Musta oli hienoo vihdoin saada tyttö kaveriksi ja tietty halusin olla niinkun muutki tytöt.
Tytöillä vaan oli ihan eri meininki ku jätkillä.
Tytöt oli säälimättömän väkivaltasia. Sellanen oli mulle ihan uutta. Jätkät ei koskaan oikeestaan tapellut, ainakaan tosissaan, saati sit et oisivat hakanneet joitain viereita ja vieläpä huvin vuoksi. Tytöille sellanen oli joka päivästä ajan kulua ja niimpä mäkin jouduin sihen mukaan.
Ekan kerran, ku yks sellanen muija ehdotti et mennään hakkaan joku, kysyin tyhmänä, että miksi ja se vastas huvin vuoksi. Sillä kerralla en lähtenyt mukaan, mut koska halusin epätoivosesti olla osa tyttöjen porukkaa ja olla niinku muutkin tytöt niin ajanmittaan mäkin rupesin osallistumaan sihen hakkaamiseen ja mulle tuli kovan muijan maine.
Mikään kova en missään nimessä ollut, pikemminkin pelkuri, kun en uskaltanut olla hakkaamattakaan!
Toi linja vei mut lopulta vankilaan ku olin 17v.
Nykysin aika paljon harmittaa se, että edelleen jotkut pitää mua kauheena koviksena. Kukaan ei nähnyt sillon ja harva näkee vieläkään, että olen arempi kun moni uskookaan.
Oon kyllä puhelias tietyssä tutussa seurassa, mutta oon tosi arka ihminen.
Varmaan se alituinen hakatuksi tulemisen pelko on vaikuttanut osaltaan sihen etten uskalla oikein sanoa mielipidettäni tai tuoda ajatuksian ja tunteitani julki vieläkään.
Nykysin sillä on diagnoosikin. Sosiaalisten tilanteiden pelko.
Sen verran paha ja arkea haittaava, että oon eläkkeellä sen takia.
Sekin hävettää mua ihan sikana!
Tahtoisin vaan olla normaali niinkun muutkin. Käydä töissä, harrastaa ja elää niinkun yhteiskunta odottaa.
Pakko kai tässä alkaa pikkuhiljaa myöntämään itselleen, etten oo eikä musta tuu normaalia. Oon luuseri.
Yhteiskunnan hylkiö.
Mut hyvää tässä yhteiskunnassa on se, etteä se ei jättänyt mua pulaan. Ja mun vanhemmissa. Kiitos äiti ettet koskaan hylännyt mua ja kiitos isä, että seisoit äidin tukena!
Ilman mun vanhempia ja tän kaupungin, vaikka tää paska onkin, tukiverkkoa ja halua auttaa ja tarjota tukea, en olis tässä, eikä mun lapset olis tässä.
Musta ei ehkä tule enää mitään, ja mä tuhlaan maamme verorahoja ja elän tuilla, mut koitan parhaani kasvattaa mun kahdesta lapsesta mallikeposta kansalaista, veronmaksajaa, tunnollista ihmistä tähän yhteiskuntaan :)
Se on mun tärkein tehtävä tässä maailmassa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti