mäöttää ja pahasti! Mitään ilmoitusta ei ole annettu, että sähköjä korjattaisiin tms, että kohta on taas tietokone huollossa ja vasta sain edellisen huollon omavastuun maksettua. Kyllä on FORTUM kehnoa toimintaa teillä!!!  Eilen aamulla meni muutamaan kertaan, hiti kun sellanen upsi on niin vietävän kallis, siinä ois akku joka kestäis sen verran että kerkiis ainakin tallentaa työt kun menee sähköt. Tossa yks päivä kun maksoin laskuja ni näemmä unohdin maksaa yhden ja kadotin myös koko laskun, sillä pankeissa ei näkynyt maksetuissa eikä myöskaan maksamattomien pinkassa. En tajua mitä on tapahtunut, no se riemu, että sain kaikki laskut maksettua oli siis ennenaikaista nyt onkin kellonviisareita yms maksamatta yli kahdella sadalla :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti