Huumori

Mä oon huomannu, että huumori on maailman paras selviytymiskeino.
Mulla ei oo mitään muuta selviytymiskeinoa kun huumori. Mä lasken leikkiä itsestäni koko ajan. Ei se silti tarkota etteikö asiat tuntuis tai etteikö mua koskis joku asia. Tottakai koskee, sattuu, tuntuu.
Mut mä en pysty puhua kellekään. Naureskelu ja leikinlasku asiasta on tavallaan sitä puhumista mulle.

Esimerkiks sillon ku mut raiskattiin. Mä aloin naureskella sille et sil raiskaajal oli lyhyt ja paksu kulli. Aloin naureskella sille et sen ammatti ole rekkamies ja nimi Jorma. Se oli mun ainoo keino ees vähän päästää sitä asiaa ulos itsestäni.

Nykysin mä naureskelen sille kun oon niin läski. Tottakai mua vituttaa olla tällanen mammutti, mut enmä voi sille asialle mitään, en oo pystynyt laihduttaan vaikka mitä keinoja oon koittanut. Ei oo muuta vaithoehtoa ku lyödä asia leikiksi. Todellisuudes häpeän itteeni niin pal etten voi ees alottaa suhdetta kenenkään miehen kaa. Kukapa tällasen läskin kaa muutenkaan ees ois.

Samaten mua ottaa päähän et mun muisti on mennyt, tai ei mennyt mut huomattavasti huonompi kun muilla. En muista ees oman tyttäreni 3v-9v ajasta juur mitään. Mut en voi siitäkään muuta ko vitsailla.

Myös se etten tajua asiota ihan niin nopeesti kun ennen, vituttaa mua suunnattomasti, mut siitäkin on pakko vetää huumoria kun oon niin blondi. Kaikilla on hauskaa. Ainakin mun lähipiirillä.

Pääkopasta kyl huomaa et on aivosolut heikos hapes. Joskus, tai oikeestaan aika usein kun yritän selittää jotain asiaa ni sana ei vaan tuu. En saa päähän sitä sanaa mitä tarviin. Se ottaa päähän kans.

Suuntavaisto on totaalisen hukassa.


Paljon oon menettänyt itsestäni huumeiden ja kaiken liimanhaistelun takia. Sitä ei saa koskaan takas.