keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Huumori

Mä oon huomannu, että huumori on maailman paras selviytymiskeino.
Mulla ei oo mitään muuta selviytymiskeinoa kun huumori. Mä lasken leikkiä itsestäni koko ajan. Ei se silti tarkota etteikö asiat tuntuis tai etteikö mua koskis joku asia. Tottakai koskee, sattuu, tuntuu.
Mut mä en pysty puhua kellekään. Naureskelu ja leikinlasku asiasta on tavallaan sitä puhumista mulle.

Esimerkiks sillon ku mut raiskattiin. Mä aloin naureskella sille et sil raiskaajal oli lyhyt ja paksu kulli. Aloin naureskella sille et sen ammatti ole rekkamies ja nimi Jorma. Se oli mun ainoo keino ees vähän päästää sitä asiaa ulos itsestäni.

Nykysin mä naureskelen sille kun oon niin läski. Tottakai mua vituttaa olla tällanen mammutti, mut enmä voi sille asialle mitään, en oo pystynyt laihduttaan vaikka mitä keinoja oon koittanut. Ei oo muuta vaithoehtoa ku lyödä asia leikiksi. Todellisuudes häpeän itteeni niin pal etten voi ees alottaa suhdetta kenenkään miehen kaa. Kukapa tällasen läskin kaa muutenkaan ees ois.

Samaten mua ottaa päähän et mun muisti on mennyt, tai ei mennyt mut huomattavasti huonompi kun muilla. En muista ees oman tyttäreni 3v-9v ajasta juur mitään. Mut en voi siitäkään muuta ko vitsailla.

Myös se etten tajua asiota ihan niin nopeesti kun ennen, vituttaa mua suunnattomasti, mut siitäkin on pakko vetää huumoria kun oon niin blondi. Kaikilla on hauskaa. Ainakin mun lähipiirillä.

Pääkopasta kyl huomaa et on aivosolut heikos hapes. Joskus, tai oikeestaan aika usein kun yritän selittää jotain asiaa ni sana ei vaan tuu. En saa päähän sitä sanaa mitä tarviin. Se ottaa päähän kans.

Suuntavaisto on totaalisen hukassa.


Paljon oon menettänyt itsestäni huumeiden ja kaiken liimanhaistelun takia. Sitä ei saa koskaan takas.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Retkahduksia..

Huh!
Mä oon kyl niin onnellinen ettei mul ole mitää tarvetta pyörii enää noiden nistien kaa.
Yks kaveri taas deittaa jotain heroinistia ja tää mun kaveri on just se joka retkahti tässä jokuaika sitten ja hänellä on monta lasta, jotka on jo kerran huostaanotettu siltä. taas se vakuuttaa mulle että on niin vahvoilla ettei retkahda (musta toi on eka merkki heikkoudesta, että kuvittelee olevas niin vahva ettei voi retkahtaa) samaa se vakuutti viimeks ja menikin viikko ku voivotteli mulle, etä mitä on menny mokaamaan :(
Surettaa ihan vitusti sen puolesta mut empä mä voi toisten elämää elää..

Mä en edes pyöris tollasten kaa. Mieluummin yksin ku huonos seuras.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Sillon kun olin jo kertaalleen päässyt herskasta irti ja olin jo sen verran "hyvässä kunnossa" et muutin tän mun "pelastajani" kans yhteen mun kämppään tohon viereiseen kaupunkiin, popsin lääkkeitä aika tavalla sillon ja niin sekin. Olin myös töissä stripparina hetken aikaa yhessä virolaisen äijän omistamassa strippibaarissa. Sain 1600 markkaa päivässä rahaa sieltä ja pitihän se sijottaa kunnon "koniin"!

Niimpä kaveri sääsi mulle gramman konkoa eli 10 kapulaa. Yhestä kapulasta eli kymmenesosagrammasta veti sihen aikaan kun oli jo aika iso toleranssi ni 2-4 kertaa. Sillon ku alottelin ni vedin kapulasta varmaan 10 kertaa!

Kuiteskin, säilytin mun heroiinit vaatehuoneessa sukassani sukkalaatikossa. Iltasin hiippailin sinne ja otin vähäsen ja menin muka suihkuun vessaan ja vedin konit hihaan ja nautiskelin hetken ja menin nukkuun. Vedin sen verran pienet vedot, että just tuli hyvä olo mut poikakaveri ei huomannut sitä..

En muista huomasko se koskaan sitä vai jäinkö kiinni. Jossakin vaiheessa menin kuiteskin sadan kilsan päässä olevaan mielisairaalaan mis oli osasto kaikille riippuvaisille. Siel oli peliriippuvainen, itsamurha-altis, alkoholisteja, pilvi-riippuvaisia ja meit heroiini riippuvaisia.

Eihän siellä mistään irti päässyt. Kamaa tuli sisään enemmän kun "siviilissä" ja siellä se tyhmyys vasta tiivistyykin kun saman hemkistä nuorisoa pidetään lukkojen takana.

Siellä rakastuinkin yhteen ihanaan tyyppiin, juuri tähän jota ne mun pelastaja kavereineen tuli sit pieksemään myöhemmin sinne mun asuntoon ja heittivät pihalle kun olin niin kii taas heroiinissa etten päässyt omin avuin irti.

Mut mennään takas sinne katkolle vielä; rakastusin siis sihen, se oli ihana suklaasilmä ja vaiks se oli mua 9vuotta nuorempi ni meillä synkkas niin hyvin ja oltiin ihan mega rakastuneita <3

Karattiin yhessä sieltä ja vedettiin herskaa ja oltiin onnellisii.

En tiä kauan se kesti ja menin samalla katkolle uudestaankin, toisella kertaa karkasin yhen pitkätukan matkaan ja vedeltiin sen kanssa konia jossakin sen kaverin luona..

Jossain vaiheessa olin tään suklaasilmän kanssa liikkeellä ja se ja sen kaveri vetivät overit ja se joutu kaverinsa kans sairaalaan, kaveri vähän vähemmän overeissä ja tää mun suklaasilmä meni koomaan ja kun se heräs se ei osannut enää puhua :(

Kyllä se oppi sit uudestaan puhumaan, mut en muista oltiinko sit enää yhessä ja tapahtuko se sen hakkaaminen ennen vai jälkeen tän kooman :(

torstai 11. helmikuuta 2010

Nyt vasta tajusin, että elän jatkoajalla. Mä olisin voinut kuolla kun mun nuorimman lapsen isä pahoinpiteli mut.
Hän hyökkäs ihan silmittömässä raivossa mun kimppuun ja koitti useaan otteeseen kuristaa mut. sain taisteltua vastaan, mutta yhessä vaiheessa olin jo tajuton. Onneksi virkosin siitä sillä tyyppi hyppi mun rintani päällä.

En tiedä oliko hänen aikomus sillä hetkellä tappaa mut, hän oli pillereissä ja alkoholin vaikutuksen alaisena.

Onneksi tajusin vähän ajan päästä mennä poliisille ja erota miehestä. kauan kesti toipua suhteesta, mut nyt oon omillani ja oma itseni <3

keskiviikko 20. tammikuuta 2010


Tänään kävin verikokeella ja taaskaan tuosta suonesta ei tullut mitään ulos, teki mieli sanoa sille hoitsulle että annas tänne kun mä näytän, ei ne jumalauta tajuu et jos suonest ei ole mitää jälellä ni sitten otetaan sellasesta mikä on! Se vaan kaivo ja kaivo ja sitten alko miettiin et mitäs nyt tehään..

Kerran ensiavussa mulle ois pitänyt saada tippa ja valehtelematta ne kaikki ensiavun hoitajat kävi mua tökkimässä sinne ja tänne yli kahen tunnin ajan kunnes soittivat anestesialääkärin paikalle joka saikin sit hetkenkuluttua tipan laitettua, muutoin oiskin seuraava reikä tullut nivusvaltimoon kun kaikki muut oli jo käyty lävitse.

Ymmärrettävästi mulla on pienoinen hoitajakammo tai verikoe kammo, monesti tekis mieli sanoa et saanko ottaa sen ite kotona ja toimittaa tänne ;D

Sitten tulee silti sama maku kun ois ottanut jotain, ei nyt ihan sama maku, mutta tulee kumma maku suuhun silti, ällöttävää ja muistikuvat palaa mieleen taas..


Vaikkei mitään tekis mielikään..

Kyllä se vähän joka päivästä taistelua on edelleen, jokasen murheen tullessa miettii et pitäiskö heittää murheet nurkkaan ja alkaa "helppo" elämä taas? Olla niin tajut kankaalla ettei tajuu murheista mitään. Sillon kun vedin viel mun tytär asu mun vanhempien luona pääasiassa. Mulla oli kyl sen kamat ja lastenhuone, mut olin jo heti alkuus kun tajusin et nyt karkaa mopo käsistä, niin kertonut äidille et mul on huume ongelma ja äiti tuli samantien hakeen mun tyttären heille.

Oman lapsen hylkääminen teki niin pahaa (mut ei ilmeisesti tarpeex pahaa et oisin lopettanut vetämisen) etten koskaan vastannut puhelimeeni ite enkä lukenut ite viestejäni, joku katto aina mun puolesta et jos se oli mun äidiltä ni se lukematta poisti kaiken. Lasten huoneeseen en voinut astua koko aikana, se oli tasan siinä kunnossa kun mihin se oli jäänyt enkä antanut muidenkaan mennä sinne.

Edelleenkin vihaan itseäni sen takia niin paljon että se vaikuttaa jopa mun suhteeseen mun tyttäreni kanssa. En tunne että oon ansainnut häntä ja en voi vieläkään katsoa häntä silmiin ja miettiä mitä mä hänelle tein. Hän oli kuiteskin sit 3-5 vuotiaaksi vanhemmillani ja itki miksei äiti tule hakemaan, miks ei äitiä voi tavata, miks ei äiti soita.

Tuollasta asiaa ei voi koskaan parantaa taikka korvata millään ja häpeän ja vihaan itseäni niin syvästi etten ole antanut itseni tehdä läheistä suhdetta tyttäreeni vielä tähän päivään mennessä. Hän täyttää 14 seuraavaksi.


Teko jonka tein on anteeksiantamaton ja korvaamaton. Olen jättänyt pysyvät syvät arvet lapseeni, itseeni ja muuhun perheeseeni enkä voi niitä koskaan parantaa. Riipii niin plajon sisuksista ees kirjottaa tää. Oon aina sulkenut asian pois mielestä ja jotenkin tällä tavoin pystynyt elämään itteni kanssa.

Nyt on ollut lähiaikoina niin huono olo omassa nahassani. Kaikki asiat myllertää mielessä. Keikun siinä rajalla, että alanko käyttää taas. Se ystäväni muuten joka mun kanssa käytti, joka pääs kans kuiville oli retkahtanut. Oli vetänyt viikon piriä. Mulla on siitäkin niin surullinen olo. Jotenkin tajuaa kuinka heikoilla sitä itsekin vielä on. Joka kulman takana vaanii piikki eikä ollenkaan voi olla varma milloin astuessa jonkun kulman taa se houkutus käy liian vahvaksi eikä sitä pysty tai jaksa enää taistella vastaankaan.

Oma ja lasten ja muun perheen elämä, onni, ilot, kaikki on niiiiiiin pienen pienestä kii. Sitä voi olla ulkopuolisena vaikeaa ymmärtää, miten niin joku aine voi olla niin ihanaa että hylkäis ja rikkois oman perheensä, omat rakkaimmat lapsensa??

Oh, antakaas kun mä kerron teille.
Esomerkiks kuyn se vedät töötit heroiinia, pistät sen piikin suoneen ja tööttäät N I I N   H I T A A S T I ,   N I I N   H I T A A S T I , ettei vaan mee yli, mutta ettei jää vajaaksikaan, ah kun se alkaa nousemaan päähän sillä samalla hetkellä kun sä viel tööttäät lisää , sun suun täyttää sellanen makea maku, tunnet miten kaikki solut sun päässä ja vartalossa veltostuu, aivot menee sellaseen sanoinkuvaamattomaan rentouden ja mielihyvän tunteeseen, siis se tunne on orgasmiakin parempi, siis jotain niin ihanaa. Ja sä tööttäät niin paljon että sä just ja just tajuut ottaa piikin pois ajoissa, joskus ei kyl ees tajuu, mut sitten se lysähdät, ihan sama minne, ja nautit sun olosta, sä oot NIIN RENTO ettei sitä voi kuvailla, kaikki mikä sun ympärillä tapahtuu on orgasmistisen rentouttavan ihanaa, sä oot pilvissä vaikka sä oisit maailman paskaismman luukun lattialla.
Millään ei ole mitään väliä, sä et tunne mitään ulkopuolista sun ruumiista vaan sun sisäinen itses on ihanuuden vallassa ja sitä jatkuu ja ajtkuu ah sitä jatkuu pitkään, monta tuntia, ja jos satut olla niin onnekas, että sulla on joku kumppani niin heroiinissa seksi on jotain ihan uskomatonta, sä voit rakastella läpi yön, vaikka välillä nukkuisitkin ni aistit pysyy hereillä ja sä olet koko ajan suuressa orgasmissa ja kaikki tuntuu niin ihanalle eikä millään ole väliä, ei väliä jos oot ruma, kipee, nälkänen, huonos asennos tai mikään ei tunnu muut kuin sun oma ihanuuden tunne sun sisällä, hoooh. Se on jotain taivaallista!

Piriä vetäessä taas kaikki on toisella tavalla ihanaa, sä laitat piikin suoneen ja nopeesti tööttäät kamat sissään, mieluummin vähän liikaa kun liian vähän, sun suuhun tulee kauhea maku, hiukset nousee kirjaimellisesti pystyyn, jokainen solu, jokainen luu, jokainen suoni pumppaantuu täyteen adrenaliinia ja tuntuu kun sä räjähtäisit voimaa yhtäkkiä! Sitten sä alat säätää ympäri, teet kaikkea muka tärkeää kuten paketoit nenäliinapakettia ilmastointiteippiin tai korjaat olevinaan rikki mennyttä kännykkää, rave musa soi, sun tekee mieli polkata, ajella, olla liikkeessä koko ajan, tarkkailla ihmisiä, nähdä harhoja, kiikaroida, ampua laserpyssyillä, tehdä muistiinpanoja ohikulkijoista, kaikkea sekoa, seksiä ei tee mieli, ei tee mieli söydä eikä juoda, sä oot vauhdissa, mikään ei voi estää sua mistään. Sä oot voimissas, täynnä virtaa, energiaa!!


Tosin sit ku vaikutus alkaa häviämään, oot ehkä valvonut jo muutaman yön, susta tulee niin vaino harhainen että revit oman kotis kappaleiksi kun uskot että sua kuunnellaan tai tarkkaillaan. Et uskalla mennä ulos ja jos meet ni et tuu koskaan kotiin koska oot varma että suo seurataan. kaikki huono mieli tuntuu tuhat kertaa huonommalta, itket, haluut ehkä tappaa ittes.. Eikä siihen auta annos lisää ei mikään muu kun mennä nukkumaan, mut kun et sä voi nukkua kun asiat on niin kurjasti, sua seurataan, sä oot niin huono ihminen, sun ois parasta vaan kadota maan päältä..


Ei huumeiden vaikutuksen alla olevia tarvii pelätä, ne on lepposaa ja onnellista porukkaa. Kannattaa pelätä niitä jotka on just siin posteessä, että on pakko tehdä ihan mitä tahansa et saa lisää.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Huonosta suhteesta huonoon suhteeseen. Sellanen on mun taival aina ollut. Kerran joku psykologi kysyi että miks mua kiinnostaa sellaset miehet, et onks mun isä ollut väkivaltainen, et yleensä naiset hakee isänsä kaltaista miestä.. No ei mun isä ollut väkivaltainen, vahva persoona kyl ja pelottavakin, hiljasen pelottava, isän suuttumus oli kylmäkausi. Yhden kerran muistan että se on käynyt muhun kiinni. Olin jotain 5v ehkä. Isä tuli kännis yöllä kotiin ja riiteli äidin kaa ja ne tappeli mun huoneessa ja itkin ja huusin jotain ja isä tarras mua kurkusta kii ja nosti ylös sämgystä ja paiskas lattialle ja huusi "Oo säkin nyt hiljaa siellä!" Se on ainoo kerta, mut pelottava, tosi pelottava. Ehkä se on jättänyt jäljet loppuelämään asti? Olenkohan niin herkkä ihminen, että yks kerta vois riittää?

Enää en suostu väkivaltaseen suhteeseen. Enkä minkään luuserin muijaks.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Sillon ku aloin liikkuu mun ekan lapsen isän kaa me ajeltiin paljon autoilla ja väännettiin mökkejä. Vietiin sielt kaikkee myytäväks kelpaavaa tai itselle kelpaavaa. Jossain hienois mökeis pidettiin bileitäkin. Kerran yks sammu yhteen sänkyyn röökin kans ja sen peitto sytty palamaan. Onnex joku ehti sihen ennen ku se palo kokonaan. Siis se peitto. ja se tyyppikin ois voinu palaa..


Sit kun mun eka laps oli jo syntynyt ja meil oli ihan sekoa touhua välillä. Siis ei lapsi ollut koskaan mukana eikä me kotona sekoiltu, mut kännis. Katottiin vähän liikaa Häjyt leffaa ja mentiin useampaan taloon kirveillä. Ikkunat ja ovet kaikki paskax vaan. Ne oli jotain velkaa tai vasikoita.. Kännissä ajettiin pisin maakuntaa musat täysillä kaikki autot täynnä porukkaa, kaikki vihasia. Ihan sairasta! Onnex ei koskaan käynyt mitenkään, ainakaan sivullisille.


Kyllähän niitä autoja pyörähti aina siellä sun täällä ja joskus loukattiinkin, mut ei mitään hirveen vakavaa.


"Naapuri porukasta" yks kuoli ku ajo ulos tieltä kännis. Se ei ollut mikään läheinen kaveri, mut oltiin välil pyöritty samois porukois.


Yks mun yhen exän paras kaveri kuoli yliannostukseen. Monia on kuollut kyl. Toisen exän veli kuoli köpiksessä. En tiä oliks se överi vai aivokasvain niinku jotku väittää..


Täs joku vuos sit kuoli yks joka oli yhes vaihees mulle läheinen kaveri, mut ei oltu enää tekemisis kun se kuoli. Ja yks lapsuuden kaveri kuoli monta vuotta sitte. Se oli tukehtunut omaa oksennuksees kait.
En tiä monikohan on kuollu kenest ei kukaa oo enää kuullu mitää..



Suurin osa on samalla polulla vieläkin. Linnas ja siviilis sekoilemas, sit taas linnas kunnes kuolee tai tapetaa. Tytöt pääsee kait helpommin tollasesta elämästä pois. Tulee lapsia tai muuten vaan kyllästyy tai järkiintyy. Moni jätkä ei tiedä et mitään muuta onkaan. Ne ei osaa elää tavallisen ihmisen arkea. Joillakin elämän kokemukset on ollut liian kovat ees yrittää elää selvinpäin. Menneisyys on liian raskas taakka kantaa. Joskus mustakin tuntuu niin.. Kumpa osais katsoo paremmin tulevaisuuteen ja antaa itselleen anteex omat virheet eikä kantaa niin paljon syyllisyyttä niistä.


Elämä vaan on.. joskus liikaakin.. pakko jotenkin koittaa rämpiä eteenpäin. Jos ei muuten ni lasten takia. Jos mul ei ois lapsia ja koiria ni mä en ois koskaan selvinnyt tähän päivään asti. Joskus tuntuu etten selviä huomiseen. Mut lasten takia on pakko. Lasten ja koirien.