lauantai 10. huhtikuuta 2010

itsekasvua?

Sillon kun olin vielä mun nuorimmaisen isän kanssa, olin vasta päässyt aineista, elin sekavaa ja joskus väkivaltastakin aikaa. Siinä seassa koitin elää jotain normaalia, auttaa ystäviä ja sen sellasta.

Oma elämä oli kuiteskin niin sekasin, vaikken sitä sillon tajunnutkaan, että mun ystävien auttaminen oli kyllä nyt jälkeenpäin ajateltuna vahingoittamista.

Puutuin jokaisen asioihin, olin tietävinäni paremmin miten jokaisen elämää tulis elää ja kerroin kärkkäästi mielipiteeni jokasesta, jokasen elämästä, parisuhteesta, lapsista jopa jne..

Menetinkin sit omien sanomisteni takia kaks sen ajan parhainta naispuolista ystävääni. En mä sitä sillon tajunnut, sillon olin mielestäni oikeessa ja he suuttuivat syyttäsuotta mulle.

Nyt tajuan kuin väärässä olin. henkinen kasvu on jotakin mitä on mulle tapahtunut vasta kun erosin nuorimmaiseni isästä. Tän viiden vuoden aikana, ei oo ollut oikein aikaa miehille tai uusille suhteille. Omaan itseensä totuttelu on vienyt kaiken ajan ja se on ollut jännä matka.

Mä oikeestaan opettelin kaiken alusta. laskujen maksun, kaupassa käynnin, talouden hoidon, kodin hoidon, lasten hoidon, koirien hoidon ja jopa autolla ajamisenkin, se tosin johtui etten sen kolarin jälkeen ollut uskaltanut ajaa vaikka osasinkin.

Opettelin myös ihmisesuhteet ja ihmisten kanssa kanssakäymistä. Oppisin etten ole maailman napa, eikä napana ole hyvä ollakaan. Oppisin että mun mielipide harvoin on se oikea ja oppisin että jokainen elää omaa elämäänsä ja se on jokaiselle se oikea tapa, mun tapa ei välttämättä sovi muille eikä muiden tapa mulle. Oppisin että jokainen ihmissuhde on tärkeä, olkoon se millanen tahansa ja jokanen ihminen tekee itse omat päätöksensä omalla ajallaan, pakolla ei saa mitään pysyvää aikaan.

Oon myös uuden elämän ja elämäntavan myötä huomannut kuinka naurettavaa on olla leuhka jostakin rikollisesta. Oppisin kuinka naurettavaa on olla kovis tai esittää sellasta. Tajusin että todelliset elämänluuserit on nitä joiden mielestä tavikset on luusereita.

Mikäpä mukavampaa kun olla tuikitavallinen perheenäiti tai isä, tuikitavallisessa työssä, asua tuikitavallisessa OMISTUSasunnossa ja ajaa tuikitavallisella UUDEHKOLLA autolla. Ulkoiluttaa tuikitavallisia koiria, jotka ei käy ihmisten kimppuun ja tavata tuikitavallisia samankaltaisia ihmisiä ja nauttia elämästä ja ajasta tuikitavallisen perheen kesken ja tuikitavallisten ystävien seurassa. Tuollasilla on asiat kunnossa. Mulla ei, mutta yritän parhaani mukaan sulautua tuikitavallisiin ihmisiin ja elää tuikitavallista elämää vaikken koskaan saakaan uudenkarheaa autoa enkä omistusasuntoa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti