Ihminen, yksin vai kaksin?

Nyt mulle alkaa hahmottua miten tärkeää on, että on oikeanlaiset tukijoukot takana. Taannoin hengasin aivan väärässä seurassa, seurassa joka koitti tukahduttaa sisäisen luovuuteni ja sisäisen seikkailijani, missähän tilassa valokuvani olisivat jos en olisi älynnyt irrota tästä seurasta?

Tällä hetkellä mä koen, että mun luovuus on lisääntynyt ja olen löytänyt sen taiteilijan sisältäni joka on tässä viimeisen 1-2 vuotta ollut vähän hukassa. Saan kannustusta ja vapautta valokuvaamiseeni sekä mielipidettä ja näkökulmaa jos sitä kysyn. Kukaan ei sano mulle "mä en tajua miten joku maksaa 700 euroa paperipalasta" vaan rohkasee menemään sinne suuntaan minne itsekin epävarmasti koitan haparoida.

Vielä noin vuosi sitten vannoin etten ala jakamaan elämääni kenenkään kanssa ja että yksin on ihan hyvä olla, mutta nyt on mielipide aika rajusti muuttunut, eihän ihmistä ole tarkotettu olemaan yksin, jaettu vastuu on paljon kevyempi kantaa ja murheet tuntuu paljon pienemmiltä kun on joku jolta hakea lohtua silloin kun sitä tarvitsee.

Ja on kiva kun on samanhenkinen kumppani, ihminen joka ymmärtää kun puhun kameran asetuksista, joka on samalla kartalla kun puhutaan kuvaamisesta, ihminen joka ei koita tukahduttaa mua vaan on valmiina uuteen seikkailuun aina kun sellaiseen avautuu mahdollisuus, ihminen joka ei halua vangita mua olohuoneen nurkkaan näyttämään vain nätiltä ja olemaan valmiina leikkimään silloin kun häntä huvittaa vaan ihminen joka antaa mun kukoistaa ja räiskyä ja antaa mun sisimpäni kehittyä ja kasvaa.

Eilen sähköpostissa tuli sopparit ja muut infot liittyen siihen taideprojektiin johon mut kutsuttiin, huomasin vaan, että papereihin oli mut jo merkattu kiinnitetyksi ja oli ihan päivämääräkin millon mun työni ois siellä esillä, vaikken mä siis ole vielä edes vastannut suostuvani :D 

Mutta toki mä suostun, hulluhan mä olisin jos en suostuis, täytyy vaan kysyä millasen kokosina, montako ja mille materiaalille pohjustettuna he haluavat töitäni ja miettiä sitten, että millä rahalla ne kustantaa. Sitten tuleekin tulliselvittelyt, Sveitsihän ei ole EU-maa joten sinne lähettäminen ja mahdollisesti sieltä kotiin saaminen onkin monimutkainen juttu ja jos siellä saa myytyä jotakin tulee myös verollisia kommervenkkeja matkaan.

Täähän onkin kaikki suurten sattumien kauppa, vai oisko kuitenkin jokin suurempi suunnitelma?? Ensinkin jos en ois tavannut nykyistä miestäni, en ois tajunnut vielä tässä kohtaa, että olin hukannut itseni valokuvauksellisesti, enkä ois tehnyt näitä käsiteltyjä synkistelykuvia mitkä olivat kiinnittäneet tän taidehistorioitsijan mielenkiinnon ja näin muhun ei ois ikinä otettu yhteyttäkään..

On hieno tunne huomata, miten joku ihminen voi saada niin paljon aikaan pelkällä olemassaolollaan. Tunnen miten mun sisällä oikein kohisee itseni kehittämisen halu ja ihan uusi luovuus. Toivottavasti mulla olisi edes puoliksi näin hyvä vaikutus myös häneen.

Mulle on tulossa tänään taas toimittaja, tällä kertaa tekemään keräilijä-sarjaan juttua mun vanhoista kameroista. Loppuviikolla ollaankin Turussa suunilleen yötäpäivää Gangut Regattassa myymässä ja se stressaa multa hengen, huohh

Mut nyt mun pitää mennä pyykkäämään ja meikkaamaan ja kokkaamaan ja leipomaan jne jne jne, palataan taas ja kiitos kun luit =)