Miten tytöstä tulee autovaras?

En mä ollut mikään villi lapsi tai häirikkö enkä muutenkaan sellanen josta vois olettaa tulevan isompana vaikeuksia

Mä olin normaali tyttö jolla oli normaali perhe.

Mä muistan erityisesti yhden kerran millon mun täti ja äiti haki mut satamasta kun tultiin just laivalta. Meillä oli tarkotus jatkaa jossakin kaverin luona vielä, mutta terminaalissa yhtäkkiä tätini nappas mua korvasta ja raahas mut väkisin autoon.
Se on ainoo kerta millon oon ajatellut, että joku on tosissaan, että kun mun täti sanoin, että nyt kakara autoon ja veti mun korvasta ni tiesin, et se ei päästä irti. Tajusin, että nyt on mentävä, vaikka harasinkin vastaan ja koitin rimpuilla irti ni autoon jouduin. Sellasen kurin mä oisin tarvinnut aina.
Ehkä mun äidillä ja isällä ois pitänyt olla enemmän lapsia niin silloin mä en ois ollut sellanen silmäterä..
Isäkin päästi aina arestista jos äiti ei ollut kotona, sanoi vaan ettei kerrota äidille ja tuu kotiin ennen äitiä..
Äidin arestia en varmaan ees noudattanut ja miks ois tarvinnutkaan, aikansa kun marisi ja kiukutteli niin siitä pääs pois kuitenkin.

Olin aika paljon yksinkin, meille tuli muutto uuteen lähiöön kesken seiskaluokan, äiti tais sillonkin olla kahdessa duunissa ja isä työnsä takia paljon poissa kotoa myös.
Enkä mä oo muutenkaan ikinä kuulunut mihinkään. Oon aina ollut se uus laps. Eka muutto ja ero kavereista tuli jo toka luokan jälkeen, kun jouduttiin pois meidän omistusasunnosta ja muuttamaan mun äidin äidin vintille.
Just kun olin saanut vakituiset ystävät, alkoi yläaste ja sitten tulikin muutto uuteen kotiin taas, ihan toiselle puolen kaupunkia.
Sain sentäs jäädä omaan kouluuni, tosin bussimatkat kesti ikuisuuden ja lisäks joutu viel kävelemään ihan sika kaukaa pysäkiltä kouluun. Parempi ois ollut vaihtaa samalla kouluakin..

Sitten tutustuinkin oman naapuruston lapsiin ja osa niistä oli aika epeleitä.
Meidän pihalla useimpien lasten vanhemmat oli juoppoja tai muutoin vaan välinpitämättömiä. Kaikki mun kaverit poltti tupakkaa ja uusien kaverien kautta tutustuin sit vieläkin hurjempiin tyyppeihin.

Siin oli kuvioissa kaikkea bensan haistelua, tai tolua se oli sihen aikaan, kun tolu viel "toimis", kaupasta varastelua, lintsaamista ynnä muuta. Yhen meidän pihalaisen pojan kavereissa oli sellasia jotka oli jo ollu vankilassa vaikka ne vasta oli 15v. Ne varasti autoja ja väänsi kipsoja ja kauppoja.

Jossakin vaiheessa mä aloin seurustella sellasen pojan kaa joka oli tuolta saaristosta kotosin ja sen kanssa tuli  tehtyä aika paljon kaikkea. Tiettykin se oli sille varmaan vähän pakon sanelema juttu, koska sinne kotiin oli niin pitkä matka, joten oli helpompi jäädä johonkin rappikseen nukkumaan ja varastaa kaupasta ruokaa, mä sitten taas vaan jäin sen seuraks ettei sen tarvinnut olla yksin.
Me oltiin aikamoinen pari, joka paikassa oltiin yhessä ja mä oppisin siltä miten auto varastetaan. Mä olin sillon siis 14 tai 15 vuotias.

Kohta mä sainkin jo ekan kuvani kyttikselle.. Siitä eteenpäin se olikin menoa sit useita vuosia. Voidaan oikeestaan sanoa, että täysin puhtaan pulmusen elämää kaikilla tavoilla olen elänyt vasta nyt kun erosin mun toisen lapseni isästä eli 5,5 vuotta sitten.
Se tekee niin paljon kun 20 vuotta rikollista elämää, koska oon nyt 34 vuotias ja aloitin sen 14 vuotiaana. Aikamoista, en ookkaan asiaa noin miettinyt saati laksenut :(

Täytyy sanoa, että seura jossa elää ja pyörii näyttäs olevan avainasemassa tässä, että onko rikollinen vaiko kunnollinen. Onneksi musta on tullut nyt kunnollinen, ehkä vähän liiankin tunnollinen, mutta mun tilanteessa siitä ei ole ollut mitään haittaa :)