torstai 20. elokuuta 2009

Ensimmäinen putkareissu

Mun ensimmäinen kerta putkassa oli seuraavanlainen..
Heiluttiin tutussa lähiössä silloisen poikakaverini ja muiden jätkien kanssa. Yön kylmän koittaessa päätettiin, että otetaan auto (Opel Kadett). Haettiin matkalta vielä yks kaveri kyytiin ja ajeltiin pisin pitkin kaupunkia ja vähän seuraavaakin.
Jossain vaiheessa saatiin poliisit peräämme ja ajettiin niitä karkuun kunnes rysäytettiin ojan yli ja auto jäi siihen. Päästiin juosten läheiseen metsään piiloon ja piileskeltiin siellä aamuun asti.
Poliiseja oli kaikkialla, koiria ja taskulamppuja myös.
Aamun sarastaessa etsinnät hiljeni ja lähdettiin kävelemään kohti tietä. Päästiinkin juur liftaamaan, mutta lähellä ajaneet poliisit huomasivat meidät ja ottivat kiinni.

Oltiin jätkien kanssa sovittu, että pidetään tarinasta kii, että liftasimme kyseiseen kaupunkiin ja näin minä teinkin.
Meidät kaikki vipattiin sumppuihin ja sieltä vuoronperään noudettiin kuultavaksi.
Päivällä kun poliisi taas kerran avasi oveni ja kysyi joko tunnustan hän päästi yhden kaverini oven suulle kertomaan, että voit tunnustaa, muut on tunnustaneet jo ja päässeet kotiin.. Pettyneenä tunnustin sen minkä muutkin ja pääsin kanssa kotiin.

Suvussani on lainoppinut henkilö, joka mulle aikoinaan neuvoi; älä tunnusta mitään, niin ei sua voida tuomitakaan ja siitä olen ikäni pitänyt kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti