Jotenkin hämärästi muistan, että jätin sen mun sillosen poikaystävän jonka kans olin sen vuoden ollut kimpas ja joka käytännös hankki kaikki aineet mullekin..
Sen mutsia ei suuremmin kiinnostanut mitä pojalle kuuluu ja miten se vierottuu ja se jätti sen tyypin käytännöllisesti katsoen omilleen. Siinä vaiheessa kun huomasin ettei hänel ollut riittävästi tukea eikä haluja irrottautua heroiinista ni en enääå menny hänen luo. En muista sanoinko mitään vai jätinkö sen vaan ilmottamatta.
Mulla oli tukena äiti joka vei mua kerran viikossa yksityislääkärille josta tulikin oiva tuki myös muihin asioihin. Ilman sen lääkärin huolenpitoa oisin varmaan lipsunut useamman kerran, mutta se piti usean vuoden jälkeen viel huolta et kävin testeissä ja et olin selvänä.
Lisäks mulla oli se mun lapsuuden ystävä. Hän piti mua sen tärkeimmän kerran käytännöllisesti katsottuna lukittuna kämpässään ja katto etten karannu, eikä noteerannu mun rukoilua et sais ees yhet vedot vielä.
Kaipa siin oli todellista ystävyyttä, mut varmaan myös syyllisyyttä, hän se kuitenkin toimitti mulle mun ekat extaasit ja varmaan ekat piritkin..
Se pääsikö hän oikeesti ite irti niist koskaan ei tuu mulle varmaan selviimään ikinä. Seuraavat kolme vuotta meni niin sekavasti, itelläni oli vahvat lääkkeet ja lisäks sitten alko se interferonihoito, joka pitikin mut sairaalassa melkeen koko ajan ja mä uskoin että eletään sellasta elämää kun hän kertoi. Todellisuudessa ei mulla ole tietoa lopettiko hän vai ei, näin jälkeenpäin kun katsoo miten hänel on tässä mennyt viime vuodet niin epäilen ettei hän koskaan lopettanutkaan kunnolla.
Mut ilman hänen sitkeyttään en ois kyllä itse päässyt aineista eroon, vaikka kaikki sanoo että se lähtee itsestä, mut ei mulla ollut todellista halua lopettaa. Hän sen päätöksen teki mun puolesta ja piti huolen etten päässyt siinä alkumetreillä lipsumaan.
Hän oli ollut mun paras kaveri teini-iästä asti ja oltiin koettu paljon yhessä ja nyt kun hän palautti mulle mun elämän, mun lapsen ja kaiken muun, niin kaipa siinä jotakin kiitollusuuden velan tuntua oli, mut myös rakkautta aivan varmasti.
Se itse aika ja elämä vaan oli niin sekavaa että on vaikee eritellä tunteita. Siinä oli niin paljon vaikeuksia ja opettelua, että suhde pyöri siinä rinnalla niinkun itsestään.
Mähän olin eronnut sillon vuonna -99 ja siitä alko se mun narkkaaminen ja sitten vuonna 2001 mentiin tuon kanssa kihloihin, joten se välinen aika, ei sitä voinut miksikään tasapainoseks tai vakaaksi sanoa ja mitä siinä tapahtu oli aika sekavaa.
Ihmiset jotka alko tunteen mut vasta sillon niin pitää mua edeleen ihan sekopäänä ja hulluna ja sitähän mä sillon olinkin. Mitä muuta voi odottaa jos on tuoillasia asioita tapahtunut ja kaikki noin lyhyen ajan sisällä, ettei ehdi yhdestä toipua kun jo toinen uja kolmas ja neljän asia tapahtuu, kaikki suuria elämän myllertäviä asioita. Ero ensimmäisestä pitkäaikasesta suhteesta jossa on lapsi, työn loppuminen, heroiiniriippuvuus ja mitä kaikkea se tuo tullessaan, mielenterveysongelmia, rikollista elämäntapaa jne.
Mun sieluni oli liian herkkä moisiin tapahtumiin ja musta tuli siinä myllerryksessä joku muu, joku aivan sekasin päästään oleva henkilö. En yhtään ihmettele jos joku pitää mua sekopäänä tai piti. Ne jotka tuntee mut nyt tietää, etten mä ole sellanen. Mä olen itse asiassa aika ujo ja herkkä ihminen.Mä en ole vielläkään voinut käydä niit asiota läpi, enkä tiedä pystynkö koskaan. Ne on liian suuria asioita otettavaksi esille. Pelkään jos alan purkaa niitä, että romahdan täysin. Eikä mulla ole nyt varaa romahtamiselle, kun mulla on kaksi lasta ja lemmikit huolehdittavana.
Mutta tää kirjottaminen on ollut hyväå keino purkaa mieltä. Esimerkiks kun sain vihdoinkin kerrottua siitä raiskauksesta, vaikkakin vaan tänne blogiin, mutta se, että saa sanottua sen asian niinkun se on ja bniinkun se mieltä painaa, se helpottaa kummasti. En mä tiedä onko ammattipsykologeillakaan mitään vastauksia asiaan vai kuunteleeko ne vaan. Nyt musta tuntuu että joku on kuunnellut mua ja se on kummasti helpottanut.
Ehkä mä joskus vanhana naisena meen sitten kunnon psykoterapiaan ja päästän ulos kaiken mitä sisällä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti