Mul on tosi helpottunut olo, kun julkistin tän blogin. oon aina aatellut et kukaan ei haluu tuntee tai olla tekemisissä tällasten ihmisten kaa enkä oo millään halunnut hyväksyy itseeni tällasena, saatika antaa itselleni armoa missään, mitä oon joskus tehnyt.
Nyt oon saanut niin hirveen määrän palautetta ja tukea, että välillä on tullut ihan kyyneleet silmiin. Ehkä mä voin pikkuhiljaa alkaa antamaan itsekin itselleni anteeks ja hyväksyä menneisyyteni ja koittaa ottaa opiksi siitä. Tai oonhan mä jo opiksi ottanut monestakin asiasta, mut ehkä voin lakata häpeemästä sitä mitä oon ollut ja alkamaan olee ylpee siitä mitä oon tänään.
Mun teini-ikäinen tytär sanoi mulle yks ilta, että oon aika hyvä äiti. Ihmettelin, että mistäs nyt tuulee ja hän sanoi, että useinhan meidänlaisten perheiden lapset on lintsareita ja jo pikku nuorisokriminaalin alkuja, mut hän on hyvä koulussa ja aika tottelevainen muutenkin. Tuntui niin kivalle, että oma lapsi ymmärtää mistä ollaan tultu ja kuinka huonosti asiat vois olla. Ainakin nyt tuntuu, etten ole koko elämääni elänyt väärin, kun olen onnistunut saaman tyttärestäni kunnollisen oloisen nuoren :) Kumpa pojan kanssa onnistuisin yhtä hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti