Oon oppinut mun mieheltä paljon sellasia käyttäytymismalleja missä mulla itsellä on aiemmin ollut ongelmia, esim reagointi eritavalla asioita tekeviin tai eritavalla asioihin suhtautuviin ihmisiin, missä mun mies osaa reagoida kauheen diplomaattisesti ja kannustavasti, kun mun reagointini on aina aikaisemmin ollut tuomitsevaa, halveksuvaa tai lyttäävää, oonhan mä ollut ainoo joka on aina oikeessa ;)
Ollaan myös koettu muutamia parisuhteen kriisikohtia, jotkin niistä on puhuttu kuntoon, joitakin vasta opetellaan tunnistamaan ja hoitamaan.
Parisuhteen toimimaan saaminen ei olekaan niin yksinkertainen juttu, kun vois ajatella.
Ihminen helposti laittaa suuret odotukset suhteelle ja yhteiselle elämälle ja odottaa että joku prinssi tai prinsessa tulee ja vie jalat alta ja nostaa elämän kokonaan uudelle ulottuvuudelle ja saa sen myös pysymään siellä, tämä vieläpä ilman mitään vaivaa, kasvukipuja taikka keskustelua ja sitten kun homma ei toimikaan niin heitetään suhde romukoppaan ja etitään seuraava, harmi vaan, että ihmisen pitää itse ottaa se vastuu hyvinvoinnistaan eikä siirtyä ongelmineen seuraavaan suhteeseen.
Ystävä kerran sanoi mulle, että mun mies ei ole mun ajatusten lukija. Ei ole ei, niinkuin ei ole kukaan ihminen. Toisen toiveita ja odotuksia ei voi arvailla eikä ennustaa, ne pitää kertoa, ei saa olettaa, pitää kysyy.
Me opetellaan tällä hetkellä puhumaan odotuksistamme.
Puhuminenhan ei oo mulle se helpoin juttu. Mä voin kirjottaa kyllä vaikka kuin kipeitä asioita koko Suomen luettavaks mutta kun pitäis jollekin läheiselle puhuu jostakin vaikeesta ni se ei vaan tuu mun suusta ulos.
Jotkut asiat on sellasia, etten oo ihan varma mitä mun pääni sisällä tapahtuu ja onko reaktio tai tunne liittyväinen hormooneihin ja jos on ni meneekö se ohi kun nukkuu yön yli?
Onko reaktioni tai tunne liittyväinen ADD:hen ja meneekö se ohi kun nukun yön yli?
Ja joskus yön yli nukkuminen ei vaan poista asiaa, sillon alan pyöritellä sitä päässäni ja toivon, että mulla ois rohkeus sanoa se. Useimmiten ei ole, sitten mä ahdistun, tuun kireeksi, tuun surulliseks.
Sit ku mä lopulta pystyn sanomaan mua vaivanneen asian niin oon tosi helpottunut ja onnellinen, että mulla on sellanen mies kelle voi turvallisesti kertoo ihan mitä vaan ja joka ei tuomitse tai reagoi siihen tyyliin, että oon huono jotenkin kun tunnen nyt noin. Ja oon itekin koittanut oppia sen reagointitaidon, että kuuntelen ja tuen ennnemmin kun sanon oman mielipiteeni asiassa.
Mä oon ihan suunnattoman onnellinen siitä, että mulla on sellanen mies jolle uskaltaa turvallisesti puhuu lähes mistä vaan ja joka ei oo ikinä tuominnut mua mistään mitä oon kertonut vaan aina ollut tukena ja turvana, kuunnellut ja lohduttanut.
Mulla on elämäni ekan kerran turvallinen olla ja kun hän kietoo kädet mun ympärille tunnen sellasta hyvän olon tunnetta mitä en oo koskaan aikasemmin kokenut elämässäni.
Mä toivon, että mäkin voisin antaa hänelle yhtä paljon hyvää, kun mitä hän antaa mulle.
Parisuhteessa ongelmia tulee ja menee. Tulee vanhoja ongelmia, tulee uusia ongelmia, tulee hassuja ongelmia, tulee vaikeita ongelmia, homman ydin on siinä, että ottaako ongelmat ratkaistavakseen vai lakaiseeko maton alle, jos lakaisee maton alle, niin ne tulee isompana myöhemmin uudelleen, jos ne ottaa käsittelyyn, suhde paranee, syvenee ja vahvistuu.
Mä oon päättänyt rohkeesti ottaa käsittelyyn kaikki ongelmat mitä ikinä tulee, koska syypää parisuhteessa harvoin on vaan toinen ja harvoin vaan toinen yksistään voi olla myöskään ratkaisu, siks pitää käsitellä asiat ja laittaa ne toimimaan eikä häippästä ongelmineen seuraavaa suhdetta pilaamaan :D
PS tykkää mun sivusta https://www.facebook.com/melancholic.photos ja tsekkaa mun valokuvia http://www.melancholic.photos, siellä uutuutena upeita mattapaperille painettuja taidejulisteita muuten, nää on ollut suosittuja ja ennenäkemättömän kauniita, sen voin luvata =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti