Oon itse "tehnyt muutaman kerran teon", joka on vaikuttanut itsemurhan yrittämiseltä, tosin ei mulla koskaan ole ollut tarkoitusta itseäni tappaa, rakastan elämää liian paljon että haluaisin sen lopettaa kesken, mutta joskus joku asia on ahdistanut mua niin paljon ja en ole saanut puhuttua sitä pois niin olen katsonut, että ainoo vaihtoehto on ollut tehdä jotakin järkyttävää, jotta ympärillä olevat ihmiset ymmärtäisivät kysyä mistä kenkä puristaa..
Voiko sellaisen mielen avata vielä keskustelemalla tai muilla keinoin?
..mun piti kirjottaa pitkä hieno ajatelma, mutta se ajatus katosi..
Joskus elämä on vain niin vaikeaa sekä turhauttavaa.
VastaaPoistaTietenkin jokaisella ihmisellä on omat syynsä ajatellessaan itsemurhaa ta itoteuttaessaan sen.
Itse koen usein elämäni niin turhaksi. Olen vanki maan kamaralla enkä pysty lentämään pois. Ei vaan jaksa. Totta kai monia ihmisiä auttaisi varmasti keskustelu. Se ku saa puhua muun kanssa & jos vielä puhuu henkilön kanssaa joka välittää sinusta niin se auttaa vielä enemmän.
Mun piti kanssa kirjoittaa pitkä hieno ajatelma tästä asiasta mut no ei se oo aina vaan niin helppoa...
Minusta kuolema on maailman kivoin juttu ja kun tajusin tämän lakkasin haluamasta sitä. Kuolema on sikäli reilu, että se tulee kaikille ja köyhille vielä nopeammin kuin rikkaille.
VastaaPoistaAjattele, jos kuolemaa ei olisi, sitähän kristinusko ja monet muutkin uskonnot implikoivat ikuisella elämällä. Se olisi kuin kaataisi mehutiivisteen valtamereen. Elämä, niin kuin kaikki muukin, saa arvokkuutensa vain silloin kun se on niukkaa.
Kuolema lisäksi nollaa kaikki pahat teot, no, ehkä Hitleriä, Stalinia ja sensemmoisia lukuunottamatta, mutta meistä tuskin tulee sellaisia.
Nykyajan ihmisillä on täysin vääristynyt kuva elämästä. Minulla on rikas suku ja 150 vuotta sitten kaksi koululuokallista esiäitejäni ja esi-isiäni kuolivat ennen kuin astuivat ensimmäistä askeltakaan tai osasivat sanoa oman nimensä ääneen saati kirjoittaa sen. Kuinkahan sitten köyhässä suvussa. Joka tapauksessa, me elämme ihan eri sfääreissä, meidän päämme ei kestä sitä, että meillä on näin tolkuttomasti kaikkea ja elämää ja pitäisi ehtiä tehdä kaikkea. Kun kuitenkin päätyy siihen samaan paikkaan mihin ne lapsetkin.
Kuolema muistuttaa meille kuinka arvokasta on se, että me elämme nyt tänään.
Toivottavasti kirjoitat pian uudelleen, tää todellakin avas 14-vuotiaan silmät. Tietääkö lapsesi tästä?
VastaaPoistaToivottavasti kirjoittelet vielä!
VastaaPoistatoivoisin kovasti että sulle vielä tulisi inspiraatiota kirjoitella tänne! blogisi on ollut välillä kauheata, mutta todella kiinnostavaa luettavaa.
VastaaPoistaolisi kiva kuulla miten sinulla nykyään menee!
VastaaPoistaKiitos kommenteista :)
VastaaPoistaMulla menee nykyään ihan kivasti, kaksi lasta, molemmat tosi ihania, toinen on teini iässä ja toinen aloittelee kohta koulua, teinini on todella hyvä koulussa ja todella alykäs, ihan eri luokkaa kun minä olin ;D mulla on myös kaks koiraa ja harrastan valokuvaamista, töissä en oo, olen työkyvyttömyys eläkkeellä, sitä lukuunottamatta että mulla on huono omatunto kaikesta tekemästäni, niin elämä on tällä hetkellä ihan mukavaa, tykkään elämästäni enkä vaihtais päivääkään pois <3